Suomen suurin matkablogiyhteisö

London Again

image

Juuri kun olen kertonut, miten hankala Suomen pimeä vuodenaika on, niin päätin varata jälleen lennot Lontoosen – siihen harmaimpaan mahdolliseen aikaan eli marraskuulle. Ei kuulosta kovin trooppiselta tai valoisalta. Tuolla syysbreikillä onkin ihan toisenlainen funktio. Laskeskelin tuossa, että minun kannattaa heikohkon finanssitilanteen vuoksi suunnata lämpimille maille vasta about helmikuussa. Tarvitsen kuitenkin jonkunlaisen  tauon arjesta, koska tuo aika on minulle tosi rankka. Mikä olisi parempi tapa irrottautua rutiineista kuin lähteä moikkaamaan rakasta ystävää, ja tutustumaan lisää kaupunkiin, joka voisi jossain vaiheessa olla kotikaupunkini :). Kaikki matkasuunnitelmani tuntuvat muuttuvan päivittäin. Viime päivinä olen katsellut videoita Singaporesta ja olen vakuuttunut, että Aasiaan on vaan ihan must päästä talvella. Katsotaan mistä lopulta löydän itseni ;). Elämä on jännää.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply