*Will be translated later, sorry for the lazy summer;).
Ahdistaa -> Facebook auki. Ahdistaa vielä enemmän.. Laput silmillä kulkevat Israel-fanaatikot ja Gaza-kiihkoilijat. Ihmiset, joiden täytyy sanoa mielipiteensä jokaiseen asiaan. Opportunistit, jotka vain myötäilevät halutessaan hyväksyntää joka suunnasta. Valittajat. (Muka)täydellisen parisuhteensa hehkuttajat. Lihaksiaan pullistelevat narsistit. Uskovaiset, ateistit, agnostikot, ajattelevat, ajattelemattomat, tutut, tuntemattomat. Maailmankansalaiset, jotka esittelevät täydellistä, mutta heille toki arkipäiväistä reissuansa. Äiti, joka synnytti eilen ja esittelee tänään vatsalihaksiansa. Eniten ärsyttää kaikki, varsinkin oma surkea elämä. Tekee mieli suklaata, eikä totisesti mitään trendikästä raakasuklaata. Säälittävää. Huvittaisi väitellä jonkun kanssa muuten vaan. Pitäisikö sulkea koko Facebook-tili. Oikeastaan Facebook onkin aika last season. Mutta missä sitä sitten kokisi alemmuudentunnetta ja ylemmyyttä vuorotellen. Jäähän sentään vielä Instagram.
Ennen muinoin nuoret halusivat löytää itsensä lehtien sivuilta, nykyään he tahtovat olla ”Instagram-feimejä”. Eräs yläasteikäinen tyttö luetteli raitiovaunussa ihastuksiaan viimeisen vuoden ajalta. Niitä riitti. Viimeisin kohta listalla oli kuitenkin mielenkiintoisin -Instagrammaajat, joilla on yli 100 000 seuraajaa. Esimerkkinä mainittakoon, että Benjamin Peltosella, 17-vuotiaalla suomalaisteinillä on 189 000 seuraajaa. Hänen vatsalihaksensa saivat viikko sitten 35 000 tykkäystä. Itse en edes teininä tajunnut, että lihakset voisivat olla erityisen mielenkiintoisia. Olin aktiiviurheilija ja lihakset tarkoittivat minulle lähinnä mahdollisuutta parempaan urheilusuoritukseen. Nykyään ulkonäkö merkitsee, paljon. Hävyttömän paljon. En voi lakata miettimästä, miltä mahtaa tuntua niistä nuorista, joiden selfiet eivät kerää suosiota. Teini-ikä oli itsetunnolle aikamoinen koettelemus ilman sosiaalista mediaakin. On vaikeata kuvitella, millaista on tämän päivän yläastelaisen elämä. Olen selannut läpi itsetuhoisuuteen ja syömishäiriöihin liittyviä hastageja. Tämä on eräs Instagramin puistattavimmista lieveilmiöistä -itseään viiltelevät teinitytöt, joiden tavoite on painaa 35 kiloa ja kadota lopulta olemattomiin. Miten moni nuori heräsi tänäkin päivänä ajatellen ensimmäisenä, että minä en ole tarpeeksi..
Aikuiset eivät jaa selfieitä. He ovat tajunneet, että he eivät ole maailman keskipiste, sen sijaan maailma on maailman keskipiste. He jakavat parhaita paloja maailmasta muun maailman kanssa. Exploring is new black. Mutta miten ahdistavaa onkaan, kun muut saavat nähdä ja kokea paljon enemmän. Hävettää, kun omat reissukuvat ja fiilistelyt eivät kerää huomiota. Ahdistaa, kun ei ole varaa uusiin matkoihin. Masentaa, kun haluaisi kokea kaiken eikä mikään oikeastaan tunnu miltään. Sitä ei tietenkään viitsi kertoa kenellekään, koska ruudun verran on aina helppo feikata. #neverstopexploring
Instagram on mielestäni maailman paras kanava Inspiraation jakamiseen ja hakemiseen. Kolikon kääntöpuolena valitettavasti on se ikuinen riittämättömyyden tunne. Ruoho on aina vihreämpää oman neliön toisella puolen.
Entäpä Pinterest? Itselleni se ei näyttäydy samalla tavalla sosiaalisena mediana kuin vaikkapa Twitter tai Instagram. Selailen Pinterestistä inspiraatiokuvia matkoille, juhliin tai sisutukseen. En käytä sitä verkostoitumiseen. Mikä sitten mättää pelkässä inspiraation hakemisessa? Pinterest on synnyttänyt mystisen täydellisyyden tavoittelun kulttuurin. Oman kämpän täytyy sijaita mieluiten suurkaupungin keskellä meren rannalla, skandinaavisen yksinkertaisilla (musta-valkoisilla) huonekaluilla sisustettuna, valoisana ja valokuvauksellisena. Tämä on tietenkin kärjistetty kuvaus, mutta varmaa on se, että Pinterest luo ihmisille tarpeita, joita muuten ei olisi olemassakaan. Sivustolta www.pinterestfail.com löytyy pala ihan oikeaa todellisuutta, jos sellaista välillä kaipailee tämän kaiken hulluuden keskellä ;).. Mielestäni ihan virkistävä saitti.
Twitteristä puhumattakaan. Sanat voivat tappaa. Mutta niin tappaa myös hiljaisuus.
Muun muassa tällaisia ajatuksia sosiaalinen media minussa on viime päivinä synnyttänyt. En voi olla ajattelematta, miten paljon maailmamme ja todellisuutemme on muuttunut muutamassa vuodessa. Välillä täytyy ihan pysähtyä ja ravistella itseään, jotta ei unohtaisi elää ja muistaisi, että tämä hetki on ainoa mitä minulla on-huolimatta siitä tallentaako sitä kukaan.