Suomen suurin matkablogiyhteisö

Vauhdikas alkuvuosi ja muutama sana tulevista reissuista

29.1.2019

Ooooooops…………………blogi on muuttanut uuteen osoitteeseen. Käy lukemassa juttu alla olevasta linkistä!

Vauhdikas alkuvuosi ja muutama sana tulevista reissuista

You Might Also Like

22 Comments

  • Reply Katja / Lähtöselvitetty 11.2.2019 at 22:28

    Norja on aina hyvä vaihtoehto! Me ajettiin joitain vuosia sitten Lofooteilla Svolvaeriin ja sen vieressä sijaitsevaan Kabelvågiin asti. Maisemat ovat upeat kaikkialla, mutta etenkin vähän ylempänä oli kesäkuun alussa vielä ihan kunnolla lunta. Kiivettiin ihan Svolvaerin keskustan reunalta lähtevää todella helppoa luontopolkua ylös ihailemaan maisemia, ja meren sininen oli jotain ihan muuta kuin mitä olin aiemmin nähnyt. Me ei jaksettu myöskään ajaa ihan Suomen halki, vaan siirryttiin ensin yöjunalla Rovaniemelle ja sieltä taas takaisin tullessa takaisin junaan. Helpotti huomattavasti, sillä silti päiville tuli todella paljon ajamista.

    • Reply Outi 20.2.2019 at 20:43

      Pitääkin haastatella sinua ennen kesää. En tiennytkään, että olet käynyt Lofooteilla asti!

      Minäkin mietin tuota, että olisi tehnyt osan matkasta junassa, mutta mitenhän VR suhtautuisi matkailuautoihin? Veikkaan, ettei kovin hyvin 😀

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY 10.2.2019 at 16:26

    Siistejä juttuja tiedossa, tuo karavaanarijuttu on hauska kuuloista! Jostain syystä en osaa kuvitella itseäni yöpymään asuntoautossa, vaikka road tripit muuten kyllä innostavat ihan hirveästi! Mutta oikeessa oot, aika käteväähän se on. 🙂 Ai niin ja osasin kyllä samaistua noihin lavakokemuksiin. Jännitin sitä etukäteen monet kerrat ja ihan alkuun olin jäässä, mutta mitä pidempään siellä törrötti, sen helpompaa ja kivempaa se oli.

    • Reply Outi 10.2.2019 at 21:11

      En mä tiedä ihan tosissaan, että onko minustakaan karavaanariksi. Mutta kaikkea pitää kokeilla, ja uskon kyllä, että erityisesti penskan kanssa se voi olla hyvinkin toimiva.

      Lavalla oleminen ei ole minun juttu edelleenkään, mutta totta tosiaan, kyllä se jännitys suli ajan kanssa. Voisihan sitä joskus uudelleenkin kokeilla 😉

  • Reply Martta / Martan matkassa 9.2.2019 at 15:46

    Mukavia suunnitelmia, minua kiinnostaisi myös matkailla tuolla nelipyöräisellä! Jään mielenkiinnolla odottamaan tuota teidän Norjan reissua. Nizza <3 Mahtavaa reissua teille, karnevaalit kiinnostavat, useasti olen haaveillut niistä!

    • Reply Outi 10.2.2019 at 21:21

      Norjaa minäkin odotan todella innolla. Tai kuten sanoin, ei ole sanottu, että me Norjaan asti ikinä päästään. Lapsi kun pistää omat haasteensa pitkille automatkoille.

  • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -matkablogi 9.2.2019 at 02:13

    Meillähän on yhtä hyvät suunnitelmat kesälle: nelipyöräisellä Lappiin ja niin kauas kuin pippuri kasvaa. Osaatko yhtään heittää arviota mihin aikaan kesästä ootte suunnitteilla lähteä? Pohdin, ehdinkö saada teidän reissulta vinkkejä, sillä me lähdetään varmaan heinä-elokuun vaihteessa neljäksi viikoksi Lappi/Norja akselille.

    • Reply Outi 10.2.2019 at 21:22

      Hei kuinka siistiä, että tekin lähdette Lappiin autolla! Me lähdetään luultavasti siinä heinäkuun toisella viikolla, eli ollaan varmaan juuri ehditty kotiutua kun te starttaatte oman road trippinne. Vinkkejä todellakin laitan sitten tulemaan 🙂

  • Reply Aron / Ja sitten matkaan... 6.2.2019 at 21:36

    Ai jai, Nizza on varmasti todella mainio kohde talven keskellä. Kiva kuulla, minkälaista säätä siellä on tarjolla. Meillä on ollut puhetta myös Nizzan matkasta juuri alkuvuodesta, mutta toistaiseksi se on jäänyt. Pitkän jahkailun jälkeen saimme Nizzan reissun kuitenkin aikaiseksi viime syksynä. Tuolloin oli ihan hellettä. Talvella tuskin on sentään ihan niin lämmintä, mutta ainakin lunta on vähemmän kuin Suomessa. 🙂

    • Reply Outi 7.2.2019 at 09:30

      Kävinkin juuri eilen lukemassa sun viimeisimmät Nizza-postauksen ja näköalapaikkoja rakastavana sattui kyllä hyvin matkasuunnitelmiin 🙂 Ainoa asia mitä reissultani toivon on vain edes vähän vähemmän lunta verrattuna kotimaahan ja muutaman auringonsäteen. Ei liene liikaa pyydetty? 😉

  • Reply Pirkko / Meriharakka 6.2.2019 at 20:12

    Lapselliset tuttavaperheet ovat lasten ollessa sopivan pieniä tehneet paljonkin asuntoautomatkoja, sillä ne taitavat mahdollistaa lasten ”omituiset” syömiset ja nukkumiset helpommin kuin hotellit. Ja etenkin kesäkeleillä leirintäalueiden pesumahdollisuudetkin auton täydennyksenä ovat ilmeisesti usein ihan laadukkaita.
    Tuokin on niin totta, että kun jostain aiheesta kiinnostuu, niin siitä yllättäen löytyy juttuja vaikka miltä suunnalta 🙂

    • Reply Outi 7.2.2019 at 09:28

      Heh, ”omituiset” syömiset ja nukkumiset on hyvin sanottu 😀
      Jännä tosiaan nähdä mitä asuntoautoilu tuo mukanaan. Järkyttävän innostuksen vai kerta riitti-asenteen. Uskon kyllä että ensimmäinen vaihtoehto on lähempänä totuutta.

  • Reply Sanna 5.2.2019 at 14:30

    Meilläkin tänä vuonna suunnitelmissa enemmän kotimaanmatkailua! Asutaan tosin Espanjassa, joten hieman erilaiset kohteet tiedossa 😉 Pohjois-Espanjassa ei olla vielä kertaakaan näiden reilun neljän vuoden aikana käyty, joten josko sinne ainakin!

    • Reply Outi 6.2.2019 at 09:15

      Aivan, vähän erilaisia kotimaakohteita totta tosiaan. Pohjois-Espanjaan minäkin haluaisin. Kerran olen käynyt Bilbaossa, mutta sitä aluetta olisi niin mukava tutkia vähän enemmänkin! Espanja on vaan ihan parhautta!

  • Reply Martina 4.2.2019 at 12:59

    Ah, Nizza, Ruka, Naantali ja karavaanielämä! Kaikki kuulostaa tosi ihanalta. Sellaiselta että ne voisivat kuulua minunkin matkasuunnitelmiin ja kaikkia näitä onkin pyöritelty mielessä. Nizza ja Naantali onkin jo tuttuja, mutta molempiin haluan palata (vaikka kävin Naantalissa viime kesänäkin peräti 3 kertaa!). Loma pohjoisessa kiinnostaa joka talvi, mutta etenkin nyt kun isompi pikkubloggaaja alkaa toden teolla nauttia lumileikeistä. Asuntoautoreissua suunnittelimme pari vuotta sitten kun perheessä oli vasta yksi vauva. Ajatus ei silloin toteutunut, mutta jäi mieleen odottamaan tulevaisuuden matkasuunnitelmia. Seuraan mielenkiinnolla miten teidän karavaanielämä sujuu. 🙂

    • Reply Outi 6.2.2019 at 09:17

      Sama juttu! Joka ikinen talvi sitä on suunnitellut lomaa pohjoisessa, mutta aina se sitten on siirtynyt jonkun paremman matkakohteen tieltä.

      Karavaanarielämää odottelen kovasti, sillä uskon vahvasti että lapsen kanssa se toimii aivan valtavan hyvin. Vähän ehkä karsastan yleisiä leirintäalueita, mutta ehkäpä niihinkin tottuu, ja eihän niissä tarvitse jatkuvasti yöpyä 🙂

  • Reply Tintti 31.1.2019 at 21:05

    Tutulta kuulostavia suunnitelmia 🙂 Me tehdään miehen kanssa hääpäiväreissu Nizzaan helmikuussa, sitten koko perheen kanssa laskettelulomalle Lappiin. Kohde on vielä avoin, mikä sekin on karavaanailun hyviä puolia: suunnitelmia voi vaihtaa lennosta eikä varauksia tarvitse sesonkinakaan tehdä puolta vuotta etukäteen. Kesäloma asutaan neljättä kertaa kokonaan asuntoautossa, tällä kertaa suunnataan Italiaan tai Kroatiaan. On se vaan helppoa (ja halpaakin) matkustamista, varsinkin ison perheen kanssa. Kolmen hotellihuoneen sijasta oma ”mökki” kulkee mukana mihin vaan ♡ Me tehdään yleensä pidempi, 3-5 viikon reissu etelä-Eurooppaan ja lyhyemmät lomat ja viikonloput kierretään Suomea. Täälläkin on paljon nähtävää!

    • Reply Outi 31.1.2019 at 21:13

      Ihania reissuja teillekin tulossa! Jos näyttää siltä, että karavaanarielämä maistuu hyvältä, niin voin jo hyvin nähdä itseni samanlaisessa tilanteessa kiertämässä Eurooppaa asuntoautolla. Tuo varmasti ihanaa omaa vapautta reissaamiseen ja erityisesti perheen kanssa liikkuessa taatusti nappivalinta! Miten pitkiä matkoja te yleensä ajatte per päivä?

      En malta odottaa, että tämä reissuvuosi pyörähtää kunnolla käyntiin! 😍

      • Reply Tintti 31.1.2019 at 21:45

        Meillä vaihtelee päivämatkat paljon. Etelään lähtiessä saatetaan ajaa parina ensimmäisenä ja viimeisenä päivänä 800-900 km, siten saadaan enemmän aikaa olla ”perillä”. Muuten paikkaa vaihdetaan kohteesta riippuen yleensä 2-5 päivän välein. Ne siirtymät pyritään pitämään max 200-300km pituisina jotta aikaa jää muuhunkin kun maisemien katseluun auton ikkunasta 🙂

        Mukavia reissuja on varmasti tiedossa, suuntaa mihin päin vaan 😍

        • Reply Outi 31.1.2019 at 22:17

          Oi oi, tuo 900 km kuulostaa kyllä paljolta ainakin lasten kanssa! Meillä on vielä sen verran pieni tyyppi, että vähän hirvittää tuo ajomatka Kuusamoon ja takaisin, mutta uskon että hyvillä eväillä ja viihdykkeillä, ja sillä, että on tarpeeksi aikaa varattu, pärjätään hyvin. Tuo 200-300km kuulostaa todella järkevältä ja maltilliselta päiväajomatkalta. Siitä kun menee vielä yli, niin päiviin ei paljon muuta mahdukkaan kuin ajoa ja maisemat vaan vilisee ohi 😀

  • Reply EVE / REISSUKUUME 30.1.2019 at 22:29

    Oi, sulla on jo ihanan paljon matkasuunnitelmia tälle vuodelle! Ja kivasti löytyi myös Suomi-kohteita listalta 🙂

    • Reply Outi 31.1.2019 at 20:23

      No niinpä! Mä olen niin monta vuotta paasannut siitä, että pitää nähdä enemmän Suomea ja haluaisinkin tämän vuoden lopussa taputella itseäni selkään hyvästä suorituksesta 😁 Tällä hetkellä näyttää valoisalta sen suhteen 😋

    Leave a Reply