Instagramin Travel Thursday on täällä taas. Ajattelin harkinnan jälkeen, että uskaltaisin tällä kertaa varovaisesti hypätä messiin. Loin vasta viikko sitten profiilin Instagramiin, joten koen olevani vielä vähän vieraalla maaperällä, mutta ehkä tämä tästä lähtee :). Olen lisäksi omistanut iPadini vasta kolmisen kuukautta, joten mitään valtaisaa reissukuvakokoelmaa minulla ei tuolle laitteelle ole taltioituna. Ja älypuhelimen hankkimisesta en aio vielä hetkeen edes haaveilla. Näillä resursseilla siis edetään.
Valtava kiitos Travel Thursdayn hostaamisesta Nellalle Veeralle ja Sadulle. Keep up this good work :)! Näiden inspiroivien naisten blogeista voitte nähdä muidenkin bloggaajien torstaipostauksia koottuna. Voitte myös bongata näiden blogien kautta kattavan selityksen siitä, mitä tämä #igtravelthursday oikeastaan tarkoittaa. Vaadin jokaista erityisesti väijymään tänään Nellan ihania aurinkokuvia vastapainoksi tälle minun masentavalle sadeotokselleni ;).
Sitten asiaan. Olen ollut varmasti jollain tasolla kiinnostunut reissaamisesta aina. Ensimmäisen reissaamiseen liittyvän biisinkin olen kirjoittanut 9-vuotiaana. Se kertoi siitä, että meidän ei tarvitse olla kotimaan vankeja :`D. En kuitenkaan varsinaisesti ole päässyt matkailemaan kuin vasta aikuisiällä. Olen kirjoittanut useamman postauksen verran syitä matkustamiseeni. Tänään ajattelin keskittyä kuitenkin vain yhteen niistä. Vaikka reissaaminen onkin ihanaa ja yksi maailman parhaista jutuista, niin yksi isoimmista motivaattoreistani matkailuun on ollut vuosien varrella itseasiassa niinkin ikävä asia kuin kaamosmasennus. Arvioiden mukaan 1% suomalaisista kärsii vaikeasta kaamosmasennuksesta, ja itse kuuluun tuohon synkähköön porukkaan. En edes muista tarkkaan milloin ymmärsin, miten suuri merkitys valolla on minun elämääni. Sen kuitenkin muistan, että viime vuodet ovat olleet talvisin todella vaikeita. Minuun vaikuttaa säätila jopa kesällä todella paljon. Mielialani saattaa vaihtua sekunnissa pelkästään siitä, että aurinko menee pilveen. Voitte siis vain kuvitella, millaiset fiilikset minulla oli viime talvena, kun aurinko kävi esittäytymässä yhteensä ehkä parina päivänä monen kuukauden ajanjaksolla.
Omistan kirkasvalolampun, joka onkin ahkerassa käytössä talvisin. Se ei kuitenkaan voi mitenkään korvata luonnonvaloa. Lisäksi ongelmani on se, että pääni ei rekisteröi yön ja päivän vaihtelua kaamoksen aikaan.. Olen koko ajan väsynyt, enkä siitä huolimatta saa nukuttua lähes ollenkaan :/. Tuntuu siltä, että minun olisi hyvä asua ilmastoltaan eri tyyppisessä maassa. Toistaiseksi olen tyytynyt kuitenkin hankkimaan apua tähän inhottavaan ongelmaani tekemällä noin kolmen viikon- kuukauden mittaisia reissuja talvisin. Valo tekee ihmisille oikeasti ihmeitä. Tai sanotaanko ihmiselle, koska voin tietenkin puhua vain omasta puolestani.
Tältä näytti Helsinki-Vantaalla kun suuntasimme kohti Lontoota viime huhtikuussa. Talvi oli ollut niin pitkä ja synkkä ettei siinä ollut mitään järkeä. Kun saavuimme Lontooseen, tuntui siltä kuin olisin saapunut paratiisiin. Lämpötila oli 21 astetta, aurinko paistoi ja ihmiset liikkuivat kesävaatteissa. Se päivä oli uskomattoman onnellinen.
Onko sinulla kokemuksia kaamosmasennuksen selättämisestä? Tai vinkkejä ensi talven reissuja varten? Kohde nimittäin on edelleen auki. Reissuseurakin kelpaa jos niikseen tulee ;).
Valoa elämään ihmiset!<3
