Blogi on muuttanut uuteen osoitteeseen. Käy lukemassa juttu alla olevasta linkistä! T. Outi / Nattura – blogi Tänne haluaisin palata, jos….…
-
-
Vaellus vei nähtävästi kaikki voimat, ja päivät kuluvat ilman mitään sen merkityksellisempää. Herätään, syödään, levätään, syödään, kävellään, levätään ja syödään, luetaan, syödään, levätään, syödään ja nukutaan…jotenkin noin. Joka päivä. Mutta sitähän se on: lomaa!…
-
Jätettiin Kathmandu taakse viikoksi. 8.3. perjantai aamuna aikaisin meitä oli vastassa opas kantajan kanssa ja otettiin taksi bussiasemalle. Bussimatkasta tuli juurikin niin mielenkiintoinen, kuin toisten kokemusten perusteella saattoi olettaa. Heti ensimmäisen viiden minuutin aikana sykkeet nousi taivaisiin. Ei…
-
Täällä on tänään lakko eli kaikki paikat on käytännössä kiinni. On siis aikaa ottaa löysin rantein. Periaatteessa lakot täällä saattaa joskus yltyä väkivaltaisuuksiin, joten päätettiin, että parempi olla vaan ja löhöillä 😉 Hetki sitten…
-
Saavuttiin toissapäivänä pitkän ja uuvuttavan bussimatkan jälkeen Kathmanduhun. Vuoristotiet rämäbussilla ei totisesti ole mitään herkkua. Ennen Kathmanduta vietettiin neljä yötä Chitwanin kansallispuiston läheisessä kylässä nimeltään Sauraha. Matka rajakaupungista sinne taittui paikallisbussilla, joka meni samaan kategoriaan,…
-
Vatsatauti alkoi pikkuhiljaa hiipumaan, ja pääsin minäkin vähän kiertelemään kaupunkia. Lähdettiin Suryan opastuksella kävelemään Gagnesin vartta. Mukaan tuli joku hollantilainen vanhenpi mies. Surya kertoi meille rannalla olevista ghateista jotain yksityskohtia, joihin en kahden ensimmäisen…