Homobaari Berliinissä, huumaus paratiisissa…

keskiviikko, elokuu 24, 2016

Tartuin Sampanjaa muovimukista-blogin Annen minulle tökänneeseen haasteeseen, jossa on tarkoitus kertoa reissuilla tapahtuneista kommelluksista ja kömmähdyksistä. Alkujaan ajatus tuntui helpolta nakilta, mutta kun tarkemmin aloin asiaa miettimään, ei se niin yksinkertaista ollutkaan. ”Mitä hullunkurista meille tai mulle muka on tapahtunut reissuilla.” Muutama yksittäinen tapahtuma kuitenkin nousi ylitse muiden.

Sateenkaaribaari Berliinissä

Oltiin ystäväporukalla viettämässä uuttavuotta Berliinissä vuonna 2013. Tiedostettiin se tosiasia, että Berliini on TÄYNNÄ ihmisiä noin niin kuin muutenkin, mutta erityisesti uutenavuotena, jolloin keskusta ja lähiöt täyttyvät arvioltaan miljoonasta ihmisestä. Yksi hyvä syy pysytellä siis kauempana keskustasta ja suunnata hiukan ”rauhallisemmille alueille”, missä tiedettiin kuitenkin ihmisten juhlivan vuoden vaihtumista.

Kuten arvata saattaa tämä rauhallinen puistoalue, johon suunnattiin, oli suomalaisen näkökulmasta aivan kaaokseen asti täynnä ihmisiä. Jo ennen vuoden vaihtumista raketit ja pommit sinkoilivat taivaalle, mutta myös sankkaan väkijoukkoon, josta itsemme alunalkaen löydettiin. Paikka oli aivan helvetillinen taistelutanner.

Kun kello löi kaksitoista meno vain kiihtyi. Joutui varomaan silmiään ja vaatteitaan, ettei joku paikka räjähdä tai syty tuleen. Marko sai jonkun tulipään tai ammuksen selkäänsä, joka poltti repun takanseinämään reijän ja jätti takkiin ikuisen muistomerkin. Siinä vaiheessa, kun joku seurueestamme näki asemiehen, joka siinä räiskinnässä alkoi ampumaan kohti taivaita, päätimme luikkia tiehemme heti läheisimpään ravintolaan.

Helpotus, olimme turvassa. Juomat kourassa etsimme vapaan pöydän ja istuimme kiitollisina aloillemme. Katselimme hetken helpottuneina ympärillemme, kunnes tajusimme siinä tohinassa tulleemme homobaariin. Koko remmiä nauratti ja jatkoimme illanviettoa tanssilattialla.

Indonesialaista järjenkäyttöä

Tämä on pitkä tarina, mutta yritän typistää sen mahdollisimman pieneen. Olimme menossa Indonesian Sulawesillä sijaitseville Togean saarille vuonna 2013. Tiesimme matkan olevan pitkä ja kuoppainen, mutta halusimme sinne niin kovasti, että lähdimme koittamaan onneamme. Emme kuitenkaan arvanneet, että matkanteko voisi koskaan, missään olla näin naurettavaa, vaivalloista ja hermoja raastaavaa, kuin mitä tästä reissusta oli tulossa.

Matkanteko koostui kahdesta lauttaosuudesta ja yhdestä bussi/automatkasta. Autolautta, joka maan tapoja kunnioittaen oltiin lastattu maksimaalisen täyteen ylikorkeita rekkoja ja ties mitä, odotteli meitä laiturissa. Kun lähdön aika koitti (myöhässä tietenkin) oli lauttaan sullottu painolasti porannut meidän lauttamme pohjamutaan tiukasti kiinni. Olimme siis jumissa.

Mutta Huraa! Hetken vääntelehtimisen jälkeen henkilökunta sai lautan liikkelle. Seuraavassa hetkessä tajusin kuitenkin, että jotain järjetöntä tapahtuu. Lautta ajetaan takaisin laituriin ja sisään ajaa vielä kaksi ylipainoista rekkaa. Oh Shit! Tästä ei hyvä seuraa.

Indonesia matkalla Togeaneille

Eikä seurannut. Tässä vaiheessa lähtö oli myöhästynyt jo ainakin muutaman tunnin. Mikään järki ei tällä indoporukalla sanonut, että lautassa on yksinkertaisesti vain liikaa painoa. Hätä keinot keksii, oli ilmeisesti päällimäinen ajatus ja useamman tunnin piehtaroinnin jälkeen koimme jotain, mitä emme olisi halunneet kokea.

Vieressä oleva jäänmurtajan kokoinen alus alkoi liikehtimään siihen malliin, että puntit alkoivat tutisemaan. Pahin pelkoni oli toteutumassa. Alus lipui aivan viereemme ja lauttamme henkilökunta sitoi aluksesta heitetyn köyden meidän pieneen autolauttaamme. Alus otti vauhtia ja yritti nykäistä meidät kaikin voimin liikkeelle, mitään tapahtumatta. Veneemme heilahti niin, että olisi vain ajan kysymys koska se olisi kallellaan pohjamudassa. Tätä yritettiin jokaisesta eri kulmasta onnistumatta. Nykäisyvoima oli niin kova, että milloin tahansa lauttamme olisi voinut kaatua. Välillä suuri ja pelottava alus törmäsi meidän veneemme laitaan ja oltiin Markon kanssa toisella puolella valmiina hyppäämään kaiteen yli veteen. Silloin pelotti vaikka oltiin rantaviivalla.

Indonesia matkalla TogeaneilleIndonesia matkalla Togeaneillematkalla Togeaneille

Mikään järki ei edelleenkään sanonut, että lastia on kevennettävä. Nyt oltiin jo varmaan lähempänä keskiyötä ja lauttamme edelleenkin laiturissa. Ja poishan täältä ei ihmisiä tietenkään päästetty. Olin tässä vaiheessa jo valmis ottamaan seuraavan lennot Kanarialle, johonkin mukavaan ja turvalliseen All Inclusive-hotelliin.

Iso alus meidän onneksemme useamman tunnin yrityksen jälkeen päätti lopettaa taiston ja siirtyi sivummalle. Ajattelin, että tämän kaltaisen riuhomisen ja piehtaroinnin jälkeen aluksemme pohjan oli oltava täynnä nyrkin kokoisia reikiä.

Mutta koska oltiin Indonesiassa, eivät keinot olleet vielä loppuneet. Ison aluksen kannella oli kaivuri, joka noin 10 metriä meistä alkoi kaivamaan merenpohjaa, ajatuksenaan vissiin siirtää maata ennemmin kuin ajaa yhtä tai useampaa rekkaa ulos lautasta. Toiminta oli suoraan sanottuna lapsellista. Ei auttanut tämäkään, vaan olimme yksinkertaisesti jumissa.

P4130098 (2)

Emme edelleenkään päässeet pois lautasta ja jouduimme yöpymään täyden torakoita vilisevän lautan lattioilla. Aamusta sama rumba alkoi uudestaan, tosin hieman onnekkaimmissa merkeissä, sillä lautta nytkähti viimein liikkeille. Tässä vaiheessa tosiaan toivoin, että lautan pohja olisi pysynyt ehjänä, sillä edessä olisi useamman tunnin ajelehtiminen kohti määränpäätä. Takaraivoani jäynäävä kireys alkoi hellittämään ja kuvittelin jo itseni rentoutumassa ihanilla paratiisisaarilla. Perille päästyämme olimme viettäneet lautassa ilman ilmastointia ja kunnon ruokaa yhteensä 20 tuntia.

Togean island Kadidiri Paradise

Huumaus Costa Ricassa

Olimme vuonna 2015 hääreissulla Väli-Amerikassa. Olimme saapuneet vihdoin Costa Rican puolelle viehättävään karibialaiseen rantakaupunkiin Puerto Viejoon. Meillä on tapana ostella millon mitäkin ruokaa katukaupustelijoilta ja olimme kuulleet ja lukeneet, että Puerto Viejossa tuotettiin paljon lähi- ja luomuruokaa, ja erityisesti suklaa oli täällä se juttu.

Pyöräilimme rannalta takaisin hotellillemme, kun länsimaalainen mies pysäytti meidät. Hän alkoi kertoimaan omasta tilastaan, jossa viljeltiin luomukaakaota ja valmistettiin milloin mitäkin suklaaherkkuja. Hänellä oli mukanaan herkullisen näköisiä suklaakakkuja, joita meille tietenkin kaupusteli. Mies oli avoin ja kertoi, että toinen laaduista oli ihan tavallista suklaakakkua ja toinen oli nk. spacecake eli kannabista sisältävä leivonnainen. Olivathan nuo leivonnaiset niin herkullisen näköisiä ja mies varsin vakuuttava ja avoin, että päätettiin ostaa häneltä kaksi aivan tavallista kakkua. Ja tällä kertaa voin sanoa, ettei olisi kannattanut.

Costa Rica Puerto Viejo

Illalla päätettiin maistaa herkkupaloja, ja koska kakku oli iso, pistettiin toinen puoliksi. Otin palan ja ajattelin, että ihan kivan makuista, ei mitään erityistä ja menin suihkuun. Suihkussa aloin tuntemaan jotain merkillistä ja ymmärsin samalla hetkellä, mistä oli kysymys. ”Marko, mitä helvettiä?!” Samoilla hetkillä oli myös Markon kakussa maistunut joku outo sivumaku alkanut tuntumaan miehen kropassa, joten oltiin samoilla linjoilla. Meidät oltiin huumattu.La kukula lodge

Kakku lensi roskiin ja illasta tuli aavistuksen kuumottava outoine tuntemuksineen. Emme edelleenkään tiedä oliko miehellä käynyt vahinko vai oliko hän tarkoituksella antanut toisen kakuista vastoin sanojaan, mutta epäreilulta se tuntui. Onneksi emme ehtineet mussutella leivonnaista enempää, sillä jo pienikin palanen sai aikaan sellaisia tuntemuksia, joita ei ihan tavallisesta suklaakakusta saa. Tunsin oloni NIIN tyhmäksi!

Haastan leikkiin mukaan Lempipaikkojani-blogin Jonnan ja Muru Mou-blogin Terhin.


Käy tykkäämässä Facebookissa ja seuraamassa Instagramissa!

You Might Also Like

11 Comments

  • Reply Annemaria/Samppanjaa muovimukista keskiviikko, elokuu 24, 2016 at 15:59

    Auts Outi, huumatuksi tuleminen tuntuu kyllä melkoisen pelottavalta. Toivottavasti toivuitte tripiltänne pian. Mitä tulee tuohon laivaan, ei oikeesti voi ymmärtää tuota hulluutta. Eipä ihme, että noilla vesillä aluksia aina silloin tällöin uppoaa. Kyllä te ootte aika kovahermoisia.

    • Reply Outi keskiviikko, elokuu 24, 2016 at 23:25

      Se oli pelottava ja kuumottavaa!!! Molemmat siis, mutta erityisesti tuo huijatuksi ja huumatuksi tuleminen oli äärimmäisen inhottavaa! Laivamatka sen sijaan on jo muistoissa hiukan hullunkurisena huvittavana tarina, mutta kyllä mua siinä tilanteessa pelotti niin että jalat tärisivät. Lähinnä kiittelen siitä että ollaan hengissä tuon reissun jälkeen, ja ihmettelen edelleen tuota indonesialaista järjenkäyttöä, mikä siis näemmä puuttuu tyystin.

  • Reply Anna / 270 degrees keskiviikko, elokuu 24, 2016 at 17:59

    Apua, sulla on kyllä varmaan hurjimmat kokemukset mitä olen tähän mennessä tämän haasteen tiimoilta lukenut! 😀 Piti hetki oikein miettiä, mikä noista on karmivin, mutta ehkä lopulta kuitenkin tuo Indonesia. Mä ihan tosi pelkään aika paljonkin näitä Kaakkois-Aasian lauttaretkiä ja -siirtymiä, kun tietää että turvallisuuden (ja kiinnostuksen) taso on juurikin tuo. Ja miten ihmeessä ne ei päästäneet teitä sieltä veneestä ulos?? Huhhei :O Onneksi millään näistä teidän kokemuksista ei ilmeisesti kuitenkaan ole ollut säikähdystä ja hetkellistä kurjuutta pahempia seurauksia 🙂

    • Reply Outi keskiviikko, elokuu 24, 2016 at 23:20

      Hah! Mitään hullunkuristahan tuota homobaaria lukuunottamatta näissä ei ole, mutta kommelluksia kyllä omalla tavallaan silti.

      Sitä me itsekin mietittiin, että minkä ihmeen takia meitä ei päästetty tuosta laivasta ulos. Kokemus oli kyllä kamera, mutta kuten tuo viimeinen kuva osoittaa, määränpäässä odotteli todellinen paratiisi. Onneksi ei käynyt kuinkaan, ja voi vaan muistella ”hyvillä mielin” tätäkin selkkausta.

      En tosiaan itsekään tämän jälkeen enää ihmetellyt, miksi niitä paatteja uppoaa niin paljon tuolla suunnalla. Aivan järjetöntä touhia!

  • Reply Jonna / Lempipaikkojani torstai, elokuu 25, 2016 at 11:03

    Aikamoisia kommelluksia ja jopa pelottavia! Onneksi kaikki on aina päättynyt kuitenkin hyvin 🙂 Niin, ja kiitos haasteesta, otan sen ilomielin vastaan.

    • Reply Outi torstai, elokuu 25, 2016 at 11:15

      Pikkasen on kyllä pelottavia kaikki, mutta jotenkin tämän tyyppiset kommellukset jäävät aina parhaiten mieleen tai sitten mulle ei vaan ole yksinkertaisesti käynyt mitään niin kamalan hullunkurista reissuilla 😀

      Jään odottelemaan, minlälaisia kömmähdyksiä siellä päin on sattunut 🙂

  • Reply Jenni tiistai, joulukuu 20, 2016 at 14:59

    Apua tuo lauttamatka! Todella kuumottavaa. Oon lähdössä Filippiineille ja Indonesiaan tammikuussa ja tarkoitus olis myös käydä Togeanin saarilla (maaliskuussa ehket) jos säät sallii. Jo etukäteen jännittää vähän se säätämisen määrä ja just paikasta toiseen siirtyminen.

    • Reply Outi tiistai, joulukuu 20, 2016 at 15:06

      Oioi, kyllä olen kade! Mutta täytyy myöntää kyllä että ainakin tuolloin 3 vuotta sitten meno Togeaneille oli yhtä helvettiä. Onneksi määränpäässä odotti paratiisi! Nykyään tuonne läheäs pääsee myös lentäen, mikä säästää hurjasti aikaa.

      Uskallan lämpimästi suositella Una Una-saarta vaikken itse siellä olekaan käynyt. Suomalainen Emmi on miehensä kanssa perustanut sinne sukelluskoulun ja olen kuullut paikasta pelkkää hyvää, varsinkin jos etsii rauhaa ja tykkää tai on aikeissa sukeltaa 🙂 http://www.unauna-sanctum.com

  • Reply Maria maanantai, joulukuu 26, 2016 at 16:32

    Lauttamatka kuulostaa kyllä semi kuumottavalta! 😮 Onneksi ei vielä olet itselle sattunut ihian noin isoja sattumia reissussa.. 🙂 *Koputtaa puuta*

  • Leave a Reply