Eurooppa Ranska Yleinen

Pariisi – suunnistustaidottoman paratiisi

torstai, syyskuu 3, 2015

Kun polkee kohti juna-asemaa aamu viiden jälkeen kellon kanssa kilpaa rankkasateessa rinkka selässä muutaman tunnin yöunien jälkeen, voi taas olla ylpeä itsestään. Matka Pariisiin alkoi siis kohtalaisen kosteissa merkeissä. Housut ja paidan selkämys litimärkinä hyppäsin lentokenttäjunaan kolme minuuttia etuajassa.

Helsinki-Vantaalta matka taittui verkkaisesti yhden välilaskun voimin. Pariisiin saavuttuani oli housut jo ehtineet kuivua ja hiki selkäpuolelta laskeutua. Peiliin vilkaistuani totesin kuitenkin kaiken kosteudun siirtyneen oletettavasti silmieni alle. Muutaman desin silmäpusseja tieltä potkiessani koiti selvittellä reittiä lentokentältä ulos, mikä tällä kertaa onnistui huomattavasti verkkaisemmin muutaman vuoden takaiseen nähden. 5 minuuttia 1,5 tunnin sijaan tuntui järkevältä.
Olin varannut ennakkoon Hostel Generator nimisen yösijan hieman keskustan ulkopuolelta. Viisas tyttö kun olen, olin etsinyt paikan mahdollisimman läheltä juna-asemaa. Aamulla olisi sitten helppo ottaa rinkka kantoon ja talsia asemalle Montpellieriin suuntaavaan junaan. Niin viisas en kuitenkaan ollut, että olisin ymmärtänyt Pariisin kokoisessa kaupungissa olevan tusinan verran juna-asemia. Totuus on siis se, että aamulla joudun seikkailemaan kaupungin toiseen laitaan, ja jos tämän päiväiset suunnistukset toistavat itseään, joudun lähtemään jälleen ennen kukonlaulua.
Matka lentoasemalta ei siis käynyt leikiten. Tunnin matka venyi kolmeen tuntiin, jonka jälkeen vihdoin tohdin myöntää itselleni, että suunnistus ja kartanlukutaitoni ovat esikouluikäisen tasoa. Babe suurkaupungissa..

Perille kuitenkin tultiin ja hetimiten suunnistin lähimpään ravinteliin, istahdin kadunvarsipöytään ja tilasin karahvin helmeilevää valkoviintä. Mieli kirkastui muutaman lasillisen ja makoisan cesar salaatin jälkeen.

 

Metromatka ja lopun kaupungilla kiertely sujuikin sitten leppoisissa merkeissä. Mitä nyt Champs Elyseellä olin saada pulusta naamaani ja riemukaarta kuvaillessani (älkää kysykö miksi) olin jäädä auto alle, kun päätin törttöilevän turistin tavoin pysähyä keskelle tietä kuvaamaan. Ystävällinen kuski kuitenkin ilmoitti tulostaan kovaäänisellä tööttäyksellä ja näin ehdin hypätä pois fransmannin renkaiden alta.

Leppoisa päivä siis takana, eikö? Jalat turtana kävelystä kaadun puhtaisiin lakanoihin ja huomenna suuntaan lämpimään Montpellieriin. Pariisissa on jo syksyn tuntua.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply