10 vuotta bloggaajana

Elämäni nopeimmat 10 vuotta.

29.4.2009 aloitin ensimmäisen oman blogini, Jotain kauniimpaa. Se oli oikeastaan aika luonnollista. Olin aina rakastanut kirjoittamista, lapsesta saakka. Enimmäkseen kirjoittaminen oli kuitenkin ollut minulle henkilökohtainen juttu. En ollut kirjoittanut siksi, että olisin halunnut päästä  sen kautta esille, enkä halunnut muiden edes lukevan tekstejäni. Kirjoitin päiväkirjoja, runoja, biisejä, tarinoita, luonnoksia kirjoista, näytelmiä. Olin yksinkertaisesti kirjoittanut PALJON tekstiä elämäni aikana.

Olin kirjoittanut ennen bloggaamisen aloittamista myös lehtijuttuja, mutta jotenkin tuntui, että niiden aiherajaukset ja artikkeleiden formaatit rajoittivat luovuutta liikaa. Halusin jotain omaa tilaustöiden rinnalle. Jotain sellaista, minkä kautta voisin ilmaista itseäni vapaasti. Jotain kauniimpaa.

Tämä ei ollut kuitenkaan ensimmäinen blogipohjainen projektini, jota olen ollut starttaamassa. Vuonna 2007 olimme aloittamasta valtakunnallista katumuotisivustoa, mutta homma kaatui siinä vaiheessa, kun kaikki oli oikeastaan jo valmiina, sivusto koodattuna ja kuvaajat hankittuna. Tämän projektin ei ehkä sitten ollut tarkoitus lähteä lentoon. Haluan kertoa tämän tarinan siksi, että jokainen muistaisi, että ensimmäisellä yrittämällä ei yleensä synny menestystarinaa. Eikä toisella tai kolmannellakaan. Usein täytyy kulkea pitkä ja kivinen polku, jotta pääsee toteuttamaan unelmiaan. Joskus tämä saattaa tarkoittaa jopa vuosikymmenten duunia.

Mutta palatakseni ensimmäiseen blogiini. Minä en puhunut siitä paljon mitään edes läheisilleni. Vaikka olikin tosi luonnollista aloittaa blogi, oli samalla haastavaa kirjoittaa julkisesti, sillä olin aiemmin kirjoittanut tekstejä eniten omaksi ilokseni. Tuntui helpottavalta, että blogin lukijat olivat enimmäkseen minulle tuntemattomia. En kirjoittanut haaliakseni isoa yleisöä, kirjoitin yksinkertaisesti rakkaudesta lajiin.

Noihin aikoihin muotiblogit alkoivat kaupallistua, mutta minä en halunnut itse tavoitella sellaista. Muutaman kerran kuvailin blogiini jotain kirpparilta ostettuja asukokonaisuuksiani, mutta se alkoi nopeasti ahdistaa. Halusin kirjoittaa syvällisemmistä aiheista. Tekstieni aiheet vaihtelivat laidasta laitaan, joten lifestyle on genrenä varmasti lähimpänä ensimmäistä blogiani.

Nykyään tekee tiukkaa avata noita vanhimpia blogipostauksiani, koska häpeä nousee väkisin pintaan. Mutta toisaalta, samalla noissa päiväkirjamaisissa teksteissä on jotain niin aitoa ja rosoista, etten haluaisi kadottaa sitä fiilistä koskaan, huolimatta siitä, mitä tulen kirjoittamaan tai yleensä elämässäni tekemään.

Kirsikkapuu Kirsikkapuu

Vuosien varrella olen kirjoittanut yhdeksää eri blogia (jos olen pysynyt laskuissa). Blogiartikkeleita olen kirjoittanut yhteensä yli 2000, tyytyväinen olen niistä ehkä pariinkymmeneen. Mutta niin kai sen pitää ollakin, koska kehitys kehittyy ja elämä menee eteenpäin. Suosittelen jokaista bloggaajaa palaamaan omiin vanhoihin teksteihinsä, jos alkaa tuntumaan siltä, että mitään kehitystä ei ole tapahtunut. Lupaan, että tulet todistamaan omat ajatuksesi vääriksi.

Tutustuin jo ensimmäisen blogini aikana muihin bloggaajiin, mikä oli mielestäni ihan parasta koko jutussa – ja on sitä edelleen. Ensimmäinen tilaisuus, johon sain kutsun bloggaajana, oli Make Up Foreverin 25-vuotisjuhla Yrjönkadun uimahallissa vuonna 2009. En vieläkään tiedä, miten kukaan pr-henkilö on tuossa vaiheessa edes voinut löytää blogini.

Ensimmäiseen matka-aiheiseen blogitilaisuuteen sain myös kutsun ensimmäisen blogini kautta. Kirjoitin jo tuolloin toisinaan matkailusta, se oli minulle rakas teema. Suomessa ei ollut varsinaista matkablogigenreä, joten tuossa tilaisuudessa oli monta bloggaajaa, jotka kirjoittivat matkailusta vain yhtenä aihealueena muiden joukossa.

Seuraavat blogini olivat englanninkielinen matkablogi, ihmissuhdeblogi ja Helsinki-teemainen valokuvablogi. Ensimmäisiä vihakommenteja sain ihmissuhdeblogiini. Ylivoimaisesti pahimpia kommentteja olen kuitenkin saanut tähän nykyiseen matkablogiini.

Myöhemmin kuvioihin tuli vielä muitakin blogeja, mutta siinä vaiheessa, kun aloitin matkablogin Rantapallossa tammikuussa 2012, alkoivat muut projektini hiipua. En kuitenkaan silloin uskonut, että tulisin kirjoittamaan samaa blogia samalla alustalla vielä yli seitsemän vuoden päästä. En myöskään osannut aavistaa, millaiseen pyöritykseen tämän blogin kanssa vielä joutuisin.

Suomessa oli tuossa vaiheessa paljonkin ammattimaisia lifestyle- ja muotibloggaajia, mutta yritykset eivät olleet lähes ollenkaan kiinnostuneita matkabloggaajista. Minä kirjoitin aluksi paljon Thaimaasta, mihin viittasi myös blogini nimi, Maassa tai maan tavalla. Lisäksi kirjoitin artikkeleita monista vaikeistakin aiheista, kuten ihmiskaupasta.

Parin vuoden päästä tilanne alkoi muuttua, ja aloimme yhteisönä rakentaa matkabloggaamista ammattimaisempaan suuntaan. Olen päässyt näkemään läheltä, välillä jopa tapahtumien keskiöstä, miten alaa on viety eteenpäin ja miten ensimmäiset matkabloggaajat ovat bloggaamisen kautta rakentaneet itselleen menestyksekästä uraa.

Kirsikkapuu

Itse olen tämän kaiken hässäkän keskellä välillä uupunut ja halunnut jopa lopettaa bloggaamisen. Etenkin viitisen vuotta sitten pääni meinasi hajota koko hommaan monta kertaa. Otin välillä paineita myös siitä, mitä muut halusivat minun tekevän. Totuus on kuitenkin se, että sillä ei ole väliä, mitä muut ajattelevat tai tekevät. Merkityksellistä on se, että saan tehdä sitä, mitä rakastan, omalla tyylilläni, omaan tahtiini.

Vuonna 2013 olin alkanut kirjoittaa blogiani osittain englanniksi, mikä on ollut bloggaamisen kannalta huonoin päätökseni. Noihin aikoihin blogin nimi muuttui muotoon Reason for Season. Muutaman vuoden kuluttua droppasin toisen kielen jälleen pois, kun totesin, että suomi on itselleni edelleen paljon luontevampi ja rakkaampi kieli.

Vähitellen kuvioon tulivat vielä kaikki some-kanavat. Itse harasin vastaan pitkään ja hankin ensimmäisen älypuhelimenkin vasta alle 5 vuotta sitten. Tällä hetkellä tuntuu, että bloggaaminen ja somettaminen kävisi aivan helposti kokopäivätyöstä, niin paljon siihen kaikkeen saa aikaa kulumaan. Aloittaessani bloggaamisen kirjoitin joka päivä 1–2 blogipostausta. Nykyään tuo olisi täysi mahdottomuus, siltikin, vaikka tekisin bloggaamista kokopäiväisesti. Yhden tekstin tuottamiseen menee nimittäin huomattavasti enemmän aikaa kuin 10 vuotta sitten. Tällä hetkellä yhden Instagram-kuvan postaamiseen saattaa mennä yhtä kauan kuin aikanaan kokonaiseen blogiartikkeliin.

Olen miettinyt oikeastaan jo pitkään, pitäisikö minun panostaa bloggaamiseen ihan täysillä vai mennä toiseen äärilaitaan ja lopettaa se kokonaan. Nyt olen tilanteeseessa, jossa saan blogin kautta lähinnä satunnaisesti tuloja. Käyn blogimatkoilla,  monissa alan tapahtumissa, olen yhteydessä alan toimijoihin, käyn keskustelua kollegojen kanssa, hoidan somen ja kirjoitan mahdollisimman laadukasta sisältöä blogiin. Tämä kaikki vie älyttömästi aika –  jopa niin paljon, ettei tilanne ole yrittäjälle oikein taloudellisesti kannattava. Jos jatkan samaan malliin, niin yritystäni ei pian enää ole. Minun täytyy priorisoida palkallisia työkeikkoja, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että minun täytyy tulevaisuudessa tehdä joko enemmän blogiin liittyviä kaupallisia juttuja tai vaihtoehtoisesti tehdä muita palkallisia töitä ja panostaa omaan blogiini ehkä hieman pienimuotoisemmin. Nykyinen tilanne ei edusta kovinkaan kestävää kehitystä.

Ja pakko vielä todeta se, että niin kivalta kuin kuulostaakin, että bloggaajana välillä pääsee ”ilmaisille” matkoille (joissa muuten usein ei ehdi rentoutumaan minuuttiakaan) – kun laskee matkaan ja siihen liittyvään sisällöntuotantoon käytetyn ajan, niin yhtäkkiä matka ei tunnukaan enää ilmaiselta. Etenekin tässä vaiheessa, kun minun pitäisi saada hommat toimimaan kannattavasti yrittäjänä, on pakko harkita entistä tarkemmin, mihin lähden mukaan. Siksi aion tulevaisuudessa miettiä tarkasti, millaisille reissuille ja mihin yhteistyökuvioihin lähden mukaan. Moniin yhteistyökyselyihin sanon yksinkertaisesti ei kiitos. Suosittelen muitakin opettelemaan ein sanomista. Itse uskon, että se on yksi tärkeimmistä taidoista elämässä, ja vie kohti omien unelmien toteutumista. Sitten, kun oma kyllä on tarpeeksi vahva, on itse asiassa helppo sanoa ei. En voi valehdella, ettenkö olisi kerran jos toisenkin mokannut tämän asian kanssa. Välillä olen joutunut toteamaan, että tullut valittua ihan väärät taistelut ja sanottua kyllä ihan väärin perustein. Onneksi kaikesta oppii, ja ne hankalimmat tilanteet yleensä kasvattavat eniten.

Ylihuomenna lähden kuitenkin yhdelle pressimatkalle. Tämä reissu suuntautuu Mallorcalle ja Formenteralle – jälkimmäinen on ollut haaveissani vuosia.

Kesän aikana toivon voivani keskittyä reissaamiseen täällä kotimaassa. Aika näyttää, mitä tulevat kuukaudet tuovat tullessaan, sillä lukkoon lyötyjä suunnitelmia ei juuri ole.

KirsikkapuuKirsikkapuu

En tiedä tulevasta, mutta sen tiedän, että edelleen rakastan kirjoittamista. Rakastan matkustamista, ihmisiä, auringonlaskuja, katutaidetta, hiekkarantoja ja vuoria, uusia alkuja, meren aaltoja ja lämpimiä iltoja. Kyllä minä toivoisin, että ainakin jossain formaatissa voisin jatkaa bloggaamista seuraavatkin 10 vuotta. Ja en voi sanoa, että yhdestäkään blogistani  olisi tähän mennessä tullut sitä kuuluisaa menestystarinaa, mutta olen saanut elämääni kirjoittamisen kautta paljon, ja toivottavasti joku muukin on joskus tekstistäni saanut inspiraatiota ja ajattelemisen aihetta. Ja onhan se aika sinnikästä jatkaa tätä hommaa näin pitkään siitä huolimatta, että matkalla on ollut aika monta mutkaa ja muuttujaa. Kiitos ihan jokaiselle, joka on ollut matkassa mukana.

Ja nämä kukat taltioin äsken Töölönlahdella. Kirsikankukka on mielestäni yksi maailman kauneimmista keväisistä kliseistä. En aio kyllästyä vaaleanpunaisiin kukkiin koskaan.

P.S. Nähdään Instagramissa: mirkahannele. Aion julkaista edelleen paljon värikkäitä kuvia.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Helsingin uusi Amarillo tarjoilee ruoan lisäksi elämyksiä

                                                      Kaupallinen yhteistyö: HOK-Elanto/ Amarillo Helsinki

Yllätyksiä, MadMexia, hyvää seuraa. Tätä kaikkea löysin Aleksanterinkatu 46:sta, Helsinkiin tällä viikolla avatusta Amarillosta. Ja ennen kuin ehdit rypistää otsaasi enempää – viimeistään nyt on aika heittää vanhat mielikuvat Amarillosta romukoppaan. 

Helsingin keskustassa ei ole ollut Amarilloa sen jälkeen, kun Mikonkadun ravintola kuopattiin vuonna 2017. Ravintolan ei ole ollut kuitenkaan tarkoitus missään vaiheessa hävitä kaupungista kokonaan, vaan taustalla on tapahtunut paljonkin. Amarilloja on uudistettu ympäri Suomen yksi kerrallaan, ja projektin myötä Amarillon ysärivibat ovat jääneet sinne, minne ne kuuluvatkin, eli historiaan.

Uuden Amarillon ytimessä ovat elämyksellisyys ja sosiaalinen syöminen. Vanha totuus, että hyvällä palvelulla voi erottautua, pitää edelleen paikkansa, ja Amarillossa tätä ajatusta on jalostettu vielä pidemmälle. Tarjoilijoiden tehtävänä on nimittäin viihdyttää asiakkaita. Tiedän, että joissain rauhaa rakastavissa suomalaisissa tämä saattaa herättää jopa vastareaktion, mutta asiakkaita ei ole tietenkään tarkoitus ahdistella, vaan tarjoilijat käyttävät pelisilmää tilanteen mukaan.

Amarillon uudella listalla on klassikkoannosten lisäksi myös paljon jaettavia annoksia. Vegaaniruokia löytyy listan kaikista osioista, ja ruoka-annoksissa käytetään puhtaita, laadukkaita raaka-aineita. Meksikolainen ruoka on yksi suosikeistani koko maailmassa, joten luultavasti lähestulkoon kaikki ruoka tässä ravintolassa toimii minulle.

Vaikka Amarillo onkin klassikko, johon siihen liittyy monenlaisia muistoja lähtien siitä, että olen kerran syönyt jouluateriani Tallinnan Amarillossa, niin on todettava, että tämä uudistus oli tervetullut. Amarillo on ehdottomasti tehnyt aikahypyn parikymmentä vuotta entisestä elämästään eteenpäin. Uudesta ilmeestä on vastuussa Jaana Ekman / Visionary Design Partners. Yrityksen sivuilta voi halutessaan tsekata useammankin uudistetun Amarillon designin.

Amarillo Helsinki The TableAmarillo Helsinki The TableAmarillo Helsinki the TableAmarillo Helsinki The TableAmarillo Helsinki The Table

The Table – Amarillon mysteeripöytä

Jokaisen uudistetun Amarillon keskeltä löytyy The Table, massiivinen kahdeksan hengen pöytä, joka katetaan perjantaisin ja lauantaisin kello 20. Pöydästä voi varata kaikki paikat omalle seurueelleen, mutta jos rohkeutta riittää, niin illalliselle voi varata paikan vaikka vain itselleen, jolloin menun lisäksi illallisseura on yllätys. Suosituin kombinaatio muissa ravintoloissa on ollut sellainen, että The Tablen ympärille on kokoontunut kaksi neljän hengen porukkaa. Tällöin pöydässä on sopivassa suhteessa tuttuja ja tuntemattomia.

Se on kuitenkin todettava, että pöytä on kooltaan niin suuri, että vastakkaisissa päissä istuvat eivät pysty helposti sosialisoimaan keskenään. Yksi vaihtoehto on tietenkin kierrättää istumapaikkoja illan aikana.

The Tablen hinta on asiakasomistajille 44,9e ja muille 49e. Hinta sisältää yllätysmenun sekä kaikki ruokajuomat. Menu sisältää automaattisesti vaihtoehtoja kasvissyöjille, muista erityisruokavalioista sen sijaan on hyvä informoida ravintolan henkilökuntaa ennakkoon. Illallinen kestää yhteensä noin kolme tuntia, ja The Tablen asiakkaita palvelevat illan aikana niin oma kokki kuin tarjoilijakin.

Uskallan väittää, että kovin montaa sellaista ravintolaa ei Suomesta löydy, josta saa sekä ruoka- että juomamenun näin edullisesti, eli yhteensä alle 50 eurolla. Tässä onkin mielestäni hauska lahjaidea tai vaikkapa vaihtoehto yrityksen tyky-päivään tai juhliin. Ruoka ja juoma eivät tämän illan aikana taatusti lopu kesken, ja mekin söimme enemmän kuin riittävästi. Alusta loppuun saakka kaikki ruoka maistui erinomaisen hyvin.

Heille, jotka eivät juo alkoholia, on tarjolla myös alkoholittomia drinkkejä. Itse testasin tätä mahdollisuutta ja olin tyytyväinen siihen, miten hyvin se toimi. Joissain ravintoloissa on nimittäin tullut vähän syyllinen olo siitä, että on halunnut valita alkoholittoman vaihtoehdon. Pahimmillaan on jopa kieltäydytty kokonaan drinkkien tekemisestä alkoholittomana. Amarillossa onneksi kaikki sujui moitteettomasti, eikä tullut ulkopuolinen olo valintani takia.

Minulla oli aiemmin takanani kaksi The Table -kokemusta, toinen Rovaniemeltä ja toinen Tallinnasta. Rovaniemellä pääsin testaamaan The Tablea jo pari vuotta sitten, joten pohjoisessa ollaan oltu edelläkävijöitä. Tällä kertaa pääsin illallistamaan The Tablen ympärillä bloggaajakollegojeni kanssa. En kuitenkaan tiennyt ennakkoon ollenkaan, keitä on tulossa syömään kanssani. Osan porukasta tunsin, etukäteen, mutta osaa en ollut koskaan tavannut aiemmin.

Vaikka tämä ei ollutkaan ensimmäinen The Table -illalliseni, niin yllätyin illallisemme aikana kerran jos toisenkin. En osannut esimerkiksi aavistaa ollenkaan, että illan aikana söisimme pelkästään käsin. Ei kuitenkaan kannata tuudittautua siihen, että näin tapahtuisi silloin, jos itse varaat paikan The Tablesta. Koko menu on nimittäin yllätys kaikille, jopa pöydän tarjoilijalle, tai kuten Amarillossa sanotaan – entertainerille. Ainoastaan keittiön väki tietää etukäteen, mitä illan aikana on luvassa. En halua pilata kaikkea yllätyksellisyyttä etukäteen heiltä, jotka aikovat tulevaisuudessa kokea The Tablen. Sen verran kuitenkin voin sanoa, että odotettavissa on pienimuotoisia tehtäviä ja ohjelmanumeroita illallisen lomassa.

The Table varaukset Raflaamon sivuilta. 

Helsinki Amarillo The Table Helsinki Amarillo The TableHelsinki Amarillo The TableHelsinki Amarillo The TableHelsinki Amarillo The TableHelsinki Amarillo The TableHelsinki Amarillo The TableHelsinki Amarillo The Table

Saattaa käydä niinkin, että Noutaja tulee

Helsingin uusi Amarillo ei ole pelkästään illallisravintola, vaan arkisin tarjolla on myös lounasta. Saatan itse piankin käydä testaamassa myös Amarillon lounaan – josko siitä tulisi vaikka minulle korvaava vaihtoehto edesmenneen Oficinan tilalle.

Amarillo on avattu vasta muutama päivä sitten, joten vielä on vaikea sanoa varmaksi, milloin ravintolaan täytyy tehdä varaus etukäteen. Ainakin perjantai-iltana ravintola oli hetkittäin suhteellisen täynnä, joten suosittelen ainakin viikonloppuilloille pöytävarausta varmuuden vuoksi.

Entä sitten tämä postauksen ensimmäisessä ja viimeisessä kuvassa vilahtava, hieman erikoisen näköinen musta pakettiauto? Se on Noutaja, Amarillon kotoakuljetuspalvelu – täysin ilmainen sellainen. Noutaja kääntää siis ajatuksen ruoan kotiinkuljetuksesta päälaelleen ja kuljettaa ruoan sijaan ihmiset kotoaan ravintolaan syömään.

 Noutaja liikkuu touko-kesäkuun aikana eri paikkakunnilla ja nettisivuilta voi katsoa, milloin kuljetuksen voi varata missäkin kaupungissa. Helsingin tsäänssi valitetettavasti meni jo, mutta monta muuta kaupunkia on vielä listalla. Kyytiin mahtuu kerrallaan maksimissaan kuusi henkilöä.

Me ajelimme ennen illallista hetken aikaa ympäri Helsingin keskustaa, ja kyllä tämä menopeli kieltämättä ohikulkijoiden huomion ihan kiitettävästi kiinnitti. Kiitos kaikille seuralaisille sekä onnea ja menestystä Aleksanterinkadun Amarillolle!

Helsinki Amarillo drinkkiAmarillo Noutaja

Kannattaa tutustua myös  Seven Seas -blogia kirjoittavan Sannan postaukseen Amarillon The Tablesta.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Turkoosia terapiaa Bahamalla: Blue Lagoon

                                                                   Bahaman-risteily tehty yhteistyössä Risteilykeskuksen kanssa

Bahaman aurinko paistoi aamusta alkaen pilvettömältä taivaalta. Minä olin ensimmäistä kertaa niin Karibian-risteilyllä kuin Bahamallakin. Maaliskuinen risteily osui sellaiseen vuodenaikaan, jolloin Bahamalla on yleensä hyvä sää, mutta en voi valehdella, ettenkö olisi jännittänyt etukäteen, onko Bahamalla aurinkoista reissuni aikana. Onneksi kävi hyvin.

Kuuban ja Floridan välissä sijaitseva Bahama koostuu yli 700 saaresta, eli ihan pienestä alueesta ei ole kyse. Olen kiitollinen, että pääsin näkemään näistä postikorttimaisemista edes pienen vilauksen. Yhdysvaltalaisille Bahamalle matkustaminen on yhtä arkipäiväistä kuin suomalaisten matkustaminen Kanarialle, mutta itse pääsen harvoin näin kirkkaiden vesien äärelle. Piristi kummasti pitkän talven jälkeen.

Laivamme, Mariner of the Seas, pysähtyi Bahaman pääkaupungin, Nassaun, satamaan koko päiväksi. Olin mahdollisuuksien mukaan tutkinut etukäteen Nassauta sekä New Province -saarta, jossa Nassau sijaitsee. Totesin, että haluan ehdottomasti lähteä päiväretkelle jonnekin etäämmälle, koska olin tullut siihen tulokseen, että parhaat maisemat ja kirkkaimmat vedet löytyvät kauempaa. Jälkikäteen ajatellen olen erittäin tyytyväinen ratkaisuuni.

Suosittelen ennen risteilylle lähtöä tutustumaan satamakohteisiin ennakkoon, sillä laivat eivät aina pysähdy niiden kauneimpien rantojen läheisyydessä, eikä laivasta poistuttuaan välttämättä sattumalta törmää kaikista upeimpiin maisemiin. Kannattaa siis nähdä vähän vaivaa etukäteen, ettei kaduta matkan jälkeen.

Jos olisin voinut vapaasti valita, mitä haluan Bahamalla tehdä, olisin lähtenyt Inagualle, jossa on mahdollisuus nähdä tuhansia flamingoja. Yli 600 kilometrien välimatka teki kuitenkin päätöksen puolestani –  en tietenkään voinut lähteä sinne saakka päiväretkelle.

Niinpä googletin matkanjärjestäjiä, jotka tekevät päiväretkiä Nassausta suht lyhyen matkan päähän. Otin yhteyttä erääseen paikalliseen yritykseen, mutta en saanut retkeä heidän kauttaan järjestettyä. Osa yrityksistä taas ei ota ollenkaan retkilleen risteilymatkustajia, koska aikatauluista saattaa muodostua riski.

Risteilymatkustajan kannattaakin huomioida se, että laivayhtiöllä ei ole velvollisuutta, eikä oikein mahdollisuuttakaan odottaa matkustajaa, joka myöhästyy laivalta. Näin ollen ulkopuolisen tahon järjestämää retkeä harkitessaan kannattaa miettiä, onko aikataulu sellainen, että ehtii varmasti ajoissa takaisin laivaan. Uskon, että kenellä tahansa hyytyisi hymy siinä vaiheessa, jos jäisi satamaan, kun laiva lähtee.

Päätin lopulta, että varaan retken Royal Caribbeanin omasta valikoimista risteilyn aikana. Olin ladannut puhelimeeni laivayhtiön oman sovelluksen, minkä kautta pystyin selaamaan eri retkivaihtoehtoja hintoineen sekä varaamaan retken helposti – valinnanvaikeus siinä toki iski.

Monet laivayhtiön retket olivat sen verran arvokkaita, että ne rajautuivat heti kättelyssä pois potentiaalisista vaihtoehdoista, samoin jätin huomiotta aktiviteetit, joihin sisältyy kyseenalaista toimintaa eläimiin liittyen. Silti jäljelle jäi vielä retkiä monille eri saarille.

Päädyin retkeen nimeltä Blue Lagoon Island Eco Walking Tour. Retkelläni oli hintaa noin 90 dollaria, mikä oli edullisimmasta päästä retkistä, jotka suuntautuivat Nassaun ulkoupuolelle. Ihan ilmaisia nämä päiväretket eivät ole, mutta olin tehnyt päätöksen, että en lähde Bahamalle saakka vain todetakseni, että en päässyt näkemään kauniita maisemia.

Retkellä pääsimme tutustumaan seitsemän hengen porukalla Blue Lagoon -saareen ja sen historiaan oppaan johdolla, minkä jälkeen oli mahdollisuus viettää jokunen tunti rauhassa aikaa saarella. Retkelle osallistui opiskelijoita Thaimaasta, Kiinasta, Italiasta ja Yhdysvalloista. Oli mielenkiintoista kuulla, miten kaikki olivat päätyneet Bahamalle ja ylipäätään Yhdysvaltoihin opiskelemaan. Olin myös tyytyväinen, että retkemme toteutettiin näin pienellä porukalla.

Vain muutaman kilometrin päässä Nassausta sijaitseva Blue Lagoon on kokonsa puolesta helposti käveltävissä päästä päähän, ja sataman vieressä olevaa rantaa lukuunottamatta kaikki rannat olivat hyvinkin rauhallisia. Omaa rauhaa siis löytyi helposti, ja sain välillä viettää aikaa rannalla jopa niin, että muita ihmisiä ei näkynyt missään. En tosin malttanut lopettaa kuvaamista hetkeksikään, joten olisin voinut mielelläni ottaa uusintapäivän näissä maisemissa pelkästään rentoutumista varten.

Risteilyllämme oli yhdysvaltalaisten opiskelijoiden Spring Break. Se saattoi olla jopa positiivinen asia retkien kannalta, sillä monet bilettävistä nuorista olivat aamulla retkien alkaessa vielä nukkumassa.

Toki Nassaun satamassa oli muitakin laivoja samaan aikaan, ja niistäkin lähti ihmisiä samoihin retkikohteisiin. Kävelykierroksellemme osallistui ainoastaan saman laivan porukkaa, mutta samalle saarelle tuli ihmisiä muiltakin laivoilta. Ilokseni väkimäärä ei kuitenkaan tuntunut missään kohtaa ahdistavalta. Ainoa miinuspuoli oli se, että en mahtunut siihen paluulauttaan, johon olisin halunnut.

Blue Lagoon -saarella toimi WiFi ihan suhteellisen hyvin. Nettiyhteydet satamakohteissa mietityttävät varmasti monia risteilymatkustajia, koska nettiyhteydet saattavat olla laivalla hyvin hintavia ja samaan aikaan myös epävarmoja. Niin mukavaa kuin välillä onkin kadota jonnekin yhteyksien ulottumattomiin, niin ymmärrän hyvin sen, että jokainen tahtoo välillä päästä matkallaankin nettiyhteyksien äärelle.

Monet risteilymatkustajat käyttävätkin nettiä juuri satamapäivinä, mikä on mielestäni ihan järkevä ratkaisu. Sitä päivää odotellessa, kun yhteydet toimivat moitteettomasti kaikkialla maailmassa, eivätkä maksa omaisuutta.

Siihen taitaa olla vielä matkaa, mutta onneksi unelmointi on ilmaista.

Risteilykeskuksen risteilyt Bahamalle

Bahaman viralliset matkailusivut

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Islannin ihmeitä: Blue Lagoon

Pressimatka: Icelandair

Olen jo vuosien ajan haaveillut, että pääsisin käymään Islannin Blue Lagoon -kylpylässä. Tähän tarjoutui vihdoin mahdollisuus helmi-maaliskuun taitteessa.

Viime vuosina turismi on kasvanut Islannissa räjähdysmäisesti, minkä myötä myös Blue Lagoonista on tullut entistä suositumpi. Nykyään Blue Lagoon onkin yksi Islannin vierailluimmista kohteista. Kyseessä ei siis ole paikka, josta kannattaa tulla etsimään täydellistä rauhaa, vaikka ympäristö kaunis ja rentouttava onkin. Rahalla toki saa sitä rauhaakin, sillä Blue Lagoonin alueella on  The Retreat-hotelli, jossa pääsee myös yksityiseen altaaseen, kunhan lataa tiskiin reilusti yli 1000e/yö.

Nykyään Islantiin ei tarvitse välttämättä matkustaa varta vasten, sillä kohde on helppo yhdistää reissuun Atlantin yli. Icelandairin Stopover-ohjelman ansiosta Islannissa on mahdollisuus pysähtyä 1–7 päivää ilman extrahintaa. Lyhyelläkin stopilla ehtii hyvin käydä Blue Lagoonissa, joka sijaitsee alle puolen tunnin matkan päässä lentokentältä. Busseja kulkee Blue Lagooniin niin lentokentältä kuin Reykjavikin keskustastakin.

Blue Lagoon ei ole Islannin ainoa varteenotettava kylpyläkohde, sillä geotermisiä kylpylöitä on Islannissa enemmänkin. Kylpylöissä käyminen kuuluu itse asiassa islantilaiseen kulttuuriin. Paikalliset kylpevät uimaloissa, jotka ovat huomattavasti edullisempia kuin Blue Lagoon. Aiheesta voi lukea lisää Tripsterin artikkelista. Mikäli haluaa välttää ihmislaumat ja kokea privaatin kylpyhetken, niin sellainenkin Islannissa onnistuu, ja mekin bongasimme yhden reissaajan istuskelemassa yksinään luonnonlähteessä. Mihin tahansa lähteeseen ei kuitenkaan kannata istahtaa, sillä osa lähteistä on liian kuumia.

Keskellä laavakenttää sijaitseva Blue Lagoon oli ensimmäinen kohde, jossa pysähdyimme Islannin-matkallamme. Jo Blue Lagoonin pihalla tuntui siltä kuin olisimme saapuneet toiselle planeetalle. Tämä oli ensimmäinen matkani Islantiin, enkä voi vieläkään lakata hämmästelemästä, miten eksoottinen tämä maa on. Äkkiseltään voisi luulla, että karuissa maisemissa olisi suomalaiselle mitään erityisen ihmeellistä, mutta Islannin luonto on niin ainutlaatuinen, ettei sitä oikein voi edes verrata mihinkään.

Olin tietenkin tilannut auringonlaskun matkamme ensimmäiselle illalle, mutta tilaus oli ilmeisesti jumittunut järjestelmään, ja aurinko alkoi mennä pilveen juuri ennen kuin ehdimme altaalle saakka. Onneksi Blue Lagoon on miellyttävä kokemus säällä kuin säällä. Vaaleansinisessä mineraalivedessä rentoutuminen on mahtava elämys, joka tekee kaiken lisäksi iholle hyvää.

Kannattaa huomioida, että sisäänkäynti Blue Lagooniin saattaa tuntua enemmän kaaokselta kuin saapumiselta rentouttavaan paratiisiin, eivätkä pukuhuoneet ole sillä tasolla kuin tällaisessa paikassa toivoisi olevan. Potentiaalinen alkusähläys kuitenkin unohtuu nopeasti siinä vaiheessa, kun pääsee kastautumaan lämpimään veteen ja saa baarista käteensä drinkin (tai vaikka terveellisen smoothien, kuten itse tein).

Edullinen Blue Lagoon ei missään tapauksessa ole. Hinnat alkavat 51 eurosta, ja useimmiten halvin sisäänpääsy maksaa muutaman kympin enemmän. Itse ajattelen tämän sellaisena once in the lifetime -elämyksenä, johon malttaakin sijoittaa hieman enemmän kuin normaaliin kylpylään.

Blue Lagoonissa saattaa parhaimmillaan – tai pahimmillaan – olla lähes 500 ihmistä kerrallaan. Ihan niin paljon väkeä ei meidän vierailumme aikana altaassa ollut, eikä väkimäärä tuntunut mielestäni mitenkään erityisen pahalta. Jos haluaa altaaseen mahdollisimman rauhallisissa tunnelmissa, kannattaa buukata joko päivän ensimmäinen tai vaihtoehtoisesti viimeinen slotti. Kesäkausi on Islannin vilkkainta tursitiseasonkia,  joten se on myös Blue Lagoonissa kaikista ruuhkaisin.

Blue Lagoon Islanti Blue Lagoon Islanti

Vinkkejä Blue Lagoonissa vierailevalle

  1. Koska Blue Lagoon sijaitsee kätevästi Reykjavikin keskustan ja lentokentän välissä, kannattaa vierailu Blue Lagoonissa ajoittaa joko matkan alkuun tai loppuun. Näin ei tarvitse matkustaa edestakaisin.
  2. Lippu on hyvä ostaa etukäteen. Vierailijoiden määrää Blue Lagoonissa säännöstellään, eikä altaaseen välttämättä pääse, mikäli on jättänyt paikan varaamatta.
  3. Kalleimmat bikinit kannattaa jättää kotiin. Huonolla tuurilla uikkarit nimittäin saattavat haalistua altaassa.
  4. Paikalle kannattaa saapua rennoissa, helposti riisuttavissa/puettavissa vaatteissa ja ilman meikkiä. Niin pystyy minimoimaan härdellin pukutiloissa ja siirtymään mahdollisimman nopeasti altaaseen.
  5. Korut on syytä jättää pukukoppiin. Ne saattavat joko hukkua veteen tai vahingoittua mineraalivedessä.
  6. Pitkähiuksisia suositellaan laittamaan suihkutiloista löytyvää hoitoainetta hiuksiinsa ennen altaaseen menoa. Näin hiukset rasittuvat ja kuivuvat mahdollisimman vähän.
  7. Monet raahaavat kameran tai puhelimen altaaseen. Itse kuitenkin suosittelen kameran kanssa säätämisen sijaan rentoutumaan kaikessa rauhassa, sen verran ainutlaatuinen ympäristö siihen on tarjolla.

Blue Lagoon Islanti

Muiden postauksia Blue Lagoonista:

Adalmina’s Adventures: Blue Lagoon – Ensikosketus Islantiin

Archie Gone Lebanon: Rento iltapäivä Islannin Blue Lagoonissa

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Wynwood – katutaiteella koko maailman tietoisuuteen

Päädyin Miamin Wynwoodiin sattumalta.

Vain hetkeä aiemmin olin todennut, että kadehdin Risteilykeskuksen ja Helmiradion ryhmämatkalaisia, jotka olivat ennen Bahaman-risteilyä viettäneet päivän Miamissa ja päässeet siinä yhteydessä myös ihastelemaan Wynwoodin katutaidetta. Itse olin heidän kanssaan samalla risteilyllä, mutta saavuin laivalle käytännössä suoraan Suomesta, joten en ehtinyt näkemään Miamissa mitään.

Kotiinlähtöpäivänä olimme saattaneet ryhmämatkalaiset Miamin lentokentälle, minkä jälkeen vietin aikaa oli Risteilykeskuksen ryhmänjohtajana toimineen Petrin sekä EKITravelsin Ekin ja hänen vaimonsa seurassa. Oma lentoni lähti Fort Lauderdalesta yöllä, joten ennen sitä jäi mukavasti muutama tunti tuhlattavaksi. En arvannut ollenkaan, että seurueellamme oli suunnitelmissa suunnata ensimmäisenä juuri Wynwoodin alueelle, jonne olin haaveillut pääseväni.

Mutta miksi juuri katutaide kiinnostaa?

Värikkäät, taitavasti maalatut kuvat ovat toki mielenkiintoisia jo itsessään, mutta yhtä kiehtovaa on se, miten paljon taide kertoo ympäröivästä yhteiskunnasta. Katutaiteessa on aina tietynlainen kapinallisuuden vivahde, vaikka siitä onkin esimerkiksi Miamissa tehty erittäin salonkikelpoinen taiteen muoto. On hienoa, että taidetta tuodaan sinne, missä ihmiset joka tapauksessa ovat – kaupunkien kaduille.

Wynwood Walls Miami Wynwood Walls Miami Wynwood Walls Miami

Kaksi erilaista tarinaa taiteesta

Perinteisesti katutaide on ollut aliarvostettu taiteen muoto. Suomessa tätä on aikanaan alleviivattu ihan viranomaisten toimesta, kun katutaide on yritetty hävittää katukuvasta. Moni varmasti muistaa, miten Helsingissä oli 2000-luvun alussa käynnissä vuosia kestänyt kampanja, jolla kaupunkia puhdistettiin ”töhryistä”. Laillisia maalauspaikkoja ei oikestaan ollut, ja graffitien maalaamisesta sai välillä jopa ehdottomia vankeustuomioita. Mietin itsekin moneen kertaan, onko seinillä sittenkin tunteet, kun niiden sotkemisesta annettiin kovempia tuomioita kuin monista väkivaltarikoksista.

Legendaarisena esimerkkinä mainittakoon let me love? -tarrat, joiden takana ollut taiteilija pidätettiin muutamaksi päiväksi. Itsellänikin on kotona vielä pari tarraa muistona noista ajoista. Tuntuu paradoksaaliselta, että siinä, missä katutaidekulttuuri haluttiin tuhota Helsingistä kokonaan, luotiin Miamissa samaan aikaan taiteen avulla uutta arvoaluetta.

Visonääri, kiinteistösijoittaja Tony Goldman (taustalla mm. South Beach ja New Yorkin SoHo) päätti, että katutaiteesta tehdään Wynwoodin tavaramerkki. Katutaidetta oli ollut aluella jo vuosien ajan, mutta Goldman jalosti ajatuksen vielä pidemmälle avaamalla Jeffrey Deitchin kanssa ulkoilmagalleria Wynwood Wallsin vuonna 2009. Hetkessä vanhojen tehdasrakennuksen seinät täyttyivät väreistä, kun alueelle palkattiin taiteilijoita ympäri maailmaa.

Valitettavasti Tony Goldman menehtyi vuonna 2012, eikä päässyt itse näkemään, miten Instagram räjäytti Wynwoodin suosion käsiin. Tällä hetkellä Wynwood-alkuisilla hakusanoilla on julkaistu Instagramissa jo miljoonia kuvia. Minne tahansa Wynwoodissa päänsä kääntää, on siellä joku kuvaamassa. Asialla ovat niin amatöörit kuin ammattilaisetkin. Toki jättimäinen Instagram-suosio laittaa miettimään, mihin tämä kaikki vielä tulevaisuudessa saattaa johtaa. Suosiolla on aina myös kääntöpuolensa, siitä ei pääse mihinkään. Aihetta on käsitelty esimerkiksi tässä artikkelissa:

Wynwood, a story of Instagram Gentrification

Nykyään Goldman Properties jatkaa Tony Goldmanin perintöä. Vuosittain Wynwoodiin palkataan uusia, vielä tuntemattomia taiteilijoita, joiden teokset pääsevät esille arvostettuun taidegalleriaan. Wynwood Wallsin kautta moni taiteilija on vuosien varrella saanut nostetta uralleen –  tämän gallerian näkyvyys sosiaalisessa mediassa ei ole ihan pientä.

Wynwood Walls MiamiWynwood Walls Miami Wynwood Walls Miami  Wynwood Walls Miami

Taide kuuluu kaikille

Wynwoodin alueella tapahtuu paljon. Yhdessä liikkeessä myydään vintage-autoja, toisessa miljoonia maksavia arvoesineitä. Joka puolella on toinen toistaan trendikkäämpiä gallerioita, museoita, kahviloita, putiikkeja, coworking-tiloja, ravintoloita, elämää. Olisin voinut jäädä Wynwoodiin vaikka miten pitkäksi aikaa, sillä tällaisessa ympäristössä herään itsekin eloon.

Olen jo pidemmän aikaa suunnitellut kirjaprojektia liittyen luovuuteen. Kun joskus pääsen sen kanssa kunnolla vauhtiin,  en aio missään tapauksessa ohittaa Wynwoodin tarinaa. Voisin helposti käyttää tämän aiheen tutkimiseen päiväkausia.

”En aio missään tapauksessa ohittaa Wynwoodin tarinaa.”

Nykyään monet matkailuyritykset järjestävät Wynwoodissa omia kierroksiaan, enkä ihmettele ollenkaan, miksi. Suosittelen itsekin tätä aluetta jokaiselle, joka vierailee Miamissa. Mielestäni yksi katutaiteen mahtavista puolista on se, että sitä voivat ihailla samaan aikaan niin rikkaat bisnesmiehet kuin kadulla elävät kodittomatkin. Kun taide tuodaan ulos suljetuista gallerioista, onnistutaan toteuttamaan parhaalla mahdollisella tavalla sitä, että taide kuuluu kaikille.

Wynwood Walls Wynwood Walls Wynwood WallsWynwood Walls Miami

Wynwoodissa kuvataan kaiken aikaa

Taiteen avulla Wynwoodista, entisestä rähjäisestä teollisuusalueesta, tehtiin niin paikallisia kuin turistejakin magneetin lailla puoleensa vetävä kaupunginosa, joka jatkuvasti noteerataan mediassa yhdeksi maailman ”cooleimmista”. Vaikka kukaan ei tiedä, mitä supersuositulle alueelle tapahtuu tulevaisuudessa, on sen tarina 2000-luvun ensimmäisten vuosikymmenten ollut aikana sellainen, että se kannattaa painaa mieleen.

Mielestäni on upeaa, että jotkut näkivät arvon sillä, mikä monen silmissä on edelleen täysin arvotonta, jopa paheksuttavaa. En toki itsekään ole sitä mieltä, että rakennuksia saa käydä kuka tahansa sotkemassa, mutta heille, joilla on taito ja into maalata, pitää tarjota mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja tuoda taitonsa esille niin, että muutkin voivat nauttia siitä. On paljon alueita, rakennuksia ja seiniä, joista saataisiin paljon kiinnostavampia taiteen avulla.

Arvostan suuresti sitä, että Tony Goldman ei luovuttanut visionsa suhteen, vaan uskoi siihen, että taide on arvokasta myös ulos ekslusiivisista gallerioista ulos tuotuna.

Goldmanin jättämä perintö mieleenpainuva.  Se on yhtä aikaa erittäin vakavastiotettava, eikä kuitenkaan ollenkaan vakavahenkinen. Tällaisen minäkin haluaisin oman elämäntarinani olevan.

Wynwood Walls Miami Wynwood Walls Miami Wynwood Walls Miami

Muissa blogeissa Wynwoodista:

Slothventures: Miniloma Miamissa, 1. päivä: Jet lag, Miamin kiertoajelu & Wynwood Walls

Suvin matkassa: Urbaania Miamia – Wynwood Art District

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather