Teistä ei tule mitään..

..muuta kuin yhteiskunnan elättejä.

Näin totesi yksi yläasteen opettajista luokalleni. Miten ihania kannustuksen sanoja epävarmuuden keskellä eläville teini-ikäisille! Tämä vanha muisto nousi mieleeni muutama päivä takaperin blogi-illassa, jonka Rantapallo ja Sokos Hotels järjestivät. Suomen seuratuin Instagrammaaja Konsta Punkka kertoi, että pari vuotta sitten hänen lukio-opettajansa eivät uskoneet, että hän voisi elättää itsensä Instagramin kautta. Näiden opettajien lisäksi noihin aikoihin tuskin kukaan muukaan ajatteli, että tulevaisuudessa monet tienaavat Instagramin avulla. Mielestäni yhdelläkään aikuisella ei ole oikeutta lytätä lasten ja nuorten unelmia epätodennäköisyyksistä huolimatta. Kyseisestä tapauksesta en sen enempää tiedä, mutta sen tiedän, että liian usein nuoria kannustetaan pelaamaan varman päälle ja hankkimaan ns. ”oikea ammatti” luovan työn sijasta.

En tiedä, onko se iskostettu johonkin syvälle tämän kansan dna:han, että leipä on ansaittava työllä, jota tehdään virka-aikana tai ainakin tarkasti ennalta sovittujen työvuorojen mukaisesti. Maailma on muuttunut, siitä ei pääse mihinkään. Työ ei (Luojan kiitos) tarkoita enää automaattisesti toimistossa kahdeksasta neljään istumista. On älytöntä yrittää pakottaa nuorta johonkin väkinäiseen muottiin tai perinteiseen ammattiin, jos hän ei sellaiseen koe sopivansa. Mikä voisi olla hienompaa kuin se, että saa tehdä intohimostaan itselleen ammatin, vaikka sitten sellaista väylää pitkin, jota ei aiemmin ollut olemassakaan?

Bondi sydney

HANSKAT TISKIIN SIISTIIN RIVIIN

Hanskoja on tiskissä jo niin vino pino, että niitä ei tarvita siihen kasaan enää yhtään. En halua edes ajatella, montako kertaa olen itse matkan varrella luovuttanut. Olen lapsesta saakka tarvinnut paljon kannustusta jaksaakseeni ja jatkaakseeni eteenpäin. Minut laitettiin ala-asteen ensimmäisen luokan syyskuussa lausumaan runo vanhempainillassa. Ala-asteen alusta asti myös minun kirjoituksiani kehuttiin. Minua tuettiin esiintymisessä ja kirjoittamissa, joten näitä asioita aloin kehittämään pienestä pitäen. Sen sijaan käsitöissä minun kerrottiin olevan huono. Tämä tieto kirjattiin ensimmäisen luokan ensimmäiseen todistukseenikin. Tarvitseeko edes mainita, että vihaan käsitöitä edelleen?

Minun sisälläni asuu edelleen sama pieni tyttö, jolla on unelmia, mutta myös epävarmuutta. Elämän monien vastoinkäymisten myötä kadotin muutama vuosi sitten intohimoni näyttelemiseen. Nykyään kaikki lähelläni olevat ihmiset eivät edes tiedä, että minulla sellaista on koskaan ollutkaan. Tiedän, että vähitellen tulen saamaan kasaan ne elämäni palaset, joita tarvitsen voidakseni esiintyä jälleen, mutta tiedän myös, että tarvitsen avukseni ihmisiä, jotka uskovat, että pystyn siihen. En halua uskotella, että pärjään elämässä itsekseni ja yksikseni. Jokainen tarvitsee muita ihmisiä.

On väärin, että aikuiset kertovat lapsille, mitä heistä ei voi tulla. Pahimmillaan heidän sanansa muuttuvat todeksi. Ei siksi, että lapsessa ei olisi potentiaalia, vaan siksi, että lapset kuuntelevat aikuisia. Sanat joko tappavat tai luovat elämää.

bondi sunset

”Hanskoja on tiskissä jo niin vino pino, että niitä ei tarvita siihen kasaan enää yhtään .”

bondi sunset

MITÄ MEISTÄ TULI?

Mitä meistä sitten tuli? Meistä tuli näyttelijöitä, toimittajia, kotiäitejä, opettajia, lentäjiä, lakimiehiä, sairaanhoitajia. Meistä tuli 30-vuotiaita nuoria aikuisia, ainakin melkein kaikista. Hautajaisia kun vietettiin ensimmäisen kerran jo pari viikkoa yläasteen päättymisen jälkeen.

Yhteiskunnan elättiä tuskin monesta tuli, ja vaikka olisi tullutkin, niin miten sekään määrittelisi ihmisen arvoa? Elämästä kun ei koskaan tiedä, vastaan voi tulla mitä vaan. Työkyky voi kadota yhdessä hetkessä. En pidä siitä ajatuksesta, että työ määrittelee ihmisen. Olen saanut kuulla monesti, kuinka aikuiset arvostavat kovaa työntekoa ja sitä, että lapsille opetetaan tuo samainen työmoraali pienestä pitäen. Nämä ahkeruuden ihannoijat valitettavan monesti ajavat itsensä ja muutaman muun jalolla työmoraalillaan burn outiin. En tiedä, mahtavatko olla elämänsä lopulla ylpeitä siitä, että työtä tuli tehtyä tekemästä päästyään?

Jos mietin, millaisesta eletystä elämästä minä olisin ylpeä 60 vuoden kuluttua, niin tuskin ilolla muistelisin työntekoa, jota tein hampaat irvessä siitä motiivista, että kelpaisin yhteiskunnalle ja muille ihmisille. Sen sijaan saattaisin ylpeänä muistella sitä, minulla oli rohkeutta matkustaa maailman ääriin, olla läsnä lähimmäisteni elämässä, unelmoida suuria, lähteä vapaaehtoistyöhön, välittää toisista. Toivon, että osaan elää sellaisen elämän, että saan jättää jälkeeni perinnön, joka on jotain ihan muuta kuin tukku rahaa, josta sukulaiset voivat tapella keskenään.

bondi sunset

PARAS ON VASTA EDESSÄ

Mietin, että pelkäävätkö aikuiset kannustavansa nuoria suuntaan, joka on tuntematon? Pelottaako se, että jos nuoria rohkaistaan yrittämään, he saattavat epäonnistua? Maailmassa on paljon pahempiakin asioita kuin epäonnistuminen, esimerkiksi se, että luovuttaa ennen kuin on edes aloittanut.

Onko se lopulta ihme, että ilmapiiri tässä maassa on vähän vinksallaan kannustamisen suhteen, kun negatiivista esimerkkiä tulvii  joka suunnasta?

Eduskuntavaalien jälkitunnelmissa monet ovat julistaneet, että seuraavat neljä vuotta tulevat menemään tässä maassa päin persettä. Millainen asenne tämä on? Onko mitään surullisempaa kuin kansa, joka kollektiivisesti päättää etukäteen epäonnistuvansa? Minä aion tehdä seuraavista neljästä vuodesta elämäni parhaat. Minä aion matkustaa paljon, kirjoittaa sitäkin enemmän, kuvata lukemattomia auringonlaskuja, haaveilla joka ikinen päivä ja elää haaveita todeksi niin paljon kuin mahdollista. Todennäköisesti siinä välissä epäonnistun monta kertaa, mutta epäonnistumisen pelon vuoksi en aio jättää elämää elämättä.

Jos olet siinä asemassa, että voit sanoillasi vaikuttaa nuorten ihmisten elämään, niin muista, että sinun sanoillasi on suurempi merkitys kuin olet osannut ajatellakaan. Parhaimmillaan sinun sanasi voivat kantaa perintönä sukupolvelta toiselle, niin, että jonain päivänä me elämme Suomessa, joka uskoo siihen, että paras on vasta edessä.

bonsi sunset

bonsi sunset

Kuvat Sydneyn Bondilta. Ranta edustaa minulle yhtä suurimmista unelmistani, joka toteutui tämän vuoden alussa. 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
Previous Post Next Post

You Might Also Like

58 Comments

  • Reply Kthetraveller sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 14:12

    Ihana kirjoitus! Näin kahden koululaisen äitinä tuo kolahti todella hyvin.

    • Reply Reason for a Season sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 15:25

      Kiitos :). Ihanaa, saat olla tukemassa pikkuisia kohti heidän unelmiaan, omiakaan tietenkään unohtamatta <3.

  • Reply lena sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 15:09

    Niin asiaa kuin olla ja voi. Minua ärsyttää suunnattomasti ihmiset, jotka torppaavat ja vähättelevät muiden unelmia. Herranjumala nyt oikeasti, monet elättävät itsensä esimerkiksi sosiaalisella medialla / blogeilla ja usen kuulee ”ettei se ole oikeaa työtä”. No mitä ihmettä se sitten on?????? (Argh,sorry, tuollainen nurkkakuntaisuus saa minut vain kiehumaan ja pahasti). En tykkää verrata Usaa ja Suomea, mutta nyt on pakko. Eron huomaa asenteissa, siellä kannustetaan tuttuja ja tuntemattomia, Suomessa taas useimmiten torpataan unelmat jo pienestä. Miksi?

    • Reply Reason for a Season sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 15:28

      Kiitos :). Oi Yhdysvallat, minun seuraava unelmien matkakohde. Taidankin lähteä ja jäädä sinne =D. Olisipa siistiä päästä sellaiseen ilmapiiriin edes väliaikaisesti. Ties mihin sitä vielä päätyisikään, jos ympärillä olisi enemmänkin ihmisiä, jotka kannustaisivat menemään kohti unelmia. Onneksi voi välillä aina purkaa näitä mietteitään kirjoittamalla :D.

  • Reply Heidi sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 16:06

    Tosi kiva kirjoitus ja ihanat kuvat! Tämän päivän Hesarissa oli juuri juttu Elon Muskista joka uskaltaa haaveilla ja on haaveidensa ansiosta tullut miljardööriksi.

    • Reply Reason for a Season sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 16:15

      Kiitos :). Täytyykin koittaa kaivaa tuo juttu jostain :)! Aika villiä kyllä, miljardööri kuulostaa sellaiselta, että oma pää ei edes riitä käsittelemään koko asiaa.

  • Reply Anna Koskela sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 16:20

    ”Meistä tuli muurareita,
    Taksikuskeja, suutareita
    Yksinhuoltajaäitejä, autokauppiaita
    Meistä tuli lääkäreitä
    Virkamiehiä, vääpeleitä….”

    Jokainen kukka saisi kukkia ja jokainen saisi olla ihan mitä haaveissaan haluaa. Jos siis minä saisin päättää. Yritän aina puhua pojillenikin sitä, että ei ole olemassa mitään automaattisesti ”oikeaa” ammattia. Jollekin koulutus insinööriksi on oikea tie, joku toinen taas nauttii elämässään luovassa ammatissa. Ei kukaan voi toisen puolesta päättää.

    • Reply Reason for a Season sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 22:30

      Juuri näin :)! Pääasia, että lapsi kokee, että hän on arvostettu ja rakastettu omana itsenään, eikä hänen elämäntehtävänsä ole täyttää muiden haaveita. Kenenkään lapsen unelmia ei pitäisi väheksyä :).

  • Reply Martina sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 16:32

    Hyviä ajatuksia ja kuulostaa niin tutulta. Muhun vaikutti tosi paljon se millainen opettaja mulla oli missäkin aineessa ja jälkeenpäin harmittaa tosi paljon, että annoin sen vaikuttaa niin paljon. Onneksi opettajat vaihtuivat eri kouluissa. Yläasteella mulla oli ihan kamala äidinkielen opettaja ja suorastaan pelkäsin äikäntunteja. Lukiossa sen sijaan mulla oli aivan ihana opettaja, jonka kannustavat sanat muistan vieläkin. Otin nopeasti kiinni sen minkä olin jäänyt yläasteella jälkeen. Toivottavasti opettajat ja muutkin aikuiset ymmärtäisivät kannustaa enemmän juuri sinne mainitsemaasi suuntaan, joka on vielä ainakin osittain tuntematon. Sieltä ne todelliset helmet usein löytyvät.

    • Reply Reason for a Season sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 22:28

      Kiitos! Kyllä niillä opettajilla on aika valtava vaikutus. Onneksi itselläkin on sentään muutamasta opettajasa hyvät muistot :). Koulunkäynti olisi kyllä varsin erilaista, jos se tapahtuisi kannustavassa ilmapiirissä. Ehkä vielä joku päivä.

  • Reply Pirkko / Meriharakka sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 18:00

    Kannustaminen omiin valintoihin on ehdottoman kannatettavaa, aina.
    Ja uskominen siihen, että asiat voivat järjestyä, jos ei yhtä, niin toista polkua pitkin.
    Yksi minulle rakas nuori ei ollut oikein teoreettisesta koulusta kiinnostunut, mutta pääsi sitten omalle alalleen ammattikoulun kautta, tekemään käsillään töitä alalla, joka häntä kiinnosti – ja yllättäen hänen elämänsä on vähintään yhtä hyvin tai paremminkin reilassa, kun ikätovereidensa.

    • Reply Reason for a Season sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 22:26

      Juuri näin. Ei kaikkien tosiaan tarvitse olla samoista jutuista kiinnostuneita. On hassu ajatus, että teoreettinen opiskelu olisi jotenkin ylevämpää kuin käsillä tekeminen. Monesti ammattikoulututkinnolla jopa saa paljon helpommin töitä kuin monen vuoden yliopistotutkinnolla. Kaikki työ on arvokasta ja kukin suuntautukoon siihen, minkä itse kokee mielekkääksi :).

  • Reply Virpi /Täynnä tie on tarinoita sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 18:05

    Aivan loistava kirjoitus! 🙂
    Haaveita ja unelmia pitää olla aina! Ellei niitä ole, ei ole päämäärää jota kohti kulkea! Toivottavasti kaikki nuoret ja me vähän vanhemmatkin uskaltavat uskoa juuri niihin omiin unelmiin!
    Omat lapset ovat siinä iässä, että niitä valintoja tehdään mihin suuntaan lähdetään. Vanhin valmistautuu pääsykokeisiin ja nuorimmainen valitsee valinnaisaineita loppuajalle mitä peruskoulusta on jäljellä. Tärkeitä asioita siis pohdittavaksi! 🙂

    • Reply Reason for a Season sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 22:24

      Kiitos :). Kyllä haaveet ovat tärkeitä ihan kaiken ikäisille, elämän loppuun saakka. Ja ovat nuo kyllä tärkeitä valintoja, nuo opiskelupaikat ja ainevalinnatkin. Aika nuorena sitä joutuu jo valitsemaan kaikenlaista. Lohdullista on se, että elämässä on mahdollista aina kouluttautua uudelleen, jos huomaakin, että joku ratkaisu ei toiminut. Jokaisen polku on erilainen ja varmasti se oma juttu löytyy, toisilla enemmin ja toisilla sitten paljon myöhemmin.

  • Reply tatjaana sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 18:27

    Äidinkielen opettajani kehui aineitani ja antoi niistä muutaman kerran kympin. Silti en edes ymmärtänyt, että voisin hakeutua esimerkiksi toimittajaksi. Ainoastaan ajattelin kirjoittavani kirjan, mutta en ilmeisesti ollut tarpeeksi pätevä siihen tai en tajunnut, että kirjoittamistakin voisi opiskella.
    Olin hyvä myös matematiikassa. Mutta täysin tumpelo missä tahansa käytännön työssä. Siksi en edes uskaltanut suunnitella ulkomaille lähtöä, koska mielessäni kuvittelin, että siellä täytyisi osata nopeasti ja tarkasti petata petejä jne… ajattelin, että joutuisin työkseni siivoamaan hotellihuoneita.

    Siihen aikaan pyrittiin oppikouluun, ja he, jotka eivät sinne päässeet, joutuivat kansalaiskouluun, jossa oli paljon taloustöihin liittyvää opetusta. Me, jotka pääsimme oppikouluun, suunnittelimme olevamme vähintäin sihteereitä. Kotitalous ja käsityö kuuluivat hanttiaineisiin.

    Pyrin tekuun ja minusta tuli teknikko. Pärjäsin koulussa teoriassa, koska siellä oli paljon matemaattisia aineita. Sitten roikuin posti- ja lennätinlaitoksella seitsemäntoista vuotta vakituisessa teknikon toimessa, kunnes firma muutettiin liikelaitokseksi ja meistä noin kolmetuhatta sai lähteä kävelemään ja työttömyyskortistoon.

    Roikuin lahjakkaasti työvoimatston asiakkaana välillä työllistämistöissä ja välillä kursseilla, mutta sinnikkäästi ansiosidonnaisella päivärahalla, kunnes pääsin eläkkeelle 1.1.2015. Jee!!! Onnistuin!!

    En vieläkään tiedä, mikä olisi ihanneammattini. Työelämässä vaikeinta on varmaan ihmissuhdekoukerot.

    Onnekseni minulla on mielekästä vapaaehtoistyötä. Ja koska olen laiska, niin viihdyn oikein hyvin tekemättä mitään. Surfaan netissä ja haaveilen matkoista. Äsken jo pukeuduin ja olin lähdössä kävelylle, mutta siellä sataa, joten käännyin ovelta takaisin.

    Vanhin poikani on kauppatieteen maisteri ja töissä verotarkastajana. Hän suorittaa työnsä ohella kasvatustieteen maisterin tutkintoa (koska tykkää opettaa). Toinen poikani opiskelee insinööriksi myöskin työnsä ohella. Tyttöni on ylioppilasmerkonomi ja ei kuulemma opiskele enää koskaan mitään. Hän ei kuulemma olisi edes ylioppilas, mutta kun tässä talossa oli pakko. Niin olikin, äiti pakotti!!

    • Reply Reason for a Season sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 22:21

      Hauska kuulla sinun tarinasi, kiitos siitä. Kaikkien ihmisten tarinat ovat mielenkiintoisia :). Kirjan kirjoittamisessa on se hyvä puoli, että voit edelleen kirjoittaa sen milloin tahansa. Nyt on aikaakin, kun olet eläkkeellä. Ei kannata haudata unelmiaan missään iässä! Ja vapaaehtoistyökin on hyvä juttu. Sitä voi tehdä juuri sen verran, kun jaksaa ja kokee mielekkääksi. Eläkkeellä saakin surffailla netissä ja haaveilla niin pajon kuin sielu sietää, ei ole kiire enää (:.

  • Reply Ida - idaloveslife sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 20:31

    Tämä olisi sellainen kirjoitus, joka pitäisi ylä-asteiden opoille näyttää kun ohjaavat peruskoululaisia jatko-opintoihin. Minulle sanottiin suoraan, että lukiosta on turha haaveilla, kuin myös eläintenhoitajan urasta. ”Se se vasta naurettava ammatti onkin” on suora lainaus opon suusta meikämimmin istuessa 9-luokkalaisena hänen huoneessaan ammattikartasto edessä. No, enpä mennyt lukioon eikä minusta tullut eläintenhoitajaa, mutta onneksi myöhemmin ammattikoulussa vierailevana luennoitsijana ollut ammatinvalintapsykologi sai sen verta kapuloita muiden aikuisten rattaisiin, että löysin omalle polulleni 🙂 Kiitos tästä! Toivottavasti näyttelemisen kipinä vielä joskus syttyy!

    • Reply Reason for a Season sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 22:17

      No huhhuh mitä urpoutta on sanoa nuorelle, että hänen haaveensa on naurettava :/. Uskon myös, että kuka tahansa nuori voi pärjätä lukiossakin, jos häntä siihen tuetaan ja hän itse siellä tahtoo opiskella. En voi uskoa, että tuollaiset ihmiset saavat työskennellä opintojen ohjauksessa. Tarvisivat itse vähän ohjausta asenteisiin :D. On kuitenkin hyvä, että jossain vaiheessa on tullut vähän fiksumpi psykologi vastaan. Se monesti riittää, kun löytyy se yksi ihminen, joka uskoo nuoreen. Aikuisten pitäisi karsia sanavarastostaan sellaisia sanoja kuten naurettava ja mahdoton, kun he puhuvat nuorille.

      • Reply Ida - idaloveslife tiistai, toukokuu 19, 2015 at 14:54

        Aikuiset voisivat myös karsia ne sanat ihan kokonaan sanavarastostaan. Positiivisemmilla muodoilla voi oman elämän laatuun vaikuttaa suuresti eikä koskaan, siis koskaan, ole liian myöhäistä! 🙂

        • Reply Reason for a Season tiistai, toukokuu 19, 2015 at 16:07

          Niinpä.Ei ole liian myöhäistä :)!

  • Reply Panu / Panun matkat sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 20:43

    Paljon viisautta tässä kirjoituksessa, laitan jakoon.

    Ihmettelen itsekin vanhanaikaista työhulluusasennetta sekä tapaa lytätä itselle uudet asiat jo ennakkoon, erityisesti silloin kun se kohdistuu lasten tai nuorten unelmiin. Omalle tyttärelleni aion olla mahdollisimman kannustava ja korostaa kaikki on mahdollista -asennetta sekä opettaa, ettei negatiivisesti latautunutta lyttäyspuhetta kannata kuunnella. Toivottavasti myös tässä tavoitteessani onnistun.

    Aika jännä muuten myös, että minun heikko alueeni on myös käsillä tekeminen, kun taas vahvuudet löytyvät juuri kirjoittamisesta, viestinnästä ja tiedon omaksumisesta ja käsittelystä. Jälkimmäiseen olen saanut oikeastaan enemmän kuin tarpeeksi tukea sekä koulussa että kotona, mutta kädentaitoja kukaan ei ole kannustanut minua oppimaan. Rehellisesti ei mulla kyllä ollut paljon kiinnostustakaan, mutta oikealla tavalla kannustava ja kärsivällinen opettaja olisi voinut saada negatiivisen lähtöasenteeni muuttumaan.

    • Reply Reason for a Season sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 22:11

      No ihan varmasti onnistut kyllä tyttären kanssa, siitä nyt ei ole epäilystäkään :)! Tässä maassa ihan selvästi siis pitäisi olla enemmän kannustavia käsityönopettajia :D. Muuten ihmisistä tulee tällaisia kirjoittamisen sekatyöläisiä, jotka paljastavat vanhojen opettajiensa nihkeilyt ;D. No, onneksi on sentään jotain kiinnostuksen kohteita elämässä, se on jo paljon. Surullisempaa olisi, jos ei olisi yhtään juttua, jonka kokee omakseen =). Eli jatketaan kirjoittamista.

  • Reply Maarit Johanna sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 20:44

    Aivan huikean hieno postaus, joka kertoo niin täysillä Suomesta ja suomalaisista vielä nykypäivänä. Minua on kotona aina kannustettu, mutta valitettavasti on aina ollut niitäkin läheisiä joiden mielestä elän aivan vääränlaista elämää. Jos itse elää unelmaansa ja on onnellinen, miksi toisen täytyisi torpata se täysin vääränä jos se ei vastaa hänen arvomaailmaansa.

    ”Ai sinä olet vain ammattikorkeassa. Mikä esti sinua hakemasta ulkomaille yliopistoon niinkuin ne teidän luokan muutkin parhaat tekivät? Aiotko jäädä iäksesi jonnekin Sodankylään mätänemään?” Niin… Kyllä täällä Lapissakin asuu vielä porukkaa, tradenomin tutkinto on ihan oikea tutkinto, jolla voi päästä elämässä eteenpäin, ja olen itseasiassa aika tyytyväinen vaikka asun täällä.
    Kenenkään ei pitäisi piikitellä toisten valintoja. Mulle on ihan sama onko kaverini ulkomaisen yliopistotutkinnon suorittaja, lukion kesken jättänyt kotiäiti, opiskelija vai ihan tavallinen duunari. Olispa Suomessakin enemmän tuota kannustavaa Amerikan mallia.

    • Reply Reason for a Season sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 22:08

      Onneksi sentään kotona on kannustettu, se kun on jo paljon se :)! Ihan käsittämätöntä, että joku vielä tänä päivänä ajattelee ammattikorkeaa jotenkin alempiarvoisena yliopistoon nähden. Ammattikorkeasta saa sentään ammattinimkkeen, terveisin teologian maisteri vailla ammattia ;). Ja ei todellakaan ole mikään huono ratkaisu asua pohjoisessa, jos siellä viihtyy. Sehän on itse asiassa melko eksoottinen ratkaisu nykyään =). Edesmenneellä Australian matkallani yksi parhaista jutuista oli se, että melkein kukaan ei kysynyt, mitä teen työkseni. Ihanaa, että jossain päin maailmaa koulutus tai työ ei määrittele ihmistä <3.

  • Reply Lotta Watia | Unagidon sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 20:59

    Hyvä kirjoitus!

    Maailma todellakin on muuttunut ja on mahtavaa, että kaikkien ei tarvitse tehdä sitä toimistotyötä tahtomattaan, vaan niin paljon muitakin mahdollisuuksia löytyy. Toki jotkut varmasti viihtyvät toimistossa ja hyvä niin. Hyvä, että nuoria kiinnostavat eri asiat. Eikä se rahavirtakaan aina ole tärkeintä. Tärkeää on, että nauttii siitä, mitä tekee. Elämä kun on kuitenkin elämistä varten. En tahdo vanhana päätyä ajattelemaan, ”mitä jos…”.

    • Reply Reason for a Season sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 22:03

      Kiitos :). Joo toimistot ei itsessään oo mikään huono juttu. Kaikkia ja kaikenlaisia osaajia tarvitaan. Olisi tosiaankin aika surullista, jos kaikki olisivat kiinnostuneita samoista jutuista. Ihmisten erilaisuus tekee kaikesta paljon kiinnostavampaa (=.

  • Reply Veera Bianca sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 21:14

    TÄ OLI PARAS KIRJOITUS MITÄ OLEN AIKOIHIN LUKENUT. TÄ OLI NIIN HYVÄ ETTÄ JOUDUN KOMMENTOIMAAN CAPS LOCKILLA 😀 Puit niin monta mun ajatusta sanoiksi, olen miettinyt saman aiheen läpikäymistä blogipostauksena, koska olen miettinyt nyt myöhemmin elämässä muutamia asioita mistä minut on ’kannustettu pois’, koska haaveeni oli liian mahdottomia. Olen uskonut montaa tällaista aikuista ja siksi lopettanut uskomasta itseeni.

    • Reply Reason for a Season sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 22:00

      HAHAH CAPSLOOKNAURUT TÄHÄN ALKUUN. Nyt kannustetaan toisiamme ja tehdään huikeita juttuja. Jee. Sana mahdoton pois sanakirjasta <3.

  • Reply Jenna / Journey Diary -matkablogi sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 21:59

    Loistava kirjoitus ja täyttä asiaa puhut!! 🙂

  • Reply Laura R. | Laura let's go -matkablogi sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 22:14

    Mahtava, upeasti kirjoitettu teksti täynnä asiaa, kiitos!

  • Reply satuvw sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 22:17

    Aamen. Onneksi omalle kohdalleni on osunut ihmisiä jotka ovat kannustaneet ja potkineet pyllylle silloin kun olen jäänyt paikoilleni miettimään uskaltaisikohan haaveista tehdä totta. Ihan uskomatonta että Suomen koululaitoksesta löytyy opettaija jotka ”kannustavat” oppilaitaan noin! Ja ei muuta kuin uusia upeita unelmia kohti! 🙂

  • Reply Jenna sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 22:18

    Parasta, mitä olen vähään aikaan lukenut. Kiitos! Kannustaminen on tärkeä osa kasvattamista ja näin aikuisenakin pitää muistaa kannustaa niitä, jotka epäröivät tarttua unelmiinsa.

  • Reply Saana · Live Now - Dream Later sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 22:25

    Yhdyn edellisiin kommentteihin, loistava kirjoitus ja täynnä asiaa. Tunnistin itseni ja omat ajatukseni niin monta kertaa tätä tekstiä lukiessani. Ja tunnustan saman heikkouden, jonka Panukin kommentissaan mainitsi, eli kirjoittaminen ja viestintä (nuorempana myös esiintyminen, haave, josta luovuin jo teini-ikäisenä todella typeristä syistä) ovat aina tulleet luonnostaan, mutta oli kyse kudontapuikkojen käsittelystä tai muista kädentaidoista, niissä on aina ollut mullakin peukalo keskellä kämmentä. Tässä on selkeästi havaittavissa tietty kaava! 🙂

  • Reply Sanna I Siveltimellä sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 23:07

    Naulan kantaan, upea kirjoitus! Aikuisilla on todellakin hurja valta ja voima, vaikkei he sitä välttämättä tiedostaisikaan (vaikka opon ammatissa tämä pitäisi tiedostaa). Liian moni lause alkaa suomessa negatiivisella sanalla ”ei”, sen sijaan että kannustettaisiin! Mutta uskon ja toivon, että maailma muuttuu koko ajan ja noista vanhoista negatiivisista ajoista päästään eteenpäin.

    • Reply Reason for a Season maanantai, toukokuu 18, 2015 at 21:23

      Kiitos. Joo pakko uskoa, että maailma muuttuu -muuten elämästä tulee aika pessimististä ja surullista :D. Ja itse voi vaikuttaa ainakin omaan käytökseensä, ei sitä itsekään ole osannut aina olla ihan mestari näissä jutuissa. Onneksi aina voi aloittaa alusta :).

  • Reply alex sunnuntai, toukokuu 17, 2015 at 23:49

    Erinomaista pohdintaa ja niin totta! Hyvä muistutus siitä, ettei kenenkään unelmia ja tavoitteita tulisi rajoittaa (kuten niin usein tehdään).

    • Reply Reason for a Season maanantai, toukokuu 18, 2015 at 21:23

      Kiitos :)!

  • Reply Annika - Tarinoita Maailmalta maanantai, toukokuu 18, 2015 at 00:28

    Niin asiaa, niin asiaa! Nimimerkillä: Matematiikkaa tuottaa vaikeuksia 😀 Minua nyt jälkikäteen haittaa myös, ettei kannustettu koulussa tähtäämään ylemmäs. Minua ei muistaakseni mistään, paitsi matikasta, varsinaisesti koitettu pitää erossa, mutta ei kylllä kannustettu kovin korkeallekaan tähtäämään. Hetki siinä meni, ennen kuin itse tajusin 🙂 Ja tuo työllä ja ahkeruudella itsensä tappaminen mahtaa olla se suomalaisten suuri kunniasia..only in Finland.

    • Reply Reason for a Season maanantai, toukokuu 18, 2015 at 21:25

      Kiitos :)! Juu meillä on täällä kyllä aina ollut aika elitistiset syyt kuolla -ensin sydän ja verisuonisairaudet, kun on varaa syödä vähän liikaa herkkuja ja nyt tämä stressi, kun on pakko suorittaa miellyttääkseen ihmisiä, joiden mielipiteillä ei ole lopulta paljonkaan väliä. No, ehkä me vielä opitaan :)!! Ja hyi matematiikka. Tulee kylmät väreet kun ajattelenkin.

  • Reply Laura / Tuntemattomaan ja takaisin maanantai, toukokuu 18, 2015 at 00:34

    Tuo on niin totta, että suomalaisessa yhteiskunnassa työ määrittele ihmistä ihan luvattoman paljon. Välivuosia pitäviä nuoria pidetään täysin menetettyinä tapauksina, vaikka toiset eivät edes tiedä mitä elämältään haluavat ja mikäli tietävätkin haluavansa opiskella ja tehdä töitä, ehkä heillä ei vain ole aavistustakaan mitä se työ sitten voisikaan olla. Itsekin kuulin kovin huolestuneita kommentteja, kun itse lukion jälkeen maailmalle lähdin. ”Sinne jäät kuitenkin, rakastut ja asustelet jollain saarella jotain hanttihommia tehden”, kuulin. Entä jos oisinkin? Jos ihmisen on hyvä olla, niin pitäisihän sen antaa tehdä ihan mitä huvittaa niin kauan kun se ei keltään muulta ole pois.

    • Reply Reason for a Season maanantai, toukokuu 18, 2015 at 21:28

      Aaw rakastuminen ja saarella asuminen -toihan olis ihan unelma! Mitäs väliä sillä siinä vaiheessa enää olisi, mitä työtä tekis :D. Onneksi mun välivuosista ei kukaan sanonut mitään. Musta tuntuu muutenkin, että elämä on yks iso välivuosi, kun en tiedä, mitä isona tekisin. No ehtiihän sitä vielä vaikka mitä, nyt on vain tämä päivä ja se se riittäköön :).

  • Reply Teea / Curious Feet maanantai, toukokuu 18, 2015 at 01:16

    Aivan loistava teksti! Tärkeä aihe ja hienosti kirjoitettu, kiitos tästä :).

    • Reply Reason for a Season maanantai, toukokuu 18, 2015 at 21:28

      Kiitti <3.

  • Reply Paula aka sateenmuruja maanantai, toukokuu 18, 2015 at 11:51

    Hieno aihe ja teksti! Muistan itse onnellisena ne opettajat, jotka kannustivat oppilaita – muutamien yksittäisten opettajien lauseet ovat vaikuttaneet näin jälkikäteen ajateltuna uskomattoman paljon, mutta onneksi vain ne kannustavat lauseet. Toisekseen, en ole asunut Suomessa pariin vuoteen ja nyt tämän vaalituloksen jälkeen ehtikin jo tulla sellainen olo eri medioiden tekstejä lukiessa, että nyt Suomessa ja suomalaisilla menee kollektiivisesti kaikki varmasti päin sitä kuuluisaa pee:tä – muutan nyt ajattelumalliani tämän tekstin jälkeen ja pysyn luottavan positiivisena – myös Suomen poliittisen tilanteen suhteen! 🙂

    • Reply Reason for a Season maanantai, toukokuu 18, 2015 at 21:32

      Kiitos kovasti! Mediahan se tuollaiset ajatukset on suomalaisten päähän iskenyt -Kuinka moni suomalainen muka voi käsi sydämellä sanoa tietävänsä, mitä on oikeasti minkäkin puolueen ohjelmassa ja mihin päätöksiin mikäkin puolue/kukakin kansanedustaja on aiemmin vaikuttanut. Mielikuvilla tässä lähinnä vaan pelataan. Tässä tarvitaan nyt kollektiivista asenteenmuutosta -uskotaan siihen, että voidaan muuttaa asioita parempaan suuntaan ja toivotaan parasta myös heille, jotka tekevät päätöksiä tässä maassa :).

  • Reply Laura - Urbaani viidakkoseikkailijatar maanantai, toukokuu 18, 2015 at 11:53

    Kaunis kirjoitus! Koulu keskittyy aina järkeviin päätöksiin ja esimerkiksi luovuutta tai mielikuvitusta ei palkita. Älykkyys on numeroissa, mutta tunneälyä ei mitata. Itse kannustan itseäni ja kaikkia ympärilläni hulluihinkin ideoihin, unelmien perässä saa ja kuuluu mennä. Rohkea rokan syö ja niin edelleen. Itse valmistuin lukiosta hyvin arvosanoin, stipendinkin koulumenestyksestä taisin saada. En silti ole teoreettinen lukutoukka, nautin luovuudesta ja konkreettisista asioista. Muistan ihmettelyn, kun ilmoitin hakevani yliopiston sijasta ammattikouluun, parturi-kampaajan tutkintoa suorittamaan. Juu, hullua kai. Silti, tällä hetkellä tämä ammattini mahdollistaa kaiken sen, mitä haluan ja olen koskaan halunnut. Hyvä, että seurasin oman sydämeni ääntä. Se yleensä tietää parhaiten.

    ”What if I fall? Well honey, what if you fly?”

    • Reply Reason for a Season maanantai, toukokuu 18, 2015 at 21:33

      <3. Ihanaa kun olet tuollainen rohkea nainen. Onneksi olet uskaltanut.

  • Reply Annika / Britannika maanantai, toukokuu 18, 2015 at 16:09

    Todella hyvä kirjoitus ja olen täysin samaa mieltä että suomalainen yhteiskunta ei anna nuorten hakeutua rohkeasti tekemään sitä mitä he oikeasti haluavat. Itse muistan kouluajoilta selkeästi tilanteita joissa opettajien toimesta aloin ajattelemaan että ehkä minun ei edes kannata kokeilla tiettyjä asioita sen pidemmälle koska en ole tarpeeksi hyvä. Eikö koulun ole tarkoitus juurikin opettaa tekemään asioita paremmin, eikä kertoa että missä olet hyvä jo ennen kuin aloit opiskelemaan?

    Onneksi näin vielä reilusti yli kakskymppisenäkin ehtii oppia ulos siitä ajattelutavasta että ei kannatta edes yrittää asioita jotka on ”mahdottomia”.

    • Reply Reason for a Season maanantai, toukokuu 18, 2015 at 21:35

      Kiitos! Onneksi meillä on tosiaan koko elämä aikaa, vielä voidaan oppia vaikka mitä :). Itse ainakin aion kokeilla uusia juttuja koko loppuelämäni, ja koittaa saada päivä päivältä enemmän kaikkia lannistavia kommentteja pois pääni sisältä. Projekti etenee hitaasti mutta varmasti.

  • Reply Terhi / Muru Mou tiistai, toukokuu 19, 2015 at 10:32

    Luin tämän postauksen jo pari päivää sitten, mutta en voinut kommentoida heti, koska tarvitsin ajattelemisaikaa. Ja tiedätkö, tämä postaus ja sen kommentit teki minut todella surulliseksi (en voinut edes lukea kaikkia kommentteja). Tällaistako Suomessa todellakin on? Voin kyllä kuvitella, ja jotenkin kaukaisesti muistankin, että niin se vaan taitaa olla. Mutta tässä pari päivää mietittyäni omaa lapsuuttani ja nuoruuttani, en muista yhtäkään kertaa, että vaikkapa koulussa minua tai suunnitelmiani olisi vähätelty. Ehkä juuri sen takia musta tuli tämmöinen, haaveiden perässä matkaava ja maineesta ja mammonasta kiinnostumaton. Ilmeisestikin olen ollut todella onnekas.

    • Reply Reason for a Season tiistai, toukokuu 19, 2015 at 16:06

      Hienoa kuulla :)!! Onneksi minuakaan ei kotona vähätelty, ja koulussakin osa opettajista oli kannustavia. Tuli tässä mieleen, että puhutaankohan näistä asioista opettajien koulutuksesta. Ilmeisesti ainakin pitäisi puhua paljon enemmän.

  • Reply Miika ♥ Gia | matkakuume.net torstai, toukokuu 21, 2015 at 17:25

    Tästä on taidettu tehdä tutkimuksiakin – heikkouksia pitäisi treenata, eikä aina vaan keskittyä niihin luontaisiin lahjoihin.

    Ja elämykset, ne on niitä parhaita juttuja mihin rahansa voikaan laittaa!

    Vaikka olen tästä tästä kirjoituksesta samaa mieltä, mietin onko oikeasti kukaan koskaan tuntenut kutsua tehdä 8-4 hommia ja lähteä siihen oravanpyörään, minne suurin osa kuitenkin jossain vaiheessa joutuu. Yhteiskunta lakkaisi aika nopeasti toimimasta jollei joku tekisi niitäkin hommia – vaikkei siihen kutsumusta olisikaan. Kaikista ei voi tulla instagramstaroja tai idoleita vaikka miten haluaisi.

    Tai sitten olen täysin väärässä, ja jonkun unelma on todellakin herätä viideltä aamulla lähteäkseen nostelemaan maitotölkkejä kaupan hyllylle. Joka ikinen päivä.

    • Reply Reason for a Season sunnuntai, toukokuu 24, 2015 at 16:38

      Kyllä itse tunnen hyvinkin paljon ihmisiä, jotka haluavat tehdä 8-4 työtä. Olisi oiekastaan tosi outoa, jos sellaisia ei olisi :D. Ei se ole mitenkään huonompi juttu kuin tehdä jotain luovaa työtä. Kyse on siitä, minkä itse kokee merkitykselliseksi. Joku löytää myös merkityksen siitä, että saa elättää perheensä, vaikka ei tekisikään unelmaduuniaan. Ja totta kai välillä joutuu vaan tekemään työtä työn vuoksi -niinhän itsekin olen tehnyt. Se ei silti poista sitä, että tässä maassa ihmisiä pitäisi kannustaa paljon paljon enemmän :).

  • Reply Jepa / Unelmatrippi lauantai, toukokuu 23, 2015 at 22:07

    Hyvää pohdintaa. Yhdyn edelliseen: yhteiskunta olisi aika pulassa, jos kaikki olisivat näyttelijöitä, idoleita tai jotain muuta vastaavaa. Pitää vain muistaa, että kaikki eivät todellakaan sellaisiksi edes halua. En nyt tiedä, löytyykö maailmasta kuinka paljon sellaisia ihmisiä, jotka olisivat nimenomaisesti halunneet vaikkapa kauppaan hyllyttäjäksi, mutta ehkäpä heidän elämässään työ ei olekaan se määrittävin asia. Olennaista on ymmärtää, että he eivät välttämättä ole siellä onnettomia. Jostain ”paskaduuneista” puhuttaessa tämä saattaa joskus unohtua. Työ voi olla joillekin vain keino ansaita rahaa eikä mitään sen enempää. Se muu elämä on heillä tärkeämmässä asemassa: esimerkiksi liikuntaharrastukset, perhe tai vaikkapa vapaa-ajan matkailu. Jotkut nimenomaan tavoittelevat sitä, että työt voi unohtaa välittömästi työpäivän päätyttyä – ei stressiä vapaa-ajalle. Heillä intohimo tai kunnianhimo on joissain muissa asioissa. Toisilla taas kunnianhimo ajaa nimenomaan työelämässä tavoittelemaan jotakin, jatkuvasti enemmän. Onneksi meitä on niin moneen lähtöön. Sillä tavalla valtiot pysyvät pystyssä. 🙂 Minusta niin lapsia kuin aikuisiakin pitäisi kannustaa ajattelemaan omilla aivoilla ja pohtimaan, mitä ovat ne omat mielipiteet mistäkin asiasta ja elämään niiden mukaan. Itse se oma elämä on elettävä, joten muiden mielipiteille ei kannattaisi juurikaan uhrata aikaa.

    • Reply Reason for a Season sunnuntai, toukokuu 24, 2015 at 16:34

      Ehdottomasti on hyvä, että ihmisillä on monenlaisia ihmisiä ja kaikki eivät halua ammatteihin, joissa saa olla esillä. Pystyn kyllä samaistumaan siihen, että joku haluaa tehdä työtä, jonka saa työpäivän jälkeen unohtaa. Vaikka en sitä tässä postauksessani maininnut, niin oikeastaan juuri tuo on se syy, miksi olen viimeiset 7 vuotta työskennellyt osa-aikaisena tekstiilipainossa. Kenenkään haaveet eivät ole vähempiarvoisia. Tärkeitä olisi, että jokaisen haaveet ympäriltä tukea.

  • Reply Hanna / Ranskatar reissaa sunnuntai, toukokuu 24, 2015 at 09:43

    Tämä oli kyllä hyvä kirjoitus! Itse olen aina pyrkinyt toteuttamaan unelmiani, mutta helpompaa se olisi, jos ympäröivä yhteiskunta siihen kannustaisi. Muistan vieläkin, kun yläasteella kävin opinto-ohjaajan juttusilla ja ilmoitin haluavani laulajaksi, näyttelijäksi ja muotisuunnittelijaksi, johon opo totesi, että tiesitkö, että Teatterikorkeakouluun on todella vaikea päästä. Ehkä musta ei laulajaa olisi ikinä näillä taidoilla tullut, mutta Teatterikorkeaan en ikinä edes hakenut. Toisaalta olen myös jo lapsesta asti unelmoinut opettajan ammatista ja ranskanopettajaksi tässä opiskellaan. Ranskassa asuminen oli myös pitkäaikainen haave, jonka toteutin ja olen edelleen ylpeä siitä. Yritän elää elämääni niin, että vanhana ei tarvisi katua niitä asioita, jotka jäivät tekemättä 🙂

    • Reply Reason for a Season sunnuntai, toukokuu 24, 2015 at 16:31

      Harmittavan yleistä kyllä se, että aikuiset muistavat kertoa lapsille asioista vaan ne negatiiviset puolet. On totta, että teatterikorkeaan on tuhottoman vaikea päästä -mutta toisaalta, aina sinne joku pääsee kuitenkin. Itsekin olin hakemassa sinne monesti, mutta aina lopulta luovutin ennen kuin lähetin hakemuksen. Hienoa, että sinulla on kuitenkin unelmia, joita olet nyt toteuttamassa. Kuulostaa upealta <3.

  • Reply Mirje / Kotona kaikkialla maanantai, toukokuu 25, 2015 at 16:10

    Ihan mahtava kirjoitus ja keskustelu! Itse olen onneksi nuorena kohdannut enemmän kannustusta kuin vähättelyä. Minikokoinen ala-aste (omalla luokalla 3 ihmistä) auttoi hyvin alkuun, sillä opettajilla (molemmilla :D) oli aikaa tukea henkilökohtaisesti. Myös kotoa olen aina saanut jos en varsinaista kannustusta niin ainakin tukea kaikessa mihin ryhdyn.

    Ikävin muisto on ehkä lukioajalta. Olin silloin vuoden vaihto-oppilaana USAssa ja tein kaikki Suomen opinnot kahdessa vuodessa, kun en halunnut jäädä pikkukylään kaverien lähtiessä opiskelemaan. Abivuonna rehtori kutsui minut luokseen ja kertoi olevansa huolissaan selviäisinkö opinnoista ja neuvoi vaihtamaan pitkän matikan lyhyeen. Onneksi en kuunnellut, kirjoitin E:n pitkästä matikasta ja päädyin opiskelemaan TKK:lle.

    Jälkeenpäin olen usein miettinyt, mihin sitä olisi elämässä päätynyt, jos olisi kuunnellut kaikkia epäilijöitä. Ja pohtinut sitä, miten pienillä asioilla voi olla niin iso vaikutus ihmisten elämään. Jos sitä pystyisi itse olemaan vain se positiivinen vaikuttaja, joka kannustaa muita eikä edes vahingossa vähättele. Tavoittelun arvoista!

  • Leave a Reply