Koko maailmaa järkyttänyt Japanin tsunami osui viimeisimmän Thaimaan reissuni edelle. Samoihin aikoihin koko Aasian ilmasto tuntui sekoavan. Tulvia ja maanjäristyksiä sattui muuallakin kuin Japanissa. Yksi järistyksistä oli Thaimaan/Laosin rajalla. Tuo järistys tuntui mm. Chiang Maissa ja Bangkokin keskustan alueella. Luulen, että katutasossa olleet ihmiset eivät edes huomanneet juuri mitään, mutta sata metriä maanpinnan yläpuolella järistys todellakin tuntui. Istuin Bayoke Suitessa huoneessani datailemassa, kun huomasin, että kattolamppu alkoi heilua puolelta toiselle. Sitten myös huone alkoi heilumaan. Se ei ollut enää kovin mukava tunne. Tuon hotellin lattiat ovat muutenkin vinot, joten ilman mitään heilumistakin tunsin oloni hieman epästabiiliksi siellä korkeuksissa. Päivitin Facebook-statuksen (kaikki maailman tapahtumat maailmanloppu mukaanlukien on tietenkin tärkeää päivittää sosiaaliseen mediaan) ja lähdin monen muun tavoin alas hotellista. Läheisessä hotellissa oli ollut ilmeisesti astetta pahempikin kaaos. Meidän hotellissa tilanteeseen ei liittynyt mitään suurta dramatiikkaa.
Istuskelin yksinäni kadun reunalla ja mietin, mitä on tapahtunut. Japanin tsunami oli liiankin tuoreessa muistissa. En voinut olla pohtimatta, missä on järistyksen keskus ja onko se mahdollisesti jossain merellä. En voinut olla myöskään miettimättä, mitä sitten, jos kohta rysähtää ja kunnolla. Istuin Bangkokin korkeimpien rakennusten keskellä pohtimassa elämää ja kuolemaa. Odotettuani tarpeeksi kauan uskalsin palata hotellihuoneeseeni. Siinä vaiheessa uutissivustoille oli jo saapunut tieto siitä, että järistyksen keskus on kaukana Bangkokista eikä kaupungissa ole mitään hätää. Pystyin nukkumaan.
Tuon tilanteen jälkeen koin oloni epämukavaksi korkeissa rakennuksissa koko loppureissun ajan. En osannut pelätä uusia maanjäristyksiä, mutta öiseen aikaa fyysiset traumat iskivät ja huolella. Yöjuna Chiang Maihin oli minulle erittäin epämiellyttävä kokemus. Kaikki aasialaisilla junilla matkustaneet tietävät ettei junalla matkustaminen ole mitään tasaisinta kyytiä. (Katsoessani junan ikkunasta ihmistä, jonka junamme ajoi kuoliaaksi, mietin jälleen kerran elämää. Ja kuolemaa.) Heräilin paniikissa muutaman kerran reissun aikana ja kuvittelin maanjäristyksen iskeneen uudelleen. Nukkuminen korkeissa rakennuksissa oli vaikeaa. Asun kerrostalon kuudennessa kerroksessa ja minulla oli hetken aikaa vaikeuksia tuon asian kanssa myös palattuani Helsinkiin. Saatoin kuvitella pienestäkin tärinästä, että on joku tilanne päällä. Heräilin öisin siihen, että sydän hakkaa. Järjetöntä. Kyllä minä tiesin ja tiedän, että Helsingissä on kaikki hyvin.
En koe pelkääväni maailmalla, enkä etenkään Suomessa. Se on jännää, miten kroppa muistaa, vaikka mieli on unohtanut ajat sitten. Nykyäänkin herään ehkä kerran kuukaudessa siihen, että tärisen ja sydän hakkaa. En koe sen erityisesti häiritsevän elämääni, mutta on se melko kummallista. Yksi pienen pieni hetki voi vaikuttaa noin. Mielenkiintoista nähdä, tuleeko minulle jotain flashbackeja parin viikon päästä, kun olen taas Bangkokissa. Toivottavasti ei. Mieluummin koen maailmaani järisyttäviä asioita ihan muilla tavoilla.
