Viides käsky:Älä tapa (kenenkään unelmia, itsetuntoa tai persoonaa)

*Innoittajinani tämän postauksen tekemiseen ovat toimineet  Twitter, Blogger sekä Facebook*

Tiivistettynä mietteeni kuuluu jotakuinkin näin: Ymmärtävätkö ihmiset, että julkisuuden henkilöt sekä julkisesti ajatuksistaan esimerkiksi blogin muodossa kirjoittavat ihmiset ovat todellisia ja tuntevia ihmisiä?

Vuosien varrella en ole voinut lakata ihmettelemästä sitä tapaa, jolla keltainen lehdistö riepottelee ihmisiä. En jaksa ymmärtää millaisten ihmisten omatunto venyy siihen, että he voivat työskennellä tuollaisissa median palveluksessa? Eikö ole yhtään ahdistavaa tienata elantonsa kirjoittelemalla perättömiä juoruja muista ihmisistä :/..

Hiekkalaatikko nimeltä SoMe

Viime vuosina ihmisten henkinen raatelu on saanut kuitenkin ihan uusia ulottuvuuksia. Emme tarvitse siihen tehtävään enää keltaista lehdistöä. Meillä on keskustelupalstoja, meillä on blogeja, ja ennen kaikkea -meillä on sosiaalinen media erityisesti Facebookin ja Twitterin muodossa. Itse en ole julkisuuden henkilö, mutta sen vajaan neljän vuoden aikana, jona olen aktiivisesti blogeja kirjoittanut, olen saanut oman osani siitä, mitä anonyymisti kirjoittelevien ihmisten arvostelu, haukkuminen, halveksunta ja jopa suoranainen viha on. Ihmiset ajattelevat, että jos joku kirjoittaa ajatuksiaan julki, siihen saa vastata aivan mitä tahansa. Totuus on kuitenkin se, että ilkeät sanat satuttavat, enkä usko edes pitkään julkisuudessa olleiden ihmisten olevan kaiken arvostelun yläpuolella. Hekin ovat-yllätys yllätys, ihmisiä niinkuin me muutkin.

Itse kirjoitan aina omilla kasvoillani tai nimelläni, en koskaan anonyymisti. Ainakaan en missään tapauksessa kirjoita kenellekään negatiivista palautetta anonyymisti. En kirjoita sellaisia asioita, joita en voisi sanoa ääneen myös julkisesti, ja toivoisin, että minun kirjoituksiini myös vastattaisiin ainoastaan asioita, joita oltaisiin valmiita sanomaan minulle suoraan kasvotusten.

Miksi sosiaalisesta mediasta on tullut tällainen verbaalinen kaatopaikka? Meillä on käsissämme jotain, jonka avulla voisimme tehdä mittaamattoman paljon hyvää. Sen sijaan tuntuu, että hyvin paljon keskitytään niihin asioihin, jotka ärsyttävät. Meidän ei olisi pakko ensinkään lukea niitä blogeja, kolumneja tai tweettejä, joiden kirjoittajat suunnattomasti rasittavat meitä. Välillä kuitenkin tuntuu, että ihmisillä on pakkomielle laittaa paha kiertämään ja välttää kauniita ja kannustavia sanoja, ihan kuin se olisi itseltä pois…

140 merkkiä muuttaa maailmaa

Olen tutustunut Twitterin ihmeelliseen maailmaan vasta parin kuukauden ajan. Onnistuin välttelemään sitä yllättävän pitkään. Olen nopeasti huomannut, että kyseessä on sosiaalisen median muoto, jolla on järjettömän paljon vaikutusvaltaa maailmalla. Suosituimmat tweettaajat saavat viestinsä sekunnissa leviämään miljoonille ihmisille. Yllättävää on ollut myös se, miten ilkeitä ihmiset osaavat olla toisilleen. Vaikka 140 merkkiä ei ole paljon, se on riittävästi toisen loukkaamiseen.

Tajuavatko ihmiset, miten paljon se yleensäkin vaatii luonnetta, että uskaltaa laittaa itsensä sellaiseen asemaan, jossa on jatkuvasti alttiina toisten arvostelulle? Pysähtyvätkö ihmiset ajattelemaan, että sillä hetkellä, kun he purkavat omaa surkeata elämäänsä haukkumalla jotain  sivullista henkilöä, tämä henkilö on saattanut vaikka juuri menettää jonkun läheisensä? Tai harkita itsemurhaa? Tai mitä tahansa surullista, mistä ulkopuolisella ei voi olla tietoa? Julkisuuskuva tai se käsitys, jonka ihminen antaa sosiaalisessa mediassa, on vain osa ihmisen persoonaa. Kaikkien kanssa ei tarvi olla samaa mieltä kaikesta, ja kriittinenkin keskustelu on ihan ok, mutta ne mielipiteet voi esittää niin kovin monella eri tavalla. Jos tarkoitus on pelkästään loukata toista ihmistä, niin silloin voisi mielestäni vaieta.

Valitettavasti olen kuullut, että ihmiset ovat täällä Rantapallossakin saaneet hyvin ilkeitä viestejä blogeihinsa. Toivon, että ensi vuonna harkitsemme kaksi kertaa ennen kuin lauomme mielipiteitämme ihan miten huvittaa. Kannattaa kysyä itseltään ainakin kysymykset mitä minä hyödyn jos kirjoitan tylysti, ja mitä hyötyy hän, jolle olen kirjoittamassa.

Virtuaalinen hatunnostoni kaikille suosituille bloggaajille ja julkisuuden henkilöille, jotka saavat kuraa niskaansa harva se päivä. Ei ole varmasti aina helppoa.

 

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply lepanu maanantai, joulukuu 31, 2012 at 15:09

    Minäkin liityin hiljattain Twitteriin. Toistaiseksi olen aivan pihalla koko hommasta, mutta palvelussa kiinnostaa juurikin sen vaikutusvalta. Mediakin kaivaa yhä enemmän ja enemmän tietoa ja aiheita Twitteristä. Tavallaan hämmentävää, mutta niin se maailma muuttuu – ja kehityksessä täytyy vain yrittää pysyä mukana.

    Ja mitä ilkeisiin (anonyymeihin) kommentoihin tulee, he ovat oma ikävä lukunsa nettimaailmaa. Olen kaikesta kanssasi samaa mieltä enkä voi millään ymmärtää, miten vähän elämää sellaisilla tyypeillä täytyy olla, joilla on aikaa ja halua pyöriä netissä haukkumassa muita.

    • Reply mirkki tiistai, tammikuu 1, 2013 at 12:10

      Joo siinä Twitterin opettelussa menee kyllä aikansa. En voi sanoa edelleenkään ihan kaikilta osin ymmärtäväni sitä, mutta olen huomannut sen kyllä hyväksi tavaksi hankkia informaatiota niistä asioista, jotka itseä kiinnostavat. Kai sitä täytyy jotenkin koittaa pysyä tässä ajassa kiinni ja notkua sosiaalisessa mediassa. Sen verran kyllä vielä kapinoin, että älypuhelinta en hanki 8).

    Vastaa käyttäjälle lepanu Cancel Reply