Vatsavaivaa, aikaerorasitusta tai auringon puutetta? Tuotepaketin arvonta

5.2.2017

Tuttu tunne varmaan monelle. Reissuruokavalio pistää mahan melskaamaan ja peräsuolen pörisemään. Seuraa siis sosiaalisesti rajoittavia ja reissukaveria kiusaavia ongelmia, enkä usko, että kukaan moisista vaivoista itsekään nauttimaan pääsee.

Nyt en siis puhu perinteisestä matkaripulista, vaan yksinkertaisesti siitä, että ruokavalio sisältääkin yhtäkkiä jotain semmoista, mihin vatsa ei ole tottunut. Varsinkin reissussa saattaa puolihuolimattomasti tai olosuhteiden pakosta tulla syötyä runsaammin hiilihydraatteja tai liian rasvaista ruokaa, jotain semmoista siis, mikä ei kotioloissa kuulu jokapäiväiseen ruokavalioon. Ruoansulatus ei osaakaan käsitellä kaikkea vastaanottamaansa, ja sulamattomana suolistossa illan herkkuateria yhdistettynä päivän neljänteen kahvilahetkeen aiheuttaakin lopputulemana yllä kuvaamiani ongelmia.

Vermanilta, joka on vuonna 1987 perustettu lääkealan perheyritys, löytyy muutamia tuotteita, joilla voi yrittää lieventää ikäviä vatsavaivoja reissussa ja toki kotonakin. Tuotteiden ideana on karkeasti ottaen helpottaa ravintoaineiden kuten hiilihydraattien, proteiinien ja rasvojen pilkkoutumista helpommin sulavaan ja imeytyvään muotoon, jolloin suolistokaasujen muodostus ja niihin liittyvät kivut ja tuntemukset voivat helpottua. Tilanne on siis win-win. Reissukaverit kiittää ja oma olo on kepeämpi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

vatsaoireet matkalla


Multienzyme GO -valmisteen teho perustuu 14 ruoansulatusentsyymin yhdistelmään, jotka ennen ateriaa otettuna pilkkovat ruoan hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvoja, sekä voikukanjuureen, joka monipuolistaa tuotteen vaikutusta. Joidenkin lähteiden mukaan voikukanjuuri edistää suoliston hyvien maitohappobakteerien kasvua helpottaen näin ollen ainakin bakteerikannan häiriöistä johtuvia vatsavaivoja.

Nimensä mukaisesti valmiste on pienessä kätevässä taskuunmentävässä pakkauksessa, joka on helppo napata myös reissuille mukaan. Kokeilemisen arvoinen, erityisesti jos epämääräiset vatsavaivat kiusaavat. Valmiste on tarkoitettu yli 12-vuotiaille ja sitä voidaan käyttää satunnaisesti, mutta soveltuu myös säännölliseen käyttöön.

Multienzyme go vatsaoireisiin matkalla

Lisäinfo tuotteen käytöstä kannattaa kurkata täältä!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Gluten Go -valmiste on tarkoitettu henkilöille, jotka kokevat olevansa yliherkkiä gluteenille ja saavat vatsavaivoja gluteenipitoisista viljoista. Teho perustuu niin ikään entsyymeihin, jotka pilkkovat viljojen gluteenin sekä maidon kaseiinin vaikeasti hajoavia proteiinisidoksia. Huomioitavaa on, että tällä valmisteella ei ole mitään tekemistä keliakian kanssa, eli valmiste ei ole tarkoitettu keliaakikoille!  Vielä kerran, ei siis keliaakikoille!

Ja sama juttu, pieni pakkauskoko on mukava ottaa reissuille mukaan, sujauttaa taskuun tai tiputtaa käsilaukun pohjalle. Tässä valmisteessa ikäraja on 3-vuotta, mutta ehkä niin pienten lasten kanssa tarkempi oireiden alkuperän selvittely on paikallaan ennen valmisteen käyttöä.

gluteeninpilkkoja vatsaoireisiin

Katsopas lisäinfot tästä!


Melarest 1mg. Sitten päästäänkin vatsaoireista uniongelmiin ja varmasti jokaisen pitkiä lentoja harrastavan kiusaan eli aikaerorasitukseen. Jokainen on varmaan kuullut melatoniinin käytöstä ainakin kyseiseen vaivaan.

Melatoniini on elimistön oma nukkumatti, uni-valverytmiä säätelevä pimeähormoni, yöhormoni, mitä näitä nyt on. Rakkaalla lapsella monta nimeä. Sen eritys on voimakkainta keskiyöllä ja aiheuttaa siis iltaisin väsymyksen tunnetta, eli saa ainakin järkevän ihmisen harkitsemaan nukkumaan menoa. (Tätä kirjoittaessa kellon on yli puolen yön ja mietiskelen, että nyt varmaan olisi oikea aika mennä nukkumaan. Enkä kuitenkaan mene.)

Melatoniinin eritystä voidaan yrittää säädellä silmiin pääsevän valon määrää säätämällä. Yleisesti melatoniinia käytetään kuitenkin suoraan purkista napattuna, mikä lienee helpompi vaihtoehto edelliselle. Oikeaan aikaan otettuna melatoniini voi olla kovinkin tehokas aikaerorasituksen hoidossa. Sillä voidaan tahdistaa omaa unirytmiä kohdemaan vuorokaudenaikaan sopivaksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ennen puoltayötä, yleensä noin kello 22 otettuna tabletin vaikutus alkaa oikeaan aikaan. Valmistetta kannattaa käyttää 1-4 päivää kohdemaassa oireista riippuen, ja ensimmäisen tabletin voi hyvinkin ottaa jo lentokoneessa kohdemaan kellonajan mukaan.

melatoniini aikaerorasitukseen

Lisää valmisteen käytöstä täältä.


Minisun D-vitamiini 25 µg. Viimeisimpänä D-vitamiini, joka ei liity sen enempää vatsavaivoihin kuin aikaerorasitukseenkaan. D-vitamiinia me kaikki vain tarvitsemme, toiset enemmän ja toiset vähemmän, ja siksi sisällytän sen tähän samaan pakettiin.

D-vitamiinia saadaan ennen kaikkea auringosta, joten sen aikaa kun reissusuunnitelmat palmujen alle ovat jäissä, ja joudut tai haluat kökkiä täällä pimeässä pohjolassa, on vitamiinin nappaaminen varsin hyödyllistä purkista.

Oman d-vitamiinitason voi käydä määrittämässä lääkärissä ja näin ollen voit saada selville, onko lisävitamiinille ylipäänsä tarvetta. (Yleensä yksityiset lääkäriasemat tekevät näitä kokeita.) Virallinen saantisuositus kuitenkin vuoden ympäri lapsille, nuorille ja aikuiselle on 10µg.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

d-vitamiini saantisuositus

Tuotetiedot ja lisää mielenkiintoista tietoa d-vitamiinista löydät täältä.

Ja nyt päästään siihen arvontaan! Eli homman nimi on seuraava. Arvon tämän neljän tuotteen setin yhdelle onnekkaalle. Tuotepaketin arvon on noin 50€. Arvontaan osallistut tykkäämällä blogin Facebook-sivuista JA kertomalla blogin kommenttikenttään tulevista matkasuunnitelmistasi tai jotain mielipiteitä, kommentteja tai ajatuksia tuotteisiin liittyen. Pistetään arvonnalle aikaa viikko, eli osallistua voit 12.2. keskiyöhön asti. Voittaja saa tuotteet postissa eikä osoite- tai sähköpostitietoja julkaista. 🙂

Ei kun osallistumaan ja Lycka Till!!

*Tuotteet on lahjoittanut Verman


Pssst… käy tykkäämässä sivustani Facebookissa ja seuraamassa Instagramissa (@outimoi)! Twitteristäkin (@maaquzuu) mut löytää.

You Might Also Like

53 Comments

  • Reply Virpi /Täynnä tie on tarinoita 17.2.2017 at 23:24

    Olipas hyvä infopaketti, varmasti jotain näistä eksyy mukaan seuraavalle reissulle jonka kohdetta en vielä tiedä. 🙂 Vaikka en arvontaan ehtinytkään niin hyvä tietää näistä! 🙂

    • Reply Outi 26.2.2017 at 22:17

      Kiva jos tästä oli jotain hyötyä! Monelle kyllä varmasti päteviä tuotteita niin reissuun kun kotipuoleenkin 🙂

  • Reply Ansu 12.2.2017 at 22:47

    oi, tämäpä vaikuttaisi aika hyvältä paketilta, myös ihan kotikäyttöön eikä vain matkalle! 🙂

  • Reply Kohteena maailma / Rami 11.2.2017 at 23:08

    Irlanti on seuraavaksi kohteena, sitten on aika avoinna kaikki suunnitelmat, mutta tilanne voi olla lähipäivinä jo toisin 🙂

    • Reply Outi 12.2.2017 at 19:04

      Hyvää Irlantia!

  • Reply Anna | Tämä matka -blogi 11.2.2017 at 19:21

    Tuli ostettua yllärimatka. Lähden Epsanjaan maanantaina kun tuli niin ikävä Teppoa. Nuo Minusun-tabletit on meillä muuten jo käytössä : )

    • Reply Outi 12.2.2017 at 19:02

      Oi hyvää matkaa! Espanja on kyllä aivan ihana, ja ihanaa että pääset Tepon luokse 🙂

  • Reply Sunday 9.2.2017 at 01:23

    Kai vastausaika on 12.2. asti, kun vastahan tää teksti on julkaistu? 🙂

    Matkustan ulkomaille 3-4 kertaa vuodessa, mutta tällä hetkellä mennään tammikuussa syntyneen vauvan ehdoilla. Suunnitelmissa on matkustaa johonkin ”helppoon ja lämpimään” maahan ehkäpä syksyllä, jos kaikki menee hyvin. 🙂

    • Reply Outi 9.2.2017 at 09:29

      No kas, lipsahtanut painovirhe paholainen. Tosiaan vastausaika on 12.2. asti, kiitos korjauksesta! Nyt se on korjattu tekstiinkin.

      Onnea uudesta tulokkaasta! Täältä tullaan kohta perässä. Itse elän ainakin siinä uskossa, että vauvan kanssa pystyy matkustamaan siinä missä yksinkin, mutta todellisuudessahan se vauva sitten määrää tahdin.

  • Reply Elise H. 9.2.2017 at 01:22

    Hiihtolomalla olisi tarkoitus lähteä Tampereelle poikaa katsomaan ja joitain kauppoja katsastamaan, tällä hetkellä ei ole muita matkasuunnitelmia.
    Mukana arvonnassa, kävin Facebookissa tykkäilemässä 🙂

    • Reply Outi 9.2.2017 at 09:30

      Tampere on kiva paikka! Itsekin haluaisin taas monen vuoden tauon jälkeen tehdä visiitin sinne. 🙂

  • Reply Terhi / Muru Mou 8.2.2017 at 12:21

    Melarestia en ole testannut aikaerorasitukseen, mutta edellisessä työssäni jouduin tekemään sekä päivä- että yövuoroja, ja käytin valmistetta unirytmin muuttamiseen. Ei ole aikaisempaa kokemusta yövuoroista, joten en tiedä kuinka paljon Melarestistä oli loppujen lopuksi apua, mutta sain muutettua rytmin yllättävän kivuttomasti.
    (En osallistu arvontaan!)

    • Reply Outi 8.2.2017 at 12:35

      Joillekin toimii tosi hyvin, toisille huonosti. Voi olla paljonkin vaikutusta valmisteen pätevyyteen myös mihin aikaan sen ottaa eli ehkä oot osannut napata sen just oikeisiin aikoihin. Toki placebon vaikutusta ei myöskään voi kiistää, mutta sama se mikä siinä toimii, kunhan toimii! ?

  • Reply Kristiina 7.2.2017 at 13:57

    Yritän päästä äitini kanssa sukulaisiin ja ystäviin ulkomaille. Ehkä vika ulkomaanreissu äidille, sen verran ikää on. Mutta tässä terveys- ja talousongelmia eli katsotaan, onnistuuko. Tuttuja nuo arvonnan purnukat ovat. ?

    • Reply Outi 7.2.2017 at 19:37

      Toivottavasti saatte reissun onnistumaan ja äitisi pääsee vielä haistelemaan ulkomaan tuulia 🙂

  • Reply Stacy Siivonen 6.2.2017 at 22:36

    Pielavedelle. Sanoisin, että noista D-vitamiini on aika hyvä, koska kun sitä käyttää runsaasti, säästyy auringon polttamilta. Voikukanjuuri kuulostaa kanssa mielenkiintoiselta, koska on ollut sellaista spekulaatiota, että lihavilla on bakteeritasapaino sekaisin suolistossa. Noin muutoin voisin harjoitella vaikka karatetöräyksen, jolla halkaisen yhdellä töräytyksellä sen tuolin, millä istun.

    • Reply Outi 6.2.2017 at 22:43

      Semmosenko vaikutuksen olet d-vitamiinilla huomannut? Mielenkiintoista. Hyvä jos jeesaa! Ja suoliston bakteerikantaa ja sen vaikutuksia juurikin esim lihavuuteen, mutta myös paljon muuhun, tutkitaan nyt vimmatusti. Se on myös äärimmäisen mielenkiintoista. Mutta tuon karatetöräyksen hyötyjä jäin vielä miettimään…

  • Reply Jennannnen 6.2.2017 at 20:51

    Seuraavan matkakohteenamme on Islanti! Matka on edessä tulevana syksynä 🙂

    • Reply Outi 6.2.2017 at 21:07

      Oi, mulla onkin joitain Islanti-aiheisia juttuja. Kannattaa käydä lukasemassa ennen reissua 🙂 Varmasti tulee huikea reissu! https://www.rantapallo.fi/maaquzuu/category/kohteet/eurooppa/islanti/

      • Reply Kaisa 10.2.2017 at 19:08

        Mullakin seuraavana matkakohteena on Islanti. Tosin kyseessä on työmatka ja vain yksi päivä omaa aikaa. Kiitos linkistä, käyn katsomassa vinkit!

        • Reply Outi 11.2.2017 at 11:31

          Päivässä ehtii vähän haistelemaan ainakin tunnelmaa 🙂 Toivottavasti jää hyvä kuva paikasta, sillä Islanti on kyllä niin upea että ansaitsee useamman päivän tutkimusmatkailua!

  • Reply Ulla 6.2.2017 at 20:20

    Just viikonloppuna varattiin lennot Malagaan kesäkuun alkuun -enää ei puutukaan ku katto pään päältä 🙂

    • Reply Outi 6.2.2017 at 20:23

      Oi että! Täällähän on paljon Espanjaan lähtijöitä! Enkä ihmettele miksi 🙂 Hyvää reissua! Odottelu ja suunnittelu on myös mukava osa reissaamista.

  • Reply JG 6.2.2017 at 19:53

    Olisi niin monta paikkaa taas mielessä, mutta Prahaan nyt ainakin lähiaikoina. 🙂

    • Reply Outi 6.2.2017 at 20:22

      Praha on kaunis paikka. Oli itsellänikin suunnitteilla syksylle, mutta matkakohteeksi valikoituikin Barcelona. Hyvää reissua!

  • Reply Janika Sirén 6.2.2017 at 19:49

    Matkalle olisi ihana päästä, mutta opinnot ovat kesken ja YO-kirjoitukset lähestyvät, joten aikaa ei matkustamiseen juuri nyt oikein jää. Toivottavasti kesällä pääsisi kunnolla rentoutumaan jonnekin lämpimään!

    • Reply Outi 6.2.2017 at 20:21

      Onnea YO-kirjoituksiin ja toivottavasti pääset rentoilemaan kirjoitusten jälkeen!

  • Reply Aurinkoinen 6.2.2017 at 17:05

    Espanjaan mahdollisesti syksyllä pyöräilemään. Varmasti hyviä tuotteita, entsyymivalmistetta en ole vielä kokeillutkaan.

    • Reply Outi 6.2.2017 at 20:21

      Tämä kuulostaa sellaiselta omalta unelmalta. Pyöräily yhdistettynä Espanjaan, ai että! Kaksi asiaa, joita rakastan.

  • Reply Ida 6.2.2017 at 15:49

    Huhtikuussa Hollantiin siskon kanssa 🙂

    • Reply Outi 6.2.2017 at 20:20

      Hollanti on kiva! Muuallekin kuin Amsterdamiin olisi myös kiva päästä käymään.

  • Reply Annika 6.2.2017 at 15:18

    Espanjassa olen käynyt ja toivottavasti pääsen joskus uudelleen 🙂

    • Reply Outi 6.2.2017 at 15:23

      Toivotaan että pääset! Espanja on niin ihana! Minulla ainakin yksi Espanjan matka tiedossa tälle vuodelle, mitä odotan ihan hulluna 🙂

  • Reply Pia 6.2.2017 at 14:24

    Maaliskuussa matkustamme Hongkongiin.

    • Reply Outi 6.2.2017 at 15:09

      Pian siis pääset reissun päälle! Huikeeta!

  • Reply hilkka 6.2.2017 at 12:43

    Syksylle olen suunnittelemassa kaupunkilomaa 🙂

    • Reply Outi 6.2.2017 at 13:30

      🙂

  • Reply klaara 6.2.2017 at 11:03

    Suunnitelmissa on Espanjan matka toukokuussa. Matkalla mukana aina pieni ”apteekki”, mutta näitä en ole kokeillut lukuun ottamatta D-vitamiinia.
    Upea arvonta!

    • Reply Outi 6.2.2017 at 11:50

      Oi, Espanja <3 Meilläkin on lähtö syyskuussa Espanjaan, mutta keväinen Espanjakin kyllä kiehtoisi. Onnea arvontaan! 🙂

  • Reply Teija 6.2.2017 at 09:21

    Ulkomaan matkasuunnitelmia ei ole, mutta kesällä taas lähdetään kiertelemään tätä meidän omaa kaunista maatamme.

    • Reply Outi 6.2.2017 at 12:11

      Kotimaa on erittäin varteenotettava reissukohde. Pitäisi itsekin laittaa enemmän panoksia siihen. Toivottavasti löydätte kotimaasta kivoja ja mielekkäitä kohteita, ja säät suosivat!

  • Reply Tanja 6.2.2017 at 09:14

    Talvilomalla etelään Tallinaan:) Kesällä Kreikkaan.

    • Reply Outi 6.2.2017 at 09:28

      Tallinnan matka on minullakin suunnitteilla tosin kevään kynnyksellä vasta. Kreikka ja rantaloma sopisi tähän hetkeen mainiosti 🙂

  • Reply Airiina 6.2.2017 at 08:19

    Kreetalle maaliskuussa rantalomalle, sitten kesäkuussa Yhdysvaltoihin työjuttuihin.

    • Reply Outi 6.2.2017 at 09:27

      Ihania alkuvuoden suunnitelmia! Rantaloma erityisesti maistuisi tällä hetkellä.

  • Reply Piia K 5.2.2017 at 22:41

    Toistaiseksi ei ole suunnitelmissa kuin kotimaan matkailua ja sekin vaan mummolaan. Mutta aina niilläkin reissuilla ehtii tutustua uusiin paikkoihin. Esittelemäsi tuotteet ovat mielenkiintoisia, erityisesti Gluten Go kiinnostaa. Jospa sen avulla mummolan pullat ja muut herkut sulaisivat paremmin, kun arkena en moisia herkkuja juurikaan syö. 🙂

    • Reply Outi 6.2.2017 at 09:25

      Kotimaassa pitäisi itsekin enemmän matkustella. Täälläkin on niin paljon kivoja, kauniita ja käymisen arvoisia paikkoja, että kyllä ansaitsisivat enemmän huomioita. Ja nythän on juhlavuosi! Sekin on hyvä syy keskittyä kotimaahan! Gluten Go on kyllä mielenkiintoinen tuote. Olisikin hauska kuulla, jos jollain on kokemuksia kyseisestä valmisteesta.

  • Reply idahhh 5.2.2017 at 21:55

    Tämän vuoden jo kiinni lyötyihin reissusuunnitelmiin kuuluu alkukevään viikonloppumatka miehen kanssa Gdanskiin, kesän kynnyksellä tyttöjenreissu ystäväni kanssa Barcelonaan ja luontomatka miehen kanssa Färsaarille syksyllä! Haavelistalla olisi kesällä lähteä pienelle roadtripille esim. Norjaan, Amsterdam kiinnostaisi loppusyksystä ja jos nyt laitetaan ranttaliksi haluaisin joulun välipäivinä lähteä vaikka Dubaihin! 😀

    • Reply Outi 5.2.2017 at 21:58

      Oi kylläpä siinä riittää hulinaa vuodelle! Kaikki sellaisia kohteita, joihin lähtisin myös heti mahdollisuuden tullen. Gdanskissa olenkin käynyt, samoin Amsterdamissa ja Barcelona on minullakin edessä, mutta vasta syksyllä. Hyvää reissuvuotta!

  • Reply anna s. 5.2.2017 at 20:53

    Kesällä olisi tarkoitus lähteä perheen kanssa ensimmäiselle ulkomaan reissulle jonnekkin lämpimään. Perheen pienimmäisen ensimmäinen matka 🙂

    • Reply Outi 5.2.2017 at 21:18

      Oi, samat suunnitelmat siis kuin meillä. Onko mitään vaihtoehtoja mielessä?

  • Reply sikkuralla 5.2.2017 at 18:34

    Espanjaan olisi tarkoitus piakkoin matkustaa miehen isän luokse.

    • Reply Outi 5.2.2017 at 21:23

      Espanja on minun yksi suosikkikohteistani vaikka olenkin käynyt vain 2 kertaa. Tykkään niin kovin siitä kulttuurista, ruoasta ja kielestä 🙂

    Vastaa käyttäjälle Outi Cancel Reply