10 vinkkiä hyvän tekemiseen joulun alla

Veera pohti postauksessaan, että tahtoisi tehdä enemmän hyvää. Sen innoittamana päätin listata simppeleitä ideoita siihen, miten voi tehdä hyvää näin joulun alla (=.

1. Mieti, onko pakko ostaa lahjoja niille, joilla on jo kaikkea. Jos kuitenkin hankit lahjoja, niin aineettomat lahjat ovat huippu vaihtoehto, ja niitä yleensä myös arvostetaan. Lupaa vaikka tehdä ateria jollekin ystävälle. Itse arvostaisin :P. Jos kuitenkin ostat jotain konkreettista, niin älä ainakaan osta joka ikinen vuosi uusia joulupapereita. Kaikki vähänkin paperia muistuttava kelpaa lahjakääreeksi, ja tekee kaikenlisäksi lahjasta persoonallisemman. Maailmamme hukkuu muoviin ja jätteeseen, ja turhia lahjakasseja ja muovikääreitä välttämällä voi tehdä oman pienen osansa. Lahjat voi myös ostaa jostain muualta, kuin epäeettisistä ketjuliikkeistä. Second hand, kotimaiset käsityöt..Ekologisesti ja eettisesti kestäviä vaihtoehtoja kyllä löytyy, kun jaksaa miettiä!

2. Osta lahja jollekulle sellaiselle, joka ei taatusti odota sitä! Mielellään tietysti sellaiselle, jonka erityisesti luulet piristyvän yllätyksestä. Itse aion tehdä näin :). Tykkään muutenkin ostella lahjoja silloin kun huvittaa ja kenelle huvittaa. Inhoan sellasta ”vaihdetaan lahjoja” meininkiä. Tällä kertaa aion ostaa lahjan ainakin yhdelle ihmiselle, jonka kanssa en ole tainnut edes jutella kymmeneen vuoteen.

3. Jos tykkäät askarrella kauniita kortteja, nyt voit tehdä sellaisia hyvään tarkoitukseen! Ihmiskaupan vastainen A21-järjestö on pyytänyt, että ihmiset lähettäisivät joulukortteja tytöille ja naisille heidän turvakodeissaan kolmessa eri maassa. Saattaa kuulostaa äkkiseltään mitättömältä, mutta miettikää, miten hienolta juuri orjuudesta vapautuneelta saattaa tuntua, kun ihmiset oikeasti välittävät ja muistavat häntä <3 :`).
”Over 1.9 billion Christmas cards are sent each year—most of them around Christmastime. It’s a tradition over two centuries old, and this year you can make it count towards bring hope to those rescued from human trafficking. When you are signing cards to your extended family, we encourage you to include a survivor from one of our three locations:

GREECE:
The A21 Campaign
PO Box 10218
TK 54110
Thessaloniki, Greece
UKRAINE:
Tanya Ravnushkina
Kyiv-1
PO Box B267
The A21 Campaign
BULGARIA:
Diana Radoslavova
The A21 Campaign
5B, Triaditsa Str., fl. 2, Office 226
Bulgar

We like the quote from David Starr Jordan that says, “Wisdom is knowing what to do next. Virtue is doing it.” Lisää aiheesta täältä.

4. Toisenlainen lahja on sekä eettinen että ekologinen vaihtoehto joululahjaksi. Voit ostaa ystävällesi lahjan, joka itseasiassa  menee kehitysmaissa asuvalle köyhälle. 🙂

5. Osta lahja lastenkodin lapselle :). Klik.

6. Ota kummilapsi. Mikä olisi parempaa, kuin turvata yhden lapsen tulevaisuus. Järjestöjä on monia (=.

7. Muista Pelastusarmeijan joulupadat. Rahat menevät hyvään tarkoitukseen!

8. Älä hössötä ja stressaa ja kiirehdi koko joulukuuta. Läheisesi arvostavat enemmän läsnäoloasi ja aikaa, joka vietät heidän kanssaan. Joulu tulee kyllä ihan itsellään. Joulun merkitys ei ole loputtomassa itsensä ja materian kuluttamisessa.

9. Ilahduta joulun alla jotain ihmistä ihan spontaanisti tarjoamalla hänelle apuasi, aikaasi, ruokaa tai vaikkapa soittamalla vanhalle ystävällesi. Pienetkin positiiviset yllätykset voivat pelastaa jonkun päivän.. kenties jopa elämän.

10. Mitä teetkin, tee se täydestä sydämestäsi. Kliseistä, mutta toimii. Sanotaan, että laatu korvaa määrän. Se on totta. Tässä tapauksessa voisi sanoa, että ajatus korvaa määrän. Kirjoita jotain kaunista ystäväsi joulukorttiin. Paketoi nätisti. Osoita, että olet ajatellut juuri häntä, kun hankit lahjan.

It´s all about love. It´s not supposed to be:

 

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
Previous Post Next Post

6 Comments

  • Reply Teea maanantai, marraskuu 26, 2012 at 22:40

    <3 <3 <3

    Jee, hienoa! Tässä oli hyviä vinkkejä. Tuo ykkönen voi olla yllättävän vaativa teko, mutta oikeasti kun mietitään miten naurettavaa on ostaa kälylle ja anopille ja siskolle ja niin edelleen lahja vain sen takia, että on joulu ja ettei kehdata olla antamattakaan niin EI EI EI. Suomesta on saatava tämä pakkolahjakulttuuri pois! Jos kuitenkin haluaa jotain antaa ihmiselle, jolla on jo liikaa, niin palvelut ovat parempia vaihtoehtoja, mutta silloinkin sellainen joka kyseiselle henkilölle sopii. Ja aineellisissa lahjoissa (esim. lapsille lelut ja kirjat) voi ostaa myös käytettyä kirpputoreilta, itse arvostaisin sellaista enemmän kuin Anttilasta hankittua. Lehtiroskikset ovat TÄYNNÄ ilmaista lahjapaperia! Se lahja ei näytä tai tunnu yhtään huonommalta, vaikka se on paketoitu sanomalehteen, ehkä jopa päinvastoin 🙂

    • Reply mirkki tiistai, marraskuu 27, 2012 at 11:01

      Joo mä ainaki tykkäisin ihan superpaljo jos saisin lahjakortin vaikka hierontaan. Niinku oon muutaman kerran saanut, ja oon ollu kovin ilonen :)! Mä oon jäävänny itteni tästä pakkolahjakulttuurista ajat sitte. Jos joku sanoo että ”eihän osteta toisllemme lahjoja” niin sanon että sun ei oo pakko ostaa,ite teen omat päätökseni. Kerran tosin myönnyin sopimukseen..ja annoin sitten mun äidin tekemät sukat. En siis ostanut mitään ;).

  • Reply Veera Bianca tiistai, marraskuu 27, 2012 at 00:32

    MAHTIA, nyt inspiroidaan koko Suomi miettimään erilaisia joululahjoja!! Itse ainakin tahdon antaa lahjan lastenkodin lapselle ja tarjota ainakin mummilleni tuollaisen toisenlaisen lahjan 🙂

    • Reply mirkki tiistai, marraskuu 27, 2012 at 10:52

      Jee :)!! Todellaki. Mun mummu kans sano jo vuosia sitte että se ei haluu mitään lahjoja, paitsi korkeintaan tollasen toisenlaisen lahjan :). Ihan fiksua sinänsä. Jos oikeesti ei tarvi tai halua mitään, niin miksi kuormittaa ihmistä turhalla rojulla. Heitä maailmalla on kuitenkin miljoonittain, jotka ilahtuvat pienestäkin lahjasta..joka saattaa olla heidän elämänsä ensimmäinen koskaan.

  • Reply rosita tiistai, marraskuu 27, 2012 at 08:08

    Lisäisin tähän vielä kohdan nro 11. ”Älä ole idioottikommentoija internetissä!” Siis mulla niin palaa kiinni, kun mun postauksia terrorisoi jotkut rasistityypit- ARGH! Aina ilahdun, et jee, mulle on tullu kommentti, ja petyn sitten kun se onkin joltain idioottikommentoijalta, eikä lainkaan julkaisukelpoinen.

    Yhyyyy!! 🙁

    • Reply mirkki tiistai, marraskuu 27, 2012 at 10:49

      Voi eih. Ton pitää olla kyllä ympärivuotisella listalla, ei vain joulun alla! Se on kyllä sairasta miten paljon aikuiset ihmisetkin kylvävät pahaa mieltä netissä. Itsekin olen saanut siitä osani. Jotkut kai ajattelevat, että jos pitää julkista blogia, niin siihen on sitten oikeus kommentoida mitä huvittaa. Mutta bloggaajallakin on tunteet. Mielestäni ihmisten pitäisi sanoa netissä vain asioita, joita ovat valmiit sanomaan toiselle julkisesti kasvotusten.Toisaalta niitäkin sairaita yksilöitä löytyy, jotka huutelevat ilkeyksiä päin naamaankin, mutta harvemmassa he kuitenkin ovat..No, ainakin voi tehdä oman osansa ja koittaa olla aikuinen omassa nettikäyttäytymisessään. Ei pidä alentua samalle tasolle niiden kanssa, jotka haluavat vain provosoida.

    Leave a Reply