Vuoden alussa tein päätöksen. Tämä tulisi olemaan ensimmäinen vuoteni, jolloin en ostaisi lainkaan joululahjoja. Lupasin myös raportoida Joulun jälkeen, millaisia vaikutuksia tällä kokeilulla on ollut elämässäni. Jokavuotinen hössötys, stressaamien ja tavaratalojen ruuhkissa navigoiminen ovat juurtuneet jo niin syvälle länsimaiseen kulttuuriin, että harva edes pysähtyy miettimään, miksi näin tehdään. Kun helsinkiläisiltä kysytään television gallupissa, kuka on Joulun päähenkilö, kukaan ei osaa vastata. Kun lapsilta kysytään, mitä he toivovat Jouluksi, he vastaavat, että ei sillä väliä, kunhan saa enemmän lahjoja kun kaveri.
Halusin hypätä kerrankin sivuun tästä järjenvastaisesta joukkohysteriasta ja näin siinä kävi:
En ole aiemminkaan suurissa määrin stressannut lahjojen ostamisesta, sillä se on mielestäni oikeastaan hauskaa. Tykkään antamisesta. Tällä kertaa minun ei tarvinnut valmistautua Jouluun millään tavoin, joten stressiä luonnollisesti oli entistäkin vähemmän. Päivä päivältä olin vakuuttuneempi siitä, että Joulun ympärille rakennetussa bisneksessä ei ole järjen hiventäkään. Sydän menee rikki, kun ajattelen, kuinka pilalle hemmotellut lapset vertailevat lahjojensa määrää ja hintaa samaan aikaan, kun miljoonat lapset maailmassa elävät absouluuttisessa köyhyydessä ilman mitään toivoa joululahjoista tai edes yksinkertaisesta jouluateriasta.
Nyt kun mietin, niin ostin sittenkin kolme joululahjaa. Ostin ne lokakuussa Romanian lapsille Operaatio Joulun Lapsi-keräysen kautta. Jos jonkinlaisen kulttuurin soisi Joulun ympärille syntyvän, olisi se sellainen, jossa huomioitaisiin ne, joilla ei ole mitään. Ostettaisiin jouluruokaa vähävaraisille, käytäisiin tervehtimässä vanhuksia, annettaisiin siivousapua yksinhuoltajille.. Mielestäni olemme epäonnistuneet pahasti, jos määrittelemme onnistuneen Joulun sillä, millaisia lahjoja olemme antaneet läheisillemme, joilla on jo valmiiksi kaikkea.
”Kukapa lahjan voisi sille ojentaa, joka jo avaruuden tähdet omistaa? Se joka antaa kurjimmalle, köyhimmälle, vieraimmalle, Herralle antaa.”
En kertonut kaikille ystävilleni tai perheenjäsenilleni, etten aio ostaa lahjoja. Lahjojen antaminen ei ole mielestäni vaihtokauppaa tyyliin ”Mä en osta sulle niin ei sunkaan tartte mulle.” Kuuntelin vierestä ihmisten stressaamista juuri tästä aiheesta. Kun oli aluksi sovittu, ettei osteta lahjoja ja sitten toinen ostikin, niin tuli paniikki, että pitää itsekin ostaa. Miten typerä ajatus oikeasti on lahjojen vaihtaminen?? Mitä merkitystä on arvokkaimmallakaan lahjalla, ellei lahjan antaja ole antanut sitä sydämestään ja ajatuksella? Minua ihan kirjaimellisesti masentaa saada niitä lahjoja, joita annetaan minulle velvollisuudesta. Toivoisin, että ihmiset muistaisivat niitä vähäosaisempia noiden pakkolahjojen sijaan. Kaikki voittaisivat.
Sainko sitten itse lahjoja ollenkaan? Kyllä sain. Sain ensimmäisen joululahjani 8.12. ja en olisi voinut olla enempää hämmentynyt ja liikuttunut siitä. Sain joululahjoja ihmisiltä, joilta en koskaan olisi odottanut niitä saavani. Olin tänä vuonna aivan erityisen otettu jokaisesta muistamisesta, sillä yhtäkään niistä en saanut siksi, että olisin itse ensin antanut jotain. Luulen, että muistan tämän Joulun paljon paremmin ja pidempään kuin monet ennen tätä.
En usko, että kukaan loukkaantui, vaikka en ostanut lahjoja. Maailma ei tippunut raiteiltaan. Perhe ei hajonnut. No harm done. Luulen, että aion tulevaisuudessakin miettiä tarkemmin, minkä verran tahdon olla mukana tässä jouluhössötyksessä. Lahjoja voi kyllä ostaa muullonkin. Ne ehkä jopa ilahduttavat saajaansa enemmän, kun niitä ei osaa odottaa. Luulen, että tämä lahjojen pakko-ostaminen lopulta masentaa vaan kaikkia osapuolia ja lahjojen avaamisen jälkeen tulee vaan tyhjä olo.
Luulen, että lahjojen ostamatta jättäminen oli yksi parhaista päätöksistäni. Se laittoi ajattelemaan asioita uudenlaisesta perspektiivistä ja uskon, että sillä oli seurauksia, jotka vaikuttavat elämääni monin tavoin tulevaisuudessa.
Millaisia kokemuksia sinulla on Joulusta ja lahjojen ostamisesta? Kuulisin mielelläni (:.
