Tätä mieltä mä oon sun kesäkunnosta

Maailma on taas mennyt sekaisin. Silmiini on osunut viime päivinä ihmisten intoilua kesäkunnon tavoittelusta. Maailman laihdutusinto on mennyt äärimmäisyyksiin ja reippaasti sen yli. Kesää kohden tämä massahysteria pahenee. Kulttuuri on luonut ihanteen, joka on mielestäni sairas. Kun puhutaan ihmisen painosta, niin järkikin jo sanoo, ettei ääripäiden ihannoimisessa ole järkeä. Siitä ei ole kuin muutama vuosikymmen, kun ihailtiin tukevaa vartaloa. Tänä päivänä Internet täyttyy laihuutta, jopa anoreksiaa, ihannoivista blogeista, ja puolet ihmisistä tuntuu olevan jatkuvalla dieetillä. Välillä he karppaavat ja välillä skarppaavat. En ymmärrä, miksi emme vieläkään ihannoi sopusuhtaisuutta.

Hyvässä kunnossa ei itsessään ole mitään vikaa. Fiksua olisi kuitenkin liikkua tarpeeksi ja syödä terveellisesti ympäri vuoden, jolloin ei tarvitsisi miettiä paniikkidieettejä. Minun pitäisi saada testien mukaan 8 kiloa lisää lihasta, joten eipä tässä voi hirveästi henkseleitä paukutella itsekään. Omalla terveydellään ei kannattaisi leikkiä, ja siinä mielessä tuen kyllä kuntoprojekteja, mutta..

Siihen en enää suostu, että minun pitäisi näyttää ikuisesti 20-vuotiaalta kelvatakseni tälle maailmalle. Olen tehnyt empiiristä tutkimusta eri ystäväpiireissäni ja havainnut, että suurin osa miehistä ikäluokissa 18-44 katselee mieluiten  20-vuotiaita naisia tyttöjä. Osa ystävistäni on kuvaillut hyvinkin tarkasti, millaisessa kunnossa naisen pitää olla. Jotkut tuntuvat ihan oikeasti olettavan, että ihminen voi näyttää samalta kymmeniä vuosia. Jotkut ovat tunnustaneet, että tahtovat niin nuoren vaimon kuin mahdollista, jotta tämä pysyy hyvässä kunnossa as long as possible. Kaveripiirissäni on myös eeppisen paljon avioeroja, joiden jälkeen miehet yleensä siirtyvät 10 vuotta edellistä vaimoa nuorempaan. Kun itse olin 20-vuotias, sain paljon huomiota miehiltä. Sain kuulla kohteliaisuuksia ulkonäöstäni ja kropastani, mutta siitä huolimatta en osannut ajatella, että olisin millään tavoin hyvässä kunnossa.

Pikkumirka 20v

Nyt kun katselen tätä kuvaa, niin on helppo huomata, että en minä varsinaisesti kovin tuhdissa kunnossa ole ollut, vaikka niin tuolloin kuvittelinkin.

Itsensä kuvaaminen peilin kautta bikineissä.. This is so 2005.

 

Itsensä näkeminen realistisesti ei ole itsestäänselvyys. Media tyrkyttää tietynlaista nais- tai miesihannetta, joka itseasiassa ei ole edes tavoittelemisen arvoinen. Itse olen moneen kertaan huokaillut, että miksi en voi taas näyttää samalta kuin 20-vuotiaana. Samat päät, jotka aikanaan kääntyivät minun perääni, kieppuvat nyt itseäni 10 vuotta nuorempien vuoksi. Miksi ihmeessä kaipaisin tuollaisten miesten huomiota?

Entä sitten ne miehet? Olen huomannut, että monet miehet käyttävät laittautumiseen aikaa enemmän kuin itse käytän. Se saa aikaan sen että a) koen itseni epänaiselliseksi b) minua ärsyttää. Ei ole enää vain naisten yksinoikeus olla ulkonäkökeskeinen. Miehet peilailevat hauiksiaan ja pahimmassa tapauksessa ajattelevat iskevänsä naisen hyvällä kropallaan. Varmasti löytyy niitäkin naisia, joiden kiinnostuksen riittää herättämään kivat lihakset, minua sellainen ei vakuuta. Ja jos elämäni mies on siellä kuulolla, niin tahtoisin sanoa, että lopeta se bodaaminen ja pyydä minua treffeille. Mennään sitten yhdessä joskus salille, jos jaksetaan. Todennäköisimmin jaksan lähteä vaan rannalle, mutta sekin on aika mukavaa.

Joten naiset: hyväksytään se, että emme ole teini-ikäisiä eikä meidän tarvitse siltä näyttääkään. Jos joku mies haluaa katsoa kaksikymppisiä, niin katsokoot – ylläolevat kuvat kertovat kaiken olennaisen siitä, miltä näyttää epävarma nuori tyttö, jolla ei ole elämästä vielä paljoakaan käsitystä. Itse odotan sitä miestä, jolla on suoraselkäisyyttä ja särmää luonteessa, ja elämänilosta syntyneitä juonteita silmäkulmissa. Enää en anna ikuista teini-ikää elävien kolmekymppisten masentaa minua. Hankkikaa elämä (sen sikspäkin kaveriksi).

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Previous Post Next Post

22 Comments

  • Reply Jakob torstai, huhtikuu 5, 2012 at 01:02

    No ei se oo kiinni pelkästään siitä kropasta.

    http://4.bp.blogspot.com/-ygNzaNiikkM/TeCePJayTVI/AAAAAAAAm1M/QCs8PyiE7LI/s1600/0528-004.jpg

  • Reply mirkki torstai, huhtikuu 5, 2012 at 10:19

    Siitä sitten vaan valitsemaan.

  • Reply Jakob torstai, huhtikuu 5, 2012 at 21:00

    Valintani on Paavalilta peräisin.
    http://legacy-cdn.smosh.com/smosh-pit/112010/alone1.jpg
    1.Kor.7:7

  • Reply mirkki perjantai, huhtikuu 6, 2012 at 00:39

    No, jokaisella on oma armolahjansa ;). Omasta puolestani en osaa sanoa mitä tuleman pitää. Valitsen olla yksin, kunnes tapaan ihmisen, jota ilman en voi elää. Mikäli käy niin, että tapaan elämäni aikana vaan niitä toiseksi tai kolmanneksi parhaita, niin ehkä minäkin teen Paavalit :P. Se parisuhde itsessään ei ole kuitenkaan niin siisti juttu, että huvittaisi tyytyä kakkosvaihtoehtoon. Mikäs tässä on ollessa itekseen.

  • Reply Jakob sunnuntai, huhtikuu 8, 2012 at 21:01

    Jos olisit oikeasti aikuinen, et suoltaisi moista romanttista hölynpölyä ja sanahelinää. Ihmiset ”joita ilman ei voi elää” kuuluvat mistään mitään tietämättömien teinien päiväuniin. Tai no, omaishoitojärjestelmän parista sellaisia jo alkaa löytyä. Alkaa olla se romantiikka vaan aika vähissä jo niissä suhteissa. Hauskaa yksinoloa sinulle!

  • Reply fusse sunnuntai, huhtikuu 8, 2012 at 22:07

    Nyt latasit tyttö sellasen tekstin pöytään että heruu kyllä pointseja. 🙂 Mäkin oon varmaan liian hyvä tälle maailmalle, ku ykkönen ei vaan ole osunut…mussahan ei ole mitään vikaa. Tai sitten…

    Tosin kyllä itekin kohdannut samaa kipuilua. En ehkä ole niinkään valinnut olla yksin tähän asti kun nyt tuo maaginen 30 on ohitettu hätäseen, mutta ehkä en ole ollut täysin valmis olemaan kaksin ja vapaus on maistunut niin hyvältä. Mut kyl mä oon niin tullu siihen tulokseen, että kyllä tässä nyt on enemmän sellainen ongelma että kysyntä ja tarjonta ei kohtaa eikä niinkään se että sitä ykköstä ei vaan ole.

  • Reply mirkki maanantai, huhtikuu 9, 2012 at 12:35

    Jakob tuotanoinniin mä olen ehkä viimenen nainen, josta voi sanoa että mun päässä on romanttista hölynpölyä. En vaan ole sen tyylinen, että eläisin missään pilvilinnoissa ja muutenkin kaikki pitää mua epäromanttisena :P. Se oli vaan viittaus siihen, että ei ole järkeä tyytyä ihmiseen, jonka kanssa voi elää ihan ok:sti, vaan enemmänkin lähteä suhteeseen vasta, jos on se fiilis, että ilman tätä ihmistä ei koe enää voivansa elää. Enkä tarkoita sitä, että suhde perustuisi fiilikselle. Rakkaus on aina tahdon päätös, se on selvää. Mutta minä olen päättänyt, että kompromissien aika on historiaa. Mielestäni siinä ei ole mitään teinimäistä, päinvastoin. Aiemmin olen yrittänyt lähteä vääränlaisiin suhteisiin, kun en ole tuntenut itseäni tarpeeksi… En enää. Mutta kiitos, ei yksinolossa itsessään mitään vikaa ole :)! Mä oon saanu elää huikeita juttuja sen takia, että oon vapaa. I feel truly blessed.

    Fusse: Näissä meidän piireissä vaan on joku mystinen ajatus siitä, että avioliitto on ainoa oikea tavoiteltava asia elämässä. Eihän siinä mitään vikaa oo, jos kokee, että tykkää olla yksin, tai ei ole löytänyt sopivaa ihmistä. Mä oon sitä mieltä, ett ei oo järkee kun jengi tekee ihan himmeitä kompromisseja ja menee 18-vuotiaana naimisiin tuntematta itteään ja kumppaniaan..ja eroaa :S. Vaihtoehto olis opetella elää ensin itekseen ja oppia edes vähän ymmärtämään, millasen puolison tarvii ja haluaa. Töitä se avioliitto tietää jokatapuksessa ihan hitosti, joten kannattaa lähtee siihen niin hyvistä löhtökohdista kun mahdollista :). Ja oikeesti, musta siinä ei pitäis olla mitään ihmeteltävää, jos vaikka valitsee sen, ettei mee naimisiin. Sehän on just siistii, että ihmiset on erilaisia. Parisuhde ei ole se, mikä tässä maailmassa tekee autuaaksi.

    • Reply fusse maanantai, huhtikuu 9, 2012 at 13:14

      Mä oon itse asiassa tässä viime aikoina kelannu tota ’sellainen jota ilman ei voi elää’ -juttua yhen pitkään naimissa olleen rouvan fb postauksen perusteella. Missä vaiheessa sitä oikeen on kasvanut jonkun ihmisen kanssa siihen pisteeseen, että ei oikeasti voi elää ilman? Voiko sellaista pistettä edes saavuttaa ilman avioliittoa ja sen mukanaan tuomaa (muutakin kuin seksuaalista) yhteyttä. Ja mitkä tekijät määrittää sen kuka lopulta on sellainen ihminen jonka kanssa uskaltautuu heittäytyä sille matkalle joka yhdessä tehdään loppuun asti? Että tietää sitten varmasti että tässä se nyt sitten on.

      Se on vaikee jaottelu toi mistä mainitsit, että ei tyydy ”ok” elämään vaan sitten kun löytää jos löytää sen ”täydellisen” ni sitte mennään. Kun jotenkin oon alkanut kallistuu tässä kun olen tätä elämää katsellut ja elellyt, että se on kohdattava se ok joka tapauksessa vaikka kuinka olis varma että tää on tässä ja siitä sitä kasvetaan sitten joko yhteen tai erikseen, riippuen kuinka epäitsekkäästi yms. pystyy asiat käsitteleen.

      Se on tosin niin totta toi että näissä piireissä on kyllä ollu hirvee kiire saada porukka naimisiin, itekin kun kelaan omaa elämääni taaksepäin niin en nyt ole enää maailmankuvaltani ja ajattelumalleilta ollenkaan sama tyyppi kuin kakskymppisenä pojan kloppina. Mutta toisaalta, sitten kun olen viiskymppinen niin kattelen varmaan taas 20v taaksepäin ja mietin että mitenhän mä tollasia kolmen kympin kieppeissä mietin… 😀

      Sit oon myös miettiny sitä, että jos tarpeeks kauan elelee tälleen itsekseen ja ittelleen niin aina vaikeammaksi se tulee se toisen kanssa jakaminen kun elämän tyyli yms. urautuu enemmän ja enemmän. Että toisaalta ku tarpeeks aikasin pykää naimisiin niin siinä on sitte hyvä opetella yhdessä eteenpäin… Kukin tekee ne omat valintansa niinkui parhaaksi näkee. Mutta siinä oot niin oikeessa että monet menee liian aikasin ja liaan rikkinäisinä yhteen. Sitten voidaan kysellä että koska ollaan tarpeeksi valmiita 😀

      Ja se on totta että ei siin o mitää väärää että tykkää olla yksin. Mutta jostain syystä itselle nyt kun oon tarpeeks monta vuotta sooloillu, on jotenki alkanu vaan vahvistuu se olo että ei ole kuitenkaan loppupeleissä ihmisen hyvä olla yksin. Kivi kiveä hioo. Kaipaa sitä syvää yhteyttä ja luottamusta johonkin kanssa ihmiseen. Eikä ne olotilat varmasti yhteiskunnasta kumpua, kyllä ne on varmaan ihan sisään rakennettu juttu.

      Mutta ei se parisuhde kyllä autuaaksi tee, siinä oot kyllä ihan oikeessa. Se on tässäkin kolikossa ne kaksi puolta.

  • Reply mirkki maanantai, huhtikuu 9, 2012 at 16:55

    Nooh, mua ei oikeestaan haittaa, vaikka muut ihmiset tekis päätöksen avioiitosta pelkän järjen perusteella, tai miten ikinä huvittaakin. Mutta itse tiedän, että mä en enää aio suhteeseen ihmisen kanssa, joka ei tunnu just oikeelta. En tarkota, että ihmisen pitäs olla täydellinen, koska kukaan ei ole. Mutta mulle sopiva. Tärkeintähän avioliitossa on, että siihen sitoutuu ja on valmis taistelemaan sen eteen, olivat lähtökohdat mitkä vaan. Mutta minä tiedän omasta puolestani millaiset lähtökohdat minulla pitää olla, eikä siihen ole kellään ulkopuolisella mitään sanomista. Jos mun elämä on jonkun mielestä lapsellista niin mitä sitten, etenkin jos tämä mielipide tulee ihmiseltä, joka ei minua tunne. Jos joskus menen naimisiin niin voin siinä vaiheessa jakaa oman tarinani ja sen ”mistä sen nyt sitten tietää kuka on oikea”. Paha tuollaisiin on vastausta huudella kun ei ole omaa puolisoa kohdannut. Sen mä tiedä, että oon ihan hiton tyytyväinen, etten mennyt naimisiin parikybäsenä. Olis tullu pahaa jälkeä. I feel blessed.

    • Reply fusse maanantai, huhtikuu 9, 2012 at 17:39

      Joo mullakin ois jääny iso osa elämää elämättä jos oisin parikymppisenä purjehtinu satamaan ja heittänyt ankkurit pohjamutiin. Oon niin montaa naimisissa olevaa (niitä ketkä on kiireesti menny) kuunnellut kun ne on haikaillu elämättömän perään mutku niil o talo, työ, auto, pari lasta ja lainat ni ei paljo elellä.

      Enpä mä aatellukaan että sä ”täydellistä” ihmistä haet, jos ylläolevan blogikirjoituksen perusteella saa susta sellasen kuvan että sulle ei kelpaa muu kuin täydellinen niin sitte on lukenu tai tulkinnu väärin.

      Mutta mulle tai sulle sopiva, eikös se ole periaatteessa sitten täydellinen? Se sitten kai määrittää sen todennäköisyyden millä se soppeli löytyy, millasilla kriteereillä lähtee sitä itselleen sopivaa määrittämään.

  • Reply fusse maanantai, huhtikuu 9, 2012 at 17:49

    Seki on mielenkiintonen kysymys , että kun elelee tarpeeksi itsekseen ja tulee huomaamaan millaisen puolison tarvitsee ja haluaa, niin mikä on motiivi suhteelle? Onko se minä-keskeinen, tarvelähtöinen, ”mitä mä saan tästä että sopii mun elämäntyyliin” vai sinä-keskeinen, uhrautuva, ”mitä mä voin antaa tähän että sopii meille molemmille mutta ennenkaikkea sille toiselle” – vai onko se kenties sitten kumpaakin sopivassa suhteessa? Kyllä ne prinssi ja prinsessa jossain ovat jotka vaan sitten sopivat. Tässäpä varmaan tullaan just sitten siihen ongelmaan mikä on itse kullekin tuttu – kun rikkinäiset ihmiset koittaa rakentaa niin ei siitä oikeen sitten synny. Jos antaa antamistaan ja tietyn periaatteen mukaan siitä pitäisi saada mutta sen kauneus vääristyy niin helposti siihen että toinen sitten vaan ottaa… 🙂

    Taitolaji. Tahtolaji. Tahtilaji. Tunteet takavasemmalla?

  • Reply mirkki maanantai, huhtikuu 9, 2012 at 23:19

    Sekin on sitten toisaalta kiintoisa näkökulma, että kannattaako mennä naimisiin lainkaan, mikäli kokee sen kahleena ja sellasena, että sen jälkeen ei voi enää ”elää”. Oon mä tavannu esim .reissuilla paljon tosi pienten lasten kanssa reissaavia jne, kyllä melki mitä vaan voi tehdä lastenkin kansa jos vaan tahtoo. Se on surullista, että perheelliset kokee monesti nykyään olevansa kahleissa. Kyllähän se helposti sellaseks oravanpyäräks meneekin, etenkin kun tukiverkostoja ei Suomessa monilla hirveesti ole. Puhumattakaan yh-vanhemmista, joilla ei paljon omaa aikaa ole mikäli ympärillä ei ole avuliaita ihmisiä. Oh my. Näitä kun miettii niin tää yksinolo tuntuu vaan paremmalta ja paremmalta. Toi on muuten pelottavaa, että iso osa ihmisistä varmasti alkaa ettiin siihen valmiiks rakennettuun elämäänsä sopivaa palasta. Kauheeta lukea ihmisten tekstejä tmissä ne on tyyliin päättäny minne ne menee häämatkalle ja mitä muutenkin aikoo sitten tehdä kun on naimisissa. Eikö noiden pitäisi olla kahden ihmisen juttuja eikä sellaisia mitä joku päättää sinkkuaikanaan ja sitten valitsee jonkun toteuttamaan vaan niitä omia haaveitaan :O. Tämä individualistinen aika ruokkii kyllä itsekkyyttä ilman mitään rajaa. Sen vuoksi on myös ihan kiitollista olla itekseen. Nyt pystyy suuntaamaan energiaa moneen suuntaan ja auttaa monia jotka apua tarvii kun suuri osa omasta kapasiteetista ei mene omasta perheestä huolehtimiseen. Niitä tukea tarvitsevia kun riittää. 🙂

    • Reply fusse tiistai, huhtikuu 10, 2012 at 17:32

      ja tänä individualistisena aikana ois niin mahtavaa löytää (ja pystyä itekin siihen) sellainen kumppani jonka kanssa sävelet löytyy ja minä-keskeisyys ei kukoista. sellainen ”työpari” joille se rakkauden kultainen huoneen taulu on enemmän kuin pelkkä koriste, etenkin kristillisen, kodin seinällä.

  • Reply Jakob tiistai, huhtikuu 10, 2012 at 02:37

    Se, että sinä tosissasi suollat tänne lapsellisuuksia kuten ”tuleva kumppani jota ilman ei voi elää”, kertoo aikuisuuden tasostasi aika paljon. Sanahelinää, jolla on todellisuuden kanssa yhtä paljon tekemistä kuin ”sillä oikealla” tai jalat saavalla merenneitomorsiamella.

  • Reply mirkki tiistai, huhtikuu 10, 2012 at 10:33

    Tuu kertoon toi mulle kasvotusten sen jälkeen kun oot tutustunut muhun paremmin. Ja mä en edelleenkään aio mennä naimisiin ellen tapaa ihmistä jota ilman en koe voivani elää. Ei pitäis olla sun ongelma koska sä tuskin oot mun kanssa menossa naimisiin ja muillehan tuo ei itseasiassa kuulu. Miks mä menisin naimisiin jos ajattelen että oikeestaan mä voisin kyllä kyllä olla yksin. Niin kauan kun mä viihdyn mielluummin näin niin en todellakaan aio luopua sinkkuudesta. Sitten kun ajatusmaailma kääntyy siihen suuntaan etten osaa enää kuvitella sinkkuutta niin menen naimisiin. Jos ei käänny niin ihan sama.

  • Reply Jakob keskiviikko, huhtikuu 11, 2012 at 01:51

    Höh, mä oon tässä jo pitäny salitaukoa, että oisin voinu pyytää sut treffeille 🙁
    Pro-tip: ei kandee kirjotella internetiin julkiseen blogiin asioita, jotka ei muille kuulu.
    Loppuun maisteristason arvoitus: Mitä eroa on näillä määritelmillä?
    >ihmistä jota ilman en koe voivani elää
    >ihmisen, jota ilman en voi elää

  • Reply mirkki keskiviikko, huhtikuu 11, 2012 at 09:07

    Se on ihan sama miten paljon sä bodaat henkisesti tai fyysisesti, yhtä trollilta sä silti näytät. Ja mä voin kirjottaa mun asioista julkisesti, mutta se ei tarkota että mun elämäntyylin tarvis tulla ongelmaks jollekin tuntemattomalle. Sen valinnanhan voi myös tehdä, että jättää lukematta ihmisten blogeja joita pitää lapsellisena. Ja sähän et sun putkiaivoillas osannut päätellä että kun ihminen sanoo ettei voi elää ilman jotain niin se aina sisältää ton koen-sanan ilman että sitä kirjottaa siihen väliin. Ihminenhän VOI elää vaikka keskitysleirillä.

  • Reply mirkki keskiviikko, huhtikuu 11, 2012 at 09:07

    Se on ihan sama miten paljon sä bodaat henkisesti tai fyysisesti, yhtä trollilta sä silti näytät. Ja mä voin kirjottaa mun asioista julkisesti, mutta se ei tarkota että mun elämäntyylin tarvis tulla ongelmaks jollekin tuntemattomalle. Sen valinnanhan voi myös tehdä, että jättää lukematta ihmisten blogeja joita pitää lapsellisena. Ja sähän et sun putkiaivoillas osannut päätellä että kun ihminen sanoo ettei voi elää ilman jotain niin se aina sisältää ton koen-sanan ilman että sitä kirjottaa siihen väliin. Ihminenhän VOI elää vaikka keskitysleirillä.

  • Reply Jaakob keskiviikko, huhtikuu 11, 2012 at 20:57

    Post so nice, you made it twice. Ei kai tässä mitään ongelmaa ole kenelläkään, tai minulla ainakaan. Kiitos putkiaivon opastuksesta, haluaisitko seuraavaksi tulkita mitä sanoja nainen jättää sanomatta kun kysyt ”onko joku vialla?” ja vastaus on ”ei”?

    • Reply mirkki keskiviikko, huhtikuu 11, 2012 at 22:33

      Onneks sun ei tarvi vaivata päätäs sillä mitä naisten ei tarkottaa. Herra on siunaillut ilman määrää kun sulle on lahjaksi tuon naimattomuuden antanut. Win-win sulle ja naisille.

  • Reply Laurrra keskiviikko, huhtikuu 18, 2012 at 23:03

    Mua jotenkin ei voi olla hymyilyttämättä tämä tekstisi 20-vuotiaista pikkutytöistä, kun itse olet vasta täyttänyt 25 vuotta. Se viisi vuotta ei niin paljon ikäeroa kakskymppiseen tuo, keski-ikäisen naisen silmissä olet aivan samalla viivalla ulkoisesti kuin nämä ”pikkutytöt”. Joten älä huolehdi noin nuorena – saat vaan turhia ryppyjä 😉

    Ei silti, muuten kyllä ihan oikeaa asiaa tuo tekstisi naisten ulkonäköpaineiden osalta.

    • Reply mirkki torstai, huhtikuu 19, 2012 at 08:13

      Olen 27-vuotias. Olen muuttunut ulkoisesti tosi paljon 7-vuoden aikana. Varmasti jonkun näkökulmasta olen samalla viivalla ulkoisesti edelleen ja sehän on ihan mahtava asia jos näin on. Totuus on kuitenkin se,että parikymmpisenä kroppa oli vielä hyväsä kunnossa, silmien alla ei ollu ryppyjä, minua luultiin silloin jopa 12-vuotiaaksi, koska näytin niin nuorelta..Karu totuus on, että tuhansien ja tuhansien miesten mielestä tässä maailmassa on iso painoarvo tuollaisilla asioilla. Itse olen onneksi pikkuhiljaa pääsemässä sen yläpuolelle. Minun ei tarvitsekaan näyttää enää samalta. Enkä haluaisikaan näyttää lapselta enää, sillä on ihan kiva, että aikuiset kohtelevat minua aikuisena eikä lapsena niinkuin muutamaia vuosia sitten kun minua luultiin itseäni puolta nuoremmaksi.

    Leave a Reply