30 ilman kriisiä

Päätin lähteä myös tähän 30:n kohdan listaukseen ihan siitä syystä, että olen tällä foorumilla uusi bloggaaja ja harva blogin lukijoista tuntee minua kovin hyvin. Eli nyt seuraa satunnaisia ajatuksia vielä satunnaisemmassa järjestyksessä:

1. Taidan olla allerginen talvelle. Usein tuntuu, että en pysty edes hengittämään, jos ulkona on pakkasta. Synnyin vuonna 85 armottoman pakkastalven keskelle. Luulen, että sain elämänmittaiset traumat saman tien.

2. Haluaisin lähteä noin kolmeksi kuukaudeksi Kaakkois-Aasiaan reppureissaamaan. Lisäksi haluaisin muuttaa Bangkokiin ja oppia thaikielen. Tahtoisin myös reissata Australiaan, Uuteen-Seelantiin, Japaniin, Etelä-Afrikkaan, Brasiliaan, Kaliforniaan ja New Yorkiin. Tämän kaiken tahtoisin toteuttaa ennen kuin täytän 30. Minulla on siis 3 vuotta aikaa.

3.  Olen ostanut kaksi kertaa elämäni aikana kahdet lentoliput samalle matkalle. Sählääminen kannattaa aina.

4. 20 vuotta sitten Neon 2 oli maailman kovin bändi. Kiersin paljon heidän keikoillaan 8 – 9-vuotiaana. Sitä piti tosin salailla, koska noihin aikoihin olisi pitänyt olla NKOTB-fani. Kakkosluokalla valehtelin koulussa, että en muka ollut edellisiltana keikalla, vaikka oli mennyt myöhään ja minua väsytti =P. Sen jälkeen olen fanittanut isosti ainoastaan Juustopäitä vuosina 97-98. Niiden keikkaa varten lintsasin seiskaluokalla koulusta. Juustopäät on ainoa suomalainen orkesteri, jonka comebackia odotan ja josta olen nähnyt jopa unta useamman kerran.

5. Tekisipä kovasti mieli päästä syömään sushia. Johonkin superhyvään paikkaan.

6. Auringonlaskut ovat hypnoottisen kauniita. Voisin katsella niitä ikuisuuden.

7. Olen hirmu huono laittamaan ruokaa. Olen onnellinen, ettemme enää elä yhteiskunnassa, jossa naisena olemisen ainoa muoto on olla kotona laittamassa ruokaa miehelle ja huutavalle lapsilaumalle. Osaan kyllä ostaa take away-annoksia kiinalaisesta – Terveisin ikisinkku.

8. Kaikki tämän postauksen valokuvat ovat Kuortaneen urheiluopiston rannalta. Vietin siellä ihan mielelettömiä hetkiä viime kesänä.

9. Olen alottanut kirjan kirjoittamisen useaan otteeseen, ensimmäisen kerran 10-vuotiaana. Minulta puuttuu tietynlaista pitkäjännitteisyyttä, enkä ole saanut yhtään kirjaprojektia vielä valmiiksi. Tällä hetkellä minulla on työn alla kirja, jonka aion saada valmiiksi (viimeistään jossain vaiheessa tai sen jälkeen).

10. Tällä hetkellä on 16 päivää minun seuraavaan Thaimaan matkaani. Olen ihan pohjattoman onnellinen, sillä olen kohta Bangkokissa. Sydämeni palaset odottavat minua siellä. Ja ystävät <3.

11. Funkiestissa on ollut myynnissä levy, jolla minä räppään.

12. Mietin liikaa.

13. Olen käsinyt melkein koko elämäni kroonisesta uniongelmasta. Minulla ei oikeastaan ole enää käsitystä siitä, miltä hyvä yöuni tuntuu.

14. Minulla on jäätävän paljon opintolainaa, koska olen halunnut reissata. En ole koskaan ollut mitenkään järkevä rahankäyttäjä. Mihinkään niin turhaan kuin rahaan ei mielestäni kannata kiinnittää sydäntään. En silti suosittele valkaantumista ;).

15.Olen addiktoitunut sokeriin ja tahtoisin eroon siitä.

16. Minulla on ollut kahdesti rastat. Toisella kertaa ne aukesivat itsestään ja siinä casessa hiukseni kärähtivät ja pilaantuivat. Toisella kertaa olin peikkotyttönä kolmisen vuotta. Leikkasin rastat pois päivää ennen 18-vuotissynttäreitäni.

17. Haittaakse?

18. Toivon, että saan tänä vuonna tutustua Rantapallon muihin bloggaajiin.

19. Kolme elokuvaa, jotka ovat eniten vaikuttaaneet minuun ovat Slummien miljonääri, Tummien perhosten koti sekä Pitkä kuuma kesä.

20. Olen nähnyt neljästi Vuonna 85-musikaalin.

21. Olen kotoisin Kankaanpäästä. Ja ei, se ei ole sama asia kuin Kangasala.

22. Aion poistaa profiilini IRC-galleriasta vasta kun minulle tulee 10 vuotta täyteen siellä. Eli ensi vuoden alussa.

23. Rollssin juustohampurilaiset on ihan parhaita. Vapise Hesburger.

24. Jos saisin päättää vapaasti, niin elättäisin itseni tällä hetkellä pääosin kirjoittamalla ja näyttelemällä. Sitä kohti.

25. Rakkaus on kaunein asia tässä maailmassa.

26. Keskittyminen on vaikeaa.

27. Yksi reissaamisen parhaista puolista on tajuta aina uudelleen miten kiitollinen saa olla elämästä, jonka on saanut elää.

28. Pispalan harju on kappale kauneinta Suomea.

29. Olen seurannut Salkkareita siitä asti kun sarja aikanaan alkoi. Kello onkin juuri sopivasti puoli kahdeksan ;).

30. Tulevaisuus on mieletön juttu siinä mielessä, että siitä tietävät yhtä vähän sekä ne, jotka ovat käsikirjoittaneet elämänsä vuosiksi eteenpäin että ne, jotka elävät aina päivän kerrallaan.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply lukija sunnuntai, tammikuu 29, 2012 at 12:50

    tämän perusteella olet todella lapsellinen ja blogi ei hyvä…

  • Reply mirkki sunnuntai, tammikuu 29, 2012 at 16:08

    Kiitos palautteesta Marjaana. Onneksi olen saanut myös paljon muunlaista palautetta.

  • Leave a Reply