Browsing Tag

Kathmandu

    Aasia Nepal Yleinen

    Kunpa näitä hetkiä riittäisi.

    sunnuntai, huhtikuu 1, 2018

    Äänien ja tuoksujen valloittama mystinen kaupunki aukenee edessäni. Aamun viileys tuntuu raikkaalta ihollani vaikka laakson pohjalle kerääntynyt saaste tekeekin ilmasta kaikkea muuta kuin raikkaan. Jossain tuon saastepilven takaa siintää taivasta hipova vuorijono. Olemme saapuneet Nepalin pääkaupunkiin Kathmanduhun.

    Saatan rakastua kaupunkiin heti ensisilmäyksellä. Vielä en osaa sanoa, mitä rakkaus pitää sisällään, mutta pinnan alla kytee jotain, mikä aukaisee sydämestäni oven ennen kuin ehdin itse sitä edes huomaamaan.

    Valitsemme majoituksen kaupungin ehkä halvimmasta hostellista. Ensipuraisu on juuri sellainen, mitä reput selässä maailmaa avosylin tutkimaan lähtenyt pariskunta juuri sillä hetkellä eniten arvostaa: paikka täynnä sopivan rähjäistä letkeyttä.

    Rinkat lentävät huoneen nurkkaan. Peseydyn ennen jalkautumista kaupungille. En jaksa kamalasti katsoa karttaa, sillä tahdon nähdä koko kaupungin kaikessa komeudessaan välittömästi.

    Pannullinen aamukahvia ravintolan kattoterassilla. Kadulta kuuluva kaupungin syke ja lämpöä kasvoilleni keräävä aurinko. En jaksa muuta kuin hymyillä. Tällaista elämän kuuluukin olla.

    Kaupunki on täynnä hippihenkeä huokuvia vaatteita ja paikallista taidetta, rakennuksesta toiseen roikkuvia sähköjohtokasoja ja ränsistyneitä valokylttejä. Letkeitä kahviloita ja makuja, jotka vieläkin saatan maistaa suussani.

    Sama paikallinen musiikkikappale soi useammassa ohittamassamme rihkamamyymälässä. Hetken vaeltelun jälkeen osaan hyräillä jo mukanakin. Autoista raikava torvien toitotus säestää muminaani, joka peittyy kuivan tien nostattaman pölypilven sekaan. Tässä paikassa on jotain erityistä, enkä vielä ole nähnyt kuin Thamelin.

    Kenkäni vaeltelevat ristiin rastiin kapeilla kujilla. Kaupungin värit sekoittuvat katupölyyn ja pakokaasuun. Ihmisiä on mielin määrin, mutta kontrasti Intiaan on silti vielä suuri. Siihen verrattuna tämä paikka on hallinnassa.

    Illan pimetessä istahdamme polttamaan vesipiippua. Paikallinen bändi soittaa covereita taustalla. Useampi olut tekee illasta hämyisen ja tämän huomatessamme palaamme majapaikkaamme.

    Yö tuo mukanaan jotain kutsumatonta. Avaamme makuupussit ja iltapesun jälkeen asetan itseni hallitusti vaakatasoon. Pidämme valoja päällä vielä hetken, kunnes huomaan lakanoissani jotain epäilyttävää. Tutkin hetken, jonka jälkeen suora portti helvettiin on auki!! Pelkoni, joita en ollut itsekään vielä tutkinut, alkoivat hiljalleen käymään toteen! Sänkyyni oli pesiytynyt  iljettävä ja saastainen luteiden yhdyskunta! On selvää, että tätä yötä en nuku yksin.

    Maailmani romahtaa. Reppu selässä kulkevasta huolettomasti maailmaan suhtautuvasta hippiäisestä kuoriutuu hetkessä kotia, puhtautta ja omia lakanoita ikävöivä mammantyttö. Ilta on  liian pitkällä, joten huoneen vaihtaminen ei enää onnistu. Ainoa vaihtoehto on pesitytyä itsekin makuupussin sisään siten, että ulos pilkistää ainoastaan sieraimista toinen. Tuskin nukun silmäystäkään koko yönä ja ne hetket, jolloin vaivun horrokseen, näen hikisen kuumottavia unia makuupussiini vipeltävistä pirulaisista.

    Aamu tuo tullessaan uuden hostellin.

    Yön jälkeen, en enää osaa sanoa, kuinka paljon sittenkään rakastan kaupunkia. Pieni päänsärky ja uneton yö yhdistettynä pelkästä luteiden ajattelusta kutisevaan kroppaani saavat minut haluamaan omaan pieneen turvallisuuskuplaani. Missä on pitkäpiimäisyyteni?!  Uuden hostellin paistama perhepizzan kokoinen rapea lettu saa mieleni kuitenkin paremmaksi ja uskallan torkahtaa hetkeksi uuden huoneemme sängylle.

    Kathmandussa oleiluun oli syynsä. Olimme suunnitelleet viikon vaellusta Himalajalle. Määränpääksi valikoitui Langtang Valley, joka sijaitsee Kathmandun laaksossa. Kun vaellusaamu koitti, meitä vastaan saapui opas ja kantaja, jotka olimme maksaneet mukaamme maksimaalisen mukavuuden ja turvallisuuden toivossa. Oli aika hurja ajatus, että joku lähtee vaeltamaan matkaamme vain kantaakseen useita kiloja painavaa rinkkaamme. Ymmärrän toki, että se on heidän työtään, enkä sen koommin tuntenut huonoa omaatuntoa asiasta.

    Hyppäämme vuorille suuntaavan bussiin. Matka-aika vaelluksen aloituspisteelle on useita tunteja. Bussissa huomaan penkkini olevan rikki. Istuimen virkaa suorittaa pätkä metalliputkea. Ehkä tämän kestää. Tie muuttuu kivisemmäksi ja kuoppaisemmaksi, ja metalliputki takapuoleni alla alkaa juilimaan ikävästi. Se on kuitenkin pienin murheeni. Sadekauden aiheuttamat maanvyörymät ovat tehneet vuoristoteistä entistäkin kapeamman ja katsoessani ikkunasta alas, tipahtaa metrejä pitkä rotko suoraan edessäni. On alle metristä kiinni, ettei tuo kuolemanrotko nielaise koko bussilastillista kiduksiinsa. Olen pelosta sekaisin, ja niin on katolta oksentava matkaseuruekin.

    Viikon vaellus alkaa kutkuttavissa tunnelmissa. Olemme bussimatkan aikana ehtineet tutustua oppaaseen ja kantajaamme. Varsin mukavan oloista sakkia, mikä tuntuu tärkeältä, sillä nämä miehet ovat sekä turvanamme että seuranamme seuraavan viikon ajan. Äkkiä huomaan, että ammattitaitoa löytyy ja tunnen oloni hetkessä turvalliseksi.

    Meidän vaellus oli kaikkinensa kympin arvoinen. Henkisesti koko sielua kauniisti voiteleva vaellus lumihuippuisine vuorineen veroitti fyysistä jaksamiskykyä toden teolla, enkä muista olleeni niin unen tarpeessa koskaan aiemmin. Vuoristotaudin oireet kiristivät vanteen lailla päässäni koko reissun ajan, ja pelko siitä, että joudun jättämään leikin kesken, oli läsnä jatkuvasti. Luotin oppaaseemme ja hänen harkintakykyynsä kuitenkin sen verran, että uskalsin jatkaa aina seuraavana aamuna matkaa, mikä loppujen lopuksi palkittiin aivan mielettömillä maisemilla ja kokemuksilla. Tällaista kauneutta et muualta pysty hakemaan. Vaelluksen jälkeen saatoin sanoa sanat ”väsynyt ja onnellinen” niin, etten ehkä koskaan ollut tarkoittanut niitä yhtä tosissani.

    Viikon jälkeen palasimme takaisin Kathmanduhun. Matkamme oli määrä jatkua muutaman päivän päästä Malesian Kuala Lumpuriin. Ennen sitä, vietimme muutaman päivän ainoastaan palautuen rankasta vaellusreissusta. Tutkimme kaupunkia ja hoidimme juoksevia asioita. Söimme maailman tulisimpia momoja ja nautimme elämästä.

    Yhtäkkiä meitä vastaan käveli vaelluksella mukana ollut oppaamme. Kohtaaminen väänsi kaikkien naamat maireaan hymyyn, enkä ollut uskoa sattumaan, joka näinkin isoon kaupunkiin mahtuu.  En myöskään uskonut korviani, kun hetken rupattelun jälkeen mies pyysi meidät kotiinsa syömään, sillä hänen vaimonsa valmistaa kuuleman mukaan kaupungin parasta dahl bhatia. Tällaisesta tarjouksesta ei voinut kieltäytyä.

    Seuraavana päivänä löysimme itsemme istumasta paikallisen ulkoapäin ränsistyneen kerrostaloyksiön lattialta. Asunto oli vaatimaton, mutta juuri sopiva yhden lapsen perheelle. Tällaisissa oloissa asuu Nepalin keskiluokka. Vaimo kokkaa verhon takana nepalilaisten perinneruokaa ja me muut tutustumme toisiimme paremmin olohuoneen puolella. Mieleni tekisi hypätä keittiön puolelle avuksi, mutta kielimuuri estää minkäänlaista kommunikointia. En ehkä uskallakaan. Elekieli yhdistettynä kokkaamiseen kuulostaa vaaralliselta. Aivan ihana alle kouluikäinen poika innostuu mieheni kännykässä olevasta Angry Birds pelistä.

    Syömme päivällisen lattialla. Meille tarjotaan haarukat. Muut syövät ruokansa paikalliseen tapaan käsin. Tunnen oloni valtavan kiitollikseksi, en pelkästään haarukasta, vaan tästä kaikesta. En ollut pyytänyt mitään ja yhtäkkiä edessäni olikin kourallinen ihmisiä ja kokemuksia, jotka saivat minut äärimmäisen onnelliseksi.

    Tämän jälkeen saatoin taas ynnäillä yhteen ne asiat, jotka sytyttivät sen liekin sisälläni, joka yhä roihuaa tälle maagiselle kaupungille ja koko maalle. Jopa koko hullulle maailmalle ja ylipäänsä matkailulle.

    Ei pystyneet ludepesät sitä pilaamaan, eikä hiipivä vuoristotauti lamaannuttamaan. Ei kadunkulmassa kuumottava kerjäläinen pelottamaan eikä saastepilvi sammuttamaan. Ihmisten ilo, ystävällisyys, vieraanvaraisuus ja luotettavuus olivat jotain niin valtavan liikuttavaa, että viimeistään tämän päivän jälkeen olin täysin vakuuttunut siitä, kuinka matkailun tuomat kokemukset ovat juuri niitä, jotka tekevät minut onnelliseksi ja tuovat sisältöä valmiiksi vauhdikkaaseen elämääni.

    Nämä ovat niitä kohtaamisia, jotka muistaa koko lopun ikäänsä.

    Nämä ovat niitä kohtaamisia, joiden vuoksi haluaa jatkaa liikkumista.

    Nämä ovat niitä kohtaamisia, joiden vuoksi näytän myös lapselleni maailmaa.

    Kunpa näitä riittäisi.

     

     

    Uusimpiin juttuihin pääset nopeiten  käsiksi Blogit.fi -sivustolla, Bloglovinissa ja The Blogjunglessa.Voit käydä seuraamassa blogia myös FacebookissaInstagramissa ja Twitterissä

  • Aasia Nepal Yleinen

    Kathmandun paras dahl bhat ja Kuala Lumpurin lämpö

    Tropiikki pamahti heti vasten kasvoja kun astuttiin ulos lentokentältä . Ilmankosteus huiteli 80-90% välimaastossa ja lämpötila oli noin 30 astetta. Hikikarpalot nousivat välittömästi otsalle, eikä asiaa helpottanut selässä keikkuva 15 kilon rinkka. Oltiin saavuttu…

    sunnuntai, maaliskuu 24, 2013
  • Aasia Nepal Yleinen

    Kathmandu – lorvailua #2

    Vaellus vei nähtävästi kaikki voimat, ja päivät kuluvat ilman mitään sen merkityksellisempää. Herätään, syödään, levätään,syödään,kävellään,levätään ja syödään, luetaan, syödään, levätään, syödään ja nukutaan…jotenkin noin. Joka päivä. Mutta sitähän se on, lomaa! Ollaan me toki nähty ihmisiäkin. Trekin jälkeen…

    keskiviikko, maaliskuu 20, 2013
  • Aasia Nepal

    Kathmandu – lorvailua

    Täällä on tänään lakko eli kaikki paikat on käytännössä kiinni. On siis aikaa ottaa löysin rantein. Periaatteessa lakot täällä saattaa joskus yltyä väkivaltaisuuksiin, joten päätettiin, että parempi olla vaan ja löhöillä 😉 Hetki sitten…

    keskiviikko, maaliskuu 6, 2013