Eurooppa Kohteet Lapsen kanssa matkustaminen Romania Yleinen

ROMANIA – Vinkit onnistuneeseen road tripiin

lauantai, toukokuu 26, 2018

Kun päätettiin lähteä Romaniaan, meille oli heti selvää, että halutaan ottaa auto alle. Aikaa olisi seitsemän päivää, joten ehdittäisiin näkemään tässä ajassa jo aika laajaakin aluetta. Toisaalta oltiin kuultu, ettei Romanian tieverkosto olisi ihan parhaimmasta päästä, ja että liikennekin saattaisi takkuilla, joten tehtiin aika väljä aikataulu, jottei autossa istumista kertyisi liikaa. Pieni lapsikin takapenkillä rajoitti hiukan ajomaratooneja.

Ota selvää autonvuokrausfirmoista

Romaniassa autonvuokrausta harrastetaan paljon. Kun alettii varailemaan autoa, tuntui vuokrafirmojen viidakko tolkuttoman isolta. Hyvän, luotettavan firman etsimiseen saattoi käyttää aikaa tunti tolkulla.

Romaniasta löytyy isoja tunnettuja autonvuokrausfirmoja, mutta jos haluaa päästä edullisemmin, kannattaa tutkia myös paikallisten firmojen tarjonta. Me luonnollisesti haluttiin päästä halvalla, muttei kuitenkaan ottaa ihan sikaa säkissä.

Käytettiin hintojen tutkimiseen netistä löytyvää sivua, joka vertaili eri vuokrafirmojen hintoja keskenään (esim. www.rentalcars.com). Aluksi hinnat vetivät ällikällä: hintaa kokonaiselle viikolle tulisi 70€! Aivan mieletöntä!

Autoilu Romaniassa vie upeisiin maisemiin

Näihin hintoihin ei tosin ole ihan täysin uskominen, sillä muun muassa vakuutuksista hintaa tuli lisää useampi satanen. Loppulaskuksi tuli 370€, mikä tarkoitti päivähinnaksi noin 50€. Auton vuokraaminen Romaniassa on siltikin siis kovinkin kohtuuhintaista.

Vuokrattiin auto Klass Wagen-nimiseltä vuorkafirmalta. Kahlattiin netin kommenttipalstoja ja kokemuksia sen verran, että vakuututtiin firman olevan luotettavuudeltaan ainakin keskitason yläpuolta. Eikä oikeastaan mitään isompaa sanottavaa firmasta jäänytkään. Pieniä puutteita, jotka isoimmilla firmoilla olisi EHKÄ hoidettu kuntoon, mutta kaiken kaikkiaan olimme tyytyväisiä palveluun.

Huomio ikärajoitukset

Romaniassa autonvuokraajan tulee olla yli 21-vuotias, joten vasta kortin ajaneena ei kannata haaveilla Romanian road tripistä vuokra-autolla. Sen lisäksi ajokokemusta tulisi olla yli vuoden, joten senkään puolesta minä itse en olisi voinut hypätä rattiin. Ei harmita. Seuraavaksi kerron miksi.

Vältä isoja kaupunkeja!

Jos et kaipaa ylimääräistä jännitystä elämääsi tai saa ihan mielettömiä kiksejä liikenteestä, jossa ei käytännössä ole liikennesääntöjä, älä mene autolla isoihin kaupunkeihin! Erityisesti meno Bukarestissa oli täysin itsemurha-altista.

Uhkarohkeaa liikennekäyttäytymistä

Liikenne on sekavaa ja pelottavaa Bukarestissa

Jos kuvittelet mielessäsi hirveää vauhtia pyörivän karusellin, johon olisi hypättävä kyytiin ilman, että tiput kyydistä tai että satutat itsesi, olet aika lähellä sitä, miltä Bukarestin liikenne tuntui. Vaikken itse ollut ratissa (luojan kiitos!), niin en voi suositella kenellekään siellä autoilua. Pelotti, ihan saakelisti!

Toisaalta, kaikkeen tottuu, ja kokenut autonkuljetta varmasti pärjää siellä, niinhän mekin loppuviimeiseksi, mutta en silti näe mitään syytä mennä autolla Bukarestiin. Vaikka vanhakaupunki nätti olikin, niin maan kaikki hienoudet löytyvät ehdottomasti muualta.

Romanian kaunein kaupunki Sighisoara

Tankkaa isoissa kaupungeissa

Yhtään enempää ulkomailla autoilleille tämä lienee päivänselvä asia, mutta Romaniassa kannattaa ottaa huomioon, ettei jokaisesta kyläpahasesta välttämättä löydy bensa-asemaa. Tankkaukset kannattaa suorittaa siis isoimmissa kaupungeissa, niin välttyy ylimääräiseltä harmilta.

Bensan hinta oli kohtuullinen, muttei mitään erityisen halpaa. Litra bensaa maksoi noin 1.40€. Me selvisimme koko viikon autoilusta noin puolellatoista tankillisella.

Bukarest

Poikkea pääteiltä

Päätiet ovat pääasiassa hyvässä kunnossa, joten niitä pitkin huristelu on leppoisaa ja helppoa. Kannattaa kuitenkin poiketa myös pienemmille teille, sillä niiden varsilta löytyy sympaattisia pieniä kyliä ja maalaisidylliä, vaikkakin teiden kunto saattaa näillä teillä olla kaikkea väliltä soratie ja kuoppainen asfalttitie. Ei ole lainkaan outo näky se, että vastaantuleva auto poikkoilee sinun kaistallasi; kuopat ovat järkyttäviä ja niitä on paljon, joten jos ei halua rengastaan puhki, on kuoppien väistely välttämätöntä.

Maalaisidylliä jossain päin Transilvaniaa

Meitä jäi vietävästi harmittamaan, ettei päästy ajelemaan Euroopan kauneimmaksi tieksikin tituleerattua Transfăgărășania. Tie mutkittelee Karpaattien vuoriston ylitse yhdistäen Transilvanian ja Valakian alueen, ja se nousee yli 2000 metriin. Korkeutensa vuoksi tiellä on lunta yleensä kesäkuuhun asti, minkä vuoksi tie onkin suljettu marraskuusta kesäkuuhun. Harmi. Tuo olisi ollut kokemuksena varmasti mahtava! Joten jos haluat maksimoida road trip elämyksesi, suunnittele ajankohta niin, että Transfăgărășan on auennut.

Pysäköinti isoissa kaupungeissa

Isoissa kaupungeissa on paljon autoja ja vähän parkkitilaa. Parkkipaikat ovat käytännössä teiden varsilla, joten pysäköinti saattaa olla hieman haastavaa. Tämä näkyi myös paikkallisten pysäköintitavoissa. Autoja pysäköitiin pieninpäänkin vapaaseen maaplänttiin ja tarvittaessa niin, että toinen auto jäi mottiin. Yleinen tapa näytti myös olevan se, että auto pysäytettiin kaksikaistaiselle tielle hätävilkut päälle ja kuski kävi ostoksilla viereisessä kaupassa. Kaikessa rauhassa toki.

Romaniassa vain mielikuvitus on rajana! Parkkipaikan etsimiseen kannattaa siis varata aikaa.

Brasovin kaikki kadut ovat täynnä autoja

Ravintolat teiden varsilla

Teiden varsilla ei varsinaisesti ravintoloita ollut tarjolla, mutta kaupungeissa niitä oli ihan riittämiin. Mekin yritettiin muutamaan otteeseen ihan varta vasten ottaa ravintola täysin lennosta kaupungin ulkopuolelta ja kerran onnistuttiinkin siinä ihan mallikkaasti. Pääasiassa ei kuitenkaan kannata luottaa siihen, että isompien kaupunkien ulkopuolella olisi ruokaa tarjolla helposti. Pienten kylien paikoissa englanti ei välttämättä taivu ja vastaanotto saattaa olla tympeää. Meidätkin käännytettiin yhdestä avonaisesta ravintolasta pois vihamielisin elkein, kun yhteistä kieltä ei löytynyt. Tankkaa paitsi auto, niin myös maha silloin kuin siihen on varmasti mahdollisuus!

Nälkäinen karitsa

Varaa tarpeeksi aikaa

Romaniassa on niin paljon nähtävää, ettei kannata täyttää päiviään autolla ajamiseen. Maksimissaan kuluttaisin autossa istumiseen 2-3 tuntia per päivä. Varsinkin Transilvaniassa on N I I N paljon nähtävää; Teiden varsilla on hienoja linnoja, vanhoja värikkäitä kyliä, ja erityisesti vuoristossa sellaisia näköalapaikkoja, jotka saavat haukkomaan henkeä.

Suosittelen siis ottamaan aikaa, pysähtelemään ja fiilistelemään. Niin maksimoit Romania-kokemuksesi!

Rasnovin linna lähellä Brasovia

Näkymät Branin eli Draculan linnasta

Ota huomioon nähtävyyksien aukioloajat

Meillä kävi liian usein tällä reissulla niin, että missattiin jotain mielenkiintoista sen takia, että saavuttiin kohteeseen liian myöhään illalla.  Tai vääränä päivänä. Yllättävän monet nähtävyydet sulkevat ovensa jo neljältä, joten aamupäivät ovat parhaita aikoja niiden kiertelyyn. Maanantai oli myös vähän hankala päivä, sillä monet paikat olivat kiinni.

Kannattaa siis suunnitella tarkkaan, mitä haluaa nähdä, tutkia aukioloajat huolella ja sen perusteella suunnitella ajoreitti ja yöpymispaikat. Näin välttyy  turhilta pettymyksiltä.

Haluatko lisää vinkkejä Romanian road tripiin? Kysy ihmeessä!

 

Uusimpiin juttuihin pääset nopeiten  käsiksi Blogit.fi -sivustolla, Bloglovinissa ja The Blogjunglessa.Voit käydä seuraamassa blogia myös FacebookissaInstagramissa ja Twitterissä

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply Lotta sunnuntai, toukokuu 27, 2018 at 11:36

    Romania on ihana! Oltiin siellä pari vuotta sitten toukokuussa, ja oikeesti jäi niin harmittamaan, että Transfăgărășan oli suljettu.
    Vaikka kierreltiin puoli Romaniaa (Bukarestista Transilvaniaan ja sieltä vielä alas Constanțaan) tuntuu että niin paljon jäi näkemättä ja että on ihan pakko päästä uudestaan!

    • Reply Outi sunnuntai, toukokuu 27, 2018 at 20:44

      Romaniassa on kyllä ihan valtavasti nähtävää. Viikko riittää ihan kivasti Transilvaniaan, mutta jos haluaa nähdä laajemmalta alueelta, niin kyllä tuohon maahan saisi kulutettua viikko tolkulla aikaa. Harmi, että teilläkin on käynyt samanlailla tuon Transfagarasanin kanssa! Kyllä se olisi vielä joskus kiva kokea!

  • Reply Tanja / Tädin ja tytön matkablogi sunnuntai, toukokuu 27, 2018 at 18:51

    Haluaisin Romaniaan syyslomalla, olen jo vähän tutkinut. Ja tietysti ajatus olisi kierrellä vuokra-autolla, joten nämäkin vinkit tulivat tarpeeseen.

    • Reply Outi sunnuntai, toukokuu 27, 2018 at 20:29

      No onpa kiva, jos vinkeistä on jotain hyötyä! Romania kannattaa ehdottomasti ottaa haltuun autolla. Toivottavasti reissusi onnistuu, nimittäin Romania on upea!

  • Reply Elina | Vaihda vapaalle maanantai, toukokuu 28, 2018 at 22:54

    Olen aiemminkin kuullut suosituksia Romanian roadtripistä ja houkuttelisi kyllä tosi paljon! Syksy voisi olla kyllä hyvää aikaa, kun tuo nimihirviön omaava tie on vielä auki, mutta on jo ruska. Hurjaa tulla heitetyksi pihalle ravintolasta siksi, ettei ole yhteistä kieltä! :O En ole koskaa ennen kuullut, että sellaistakin voisi tapahtua.

    • Reply Outi keskiviikko, kesäkuu 6, 2018 at 12:35

      Se on totta, että syksyllä Romania on varmasti todella kaunis. Näin keväälläkin se kontrasti lehtipuiden ja kuusipuiden välillä oli upea, kun puut olivat juuri tehneet lehtensä ja lehdet olivat hennon vaaleanvihreitä tummien kuusien rinnalla. Ja uskon tosiaan että nimenomaan road trip Romaniassa on se juttu!

  • Reply Miika / Scenic Road Hunters perjantai, kesäkuu 1, 2018 at 15:19

    Romanian road trip olisi mullakin haaveissa mutta Transfagarasania en jättäisi kyllä väliin :). Hyviä vinkkejä tässä olikin. Kuulemma juurikin tuolla vuoristotiellä voi olla isojakin monttuja ja varsinkin urheiluautolla voi ottaa jopa pohjakosketusta.

    • Reply Outi keskiviikko, kesäkuu 6, 2018 at 12:39

      Harmittaa kyllä vietävästi että meiltä jäi tuo Transfagarasan väliin. Joskus se täytyy kyllä käydä ajamassa. Siihen tosin saattaa vierähtää vuosi jos toinen 🙂

    Leave a Reply