Suomen suurin matkablogiyhteisö

Vanha Viilatehdas Vantaankoskella ja mietteitä vapaudesta

7.3.2017

Viimeiset viikot ovat kuluneet pitkälti neljän seinän sisällä, joiden aikana Netflix, joogamatto, sohvannurkka ja kirjahylly ovat tulleet astetta liiankin tutuiksi. Ikkunan takana huojuvien puiden oksat olen ehtinyt laskemaan moneen otteeseen, ja sohvan ja jääkaapin väliin muodostunut tuttu ja turvallinen ura syvenee päivä päivältä. Edessä roikkuva pallo ja sohvalta tuttu kylkiasento muistuttavat seitsemän kuukautta sitten alkaneista selkäkivuista, eikä aktiivinen liikkuminen ainakaan helpota tukalaa olotilaa. Alan olemaan siis aika kypsä.

arkikuva

Kaksi viikkoa sitten alkaneet liukkaat kelit olivat turmioksi. Kaaduin kyljelleni, jonka jälkeen jouduin tarkistukseen Naistenklinikalle. Vauva voi hyvin, minä en niinkään. Mutta niin sen pitikin mennä. Selvisin onneksi säikähdyksellä, ja päivän levon jälkeen olin taas kykenevä nousemaan sängystä. Kaatuminen toi mukanaan pelon liikkua liukkailla keleillä, jonka jälkeen pistin stopin itsenäiselle ulkoilulle. Pisin lenkkini onkin muutamaan viikkoon ollut lähikauppaan ja takaisin. Liikkuvana ihmisenä voin todeta tämän olevan melko raskasta niin fyysisesti kuin psyykisestikin.

Sunnuntaina pääsin vihdoin kotikatua pidemmälle ja hiukan edes nauttimaan ihanista kevätauringon säteistä. Otettiin auto allemme ja kurvattiin Vantaankosken varrelle Vanhan Viilatehtaan ympäristöön. Vanha Viilatehdas sijaitsee kosken pauhujen välittömässä läheisyydessä. Paikka oli ihanan tunnelmallinen ja sää kuin morsian. Auringonsäteet kimaltelivat virtaavan joen pinnassa ja kevyt lumipeite narskui rapsakasti kenkien pohjassa, kun lähdettiin kävelemään jäätynyttä joenvartta pitkin.

Vantaankoski viilatehdasluontokuva Vantaankoski kevät

Vanhassa Viilatehtaassa nimensä mukaisesti on taottu viiloja 1960-luvulle asti ja nykyään rakennus on museoviraston suojelema kohde, jossa pääasiassa järjestetään yksityis- ja yritystapahtumia. Silloin tällöin Viilahtehtaalla järjestetään myös brunsseja ja kaikille avoimia juhlakattauksia. Jos paikalle sattuu nälkäisenä, pystyy Viilatehtaan kupeessa sijaitsevassa Kuninkaan Kartanossa nauttimaan lounasbuffetista. Varmasti kokeilemisen arvoinen! Me päädyttiin tällä kertaa vain katselemaan rakennuksia ulkoakäsin ja keskityttiin mielummin ulkoilmaan ja aurinkoon.

vanha viilatehdas vantaankoski

Käveltiin jäätynyttä joenvartta pätkä eteenpäin ja fiilisteltiin aurinkoa, lunta ja pientä pakkasilmaa. Joen toisella puolella varsin vetävännäköiset ulkoilumaastot näyttivät seurailevan pitkälle joenrantaa, mutta koska iso maha, otimme tavoitteeksi kävellä lohdulliset muutaman satametriä eteenpäin.

Rauhallista menoa kaiken kaikkiaan, mikä sopi varsin hyvin paikan seesteiseen tunnelmaan. Rauhallisen olotilan katkaisi kuitenkin tiellemme osunut kaatunut puu. Näiden notkeiden lanteiden kanssa hommasta suoriutuminen tuntui mahdottomalta taikatempulta, mutta suoriuduin tehtävästä kaiken kaikkiaan mielestäni melko hyvin.  Muutama leopardinomainen ketterä jalannosto ja salamannopea kyykkyliike, ja este oli ylitetty. Hyvä minä! Näkynä tämä oli kyllä varmasti sellainen, että olisi saanut linnutkin nauramaan. Olin itsekin tikahtua nauruun omasta ketteryydestäni, ja toivon tosiaan ettei kukaan ollut oikeasti näkemässä tätä murhenäytelmää.

P1010215 – kopioVantaankoski viilatehdasluontokuva Vantaankoski

Mutta ette usko, kuinka oli virkistävää päästä hieman luontoon, vähän liikkumaan ja haistelemaan raitista ilmaa. Päivät kotona ovat tuntuneet ihan julmettoman pitkiltä. Päiväreissu Vantaankoskelle tuntui jo pieneltä reissulta, ja helpotti pahimpaan ikävään siitä, että oma reviirini on ollut rajattuna jo tovin hyvin pienelle. Tällaisissa hetkissä alkaa arvostamaan sitä vapauden tunnetta, kun mikään ei ole esteenä, on mahdollisuus lähteä ovesta ilman rajoitteita ja suunnitella tulevia päiviä ilman ajatuksia siitä, kuinka monta askelta pystyy ottamaan ilman tuskailua ja kipuilua.

Vaikka itsekin olen jo vuosia vuosia kärsinyt kroonisista kivuista, eivät ne kuitenkaan ole estäneet aktiivista elämäntapaa. Kaikki sympatia siis huonosti liikkuville vanhuksille ja pitkäaikaissairaille, ja kaikille niille, joille kodin ulkopuolinen elämä on vain haave tuolla kaukana jossain.

Tiedän, että oma tilani on vain väliaikainen ja ihanan asian puolesta joudun nyt hieman kärvistelemään, mutta tässä hetkessä en voi olla ajattelematta kun haikeudella niitä päiviä, kun pystyin vapaasti pukemaan lenkkikengät jalkaani ja lähteä kirmailemaan pitkin maastoteitä, tai vaihtoehtoisesti käyttää vapaan viikonloppuni kaupunkilomaan Euroopassa ilman ajatustakaan siitä, etteikö sellainen olisi fysiikkani puolesta mahdollista. Välillä kaikenlainen rajoittuneisuus tekeekin hyvää hetken kärsimyksen jälkeen. Alkaa katsomaan toisesta vinkkelistä niitä jokapäiväisiä itsestäänselvyyksiä, joihin muutoin ei niinkään edes osaa kiinnittää huomiota.

Vantaankoski kevätretkivantaankoskella

Vantaankoski oli siinäkin mielessä oiva valinta pienelle happihyppelyllä, sillä noilla seuduin ei aiemmin ole tullut käytyä. Ulkoilumaastot tosiaan vaikuttivat mitä parhaimmilta, ja voisin hyvin kuvitella itseni tuolla samoilemassa joenvartta pitkin kauniina kesäpäivänä maukkaan lounasbuffetin jälkimainingeissa.

Ja pikku vinkkinä, että paikka toimii varsin hyvin myös lentokoneiden bongaukseen. Vajaan tunnin aikana Norwegianin koneita laskeutui useampikin ylitsemme. Mihinhän sitä seuraavaksi pääsee lähtemään?

Norwegian lentokone


ILOITSEN, JOS KÄYT SEURAAMASSA INSTAGRAMISSA (@OUTIMOI)!

KÄY MYÖS TYKKÄÄMÄSSÄ FACEBOOKISSA 

JA 

TWITTERISTÄKIN (@MAAQUZUU) MUT LÖYTÄÄ.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply