Suomen suurin matkablogiyhteisö

Nepal – Chitwanin kansallispuistossa

3.3.2013

Saavuttiin toissapäivänä pitkän ja uuvuttavan bussimatkan jälkeen Kathmanduhun. Vuoristotiet rämäbussilla ei totisesti ole mitään herkkua.

Ennen Kathmanduta vietettiin neljä yötä Chitwanin kansallispuiston läheisessä kylässä nimeltään Sauraha.

Matka rajakaupungista sinne taittui paikallisbussilla, joka meni samaan kategoriaan, kuin matkustaminen Intian paikallisbusseilla. Syke huiteli samoissa lukemissa kuin spinningtunnilla.

Sauraha oli oikeen sympaattinen pieni kylä, joka käsittääkseni lähivuosien saatossa on kasvanut turistiystävällisempään suuntaan. Paljon pikku putiikkeja, jotka myyvät matkamuistoja ja vaatteita joka lähtöön. Melko hiljainen kylä tosin on ja mietittiinkin, kuinka niin moneen hotelliin ja kauppaan riittää asiakkaita. Paljon riitti myös aktiviteettien tarjoajia oikeen riesaksi asti. Olivat kaikki kovin taitavia saamaan turisteja juttusille ja ensimmäisenä päivänä mentiinkin moneen ansaan kunnes tajuttiin, mikä homman nimi oli.

Ensimmäiset päivät otettiin rennosti ja vietettiin aikaa joen rannalla rantatuoleissa löhöillen. Tuli tarpeeseen pitkän matkustusrupeaman jälkeen ja olut maistui sanoisinko taivaalliselta auringon porottaessa. Nepalilaiset ovat ilmeisen viinaan menevää kansaa Paikallisilla miehillä on kumma tapa. Juovat vodkaa vedellä! 

Varattiin toiselle päivälle viidakkokävely kahden oppaan kera. Oltiin aikeissa mennä myös elefanttisafarille, mutta mieli muuttui, kun totuus elefanttien huonosta kohtelusta selvisi. Elefantit raatavat joka päivä aamusta iltaan viihdyttääkseen turisteja. Palkaksi siitä eläinrukat saavat omistajiltaan aivan julmettoman brutaalia kohtelua osakseen. Kuultiin eräältä paikalliselta, että muutama päivä taaksepäin joku elefantti oli yrittänyt karata, jolloin omistaja oli hakannut veitsellä elefantin polvet vereslihalle saadakseen tämän aisoihin. Sairasta ja oksettavaa!

norsu sauraha

turisti norsuKouluttaakseen elefantteja on omistajilla käytössään keppi, jonka toisessa päässä on metallinen koukku. Omistaja ohjailee eläimen liikkeitä istuen sen selässä ja hakaten koukulla elefantin korvan taakse.

Nähtiin myös, kun pientä elefanttia koulutettiin vähän kauempana turistikeskuksesta. Kahta aikuista norsua ja suloista pientä vauvanorsua yhdisti köysi, jonka avulla norsut pidettiin aisoissa. Samalla, kun selässä oleva ihminen hakkaa aikuista norsua metallisella koukulla päähän, niin pieni norsu huutaa tuskaisen kuulosta huutoaan kuola suusta valuen. Oli vähällä etten purskahtanut itkuun. Niin kamalaa katseltavaa! Julmaa! Siispä päätettiin lähteä omin jaloin viidakkoon.

Seuraavana aamuna oli herätys kello 7.00. Lähdettiin kohti viidakkoa hyvissä ajoin. Aluksi oppaat kertoivat, kuinka vaaralliselle reissulle oltiin lähdössä, mikä pisti taas kertaalleen adrenaliinitasot huippuun ja sykkeet korkealle. Eikä tarvinnut kävellä kuin 500 metriä, niin heinikossa ihan vieressä tallustaa iso sarvikuono. Aloin heti katselemaan ympärillä näkyviä puita, mihin kiivetä, jos eläin sattuu pillastumaan. Siinä se aikansa ihmetteli ja tallusteli pois. Huikeeta!

Hetkeä myöhemmin mentiin syvemmälle viidakkoon. Tunnelma oli sanoisinko jännittynyt. Vähintäänkin siinä vaiheessa nousi hikikarpalot otsalle, kun opas osoitti maahan: ”Look, a tiger’s pawprint!” Siinä me tallustettiin samalla polulla, jolla tiikeri oli muutamaa tuntia aiemmin tassutellut.

Nepal Chitwan

Hetken päästä taivaalta kuului todella kummallinen ääni. Kuin suuret muovipussit olisivat lepattaneet ilmassa. Opas bongasi meille yhtä harvinaisen näyn, kuin mitä tiikerin näkeminen viidakossa on. Giant hornbill oli linnun nimi.

Matka koostui paljolti heinikko-osuuksista. Heinät olivat ainakin kaksi kertaa korkuisiani ja kuulema sadekaudella ne voivat kasvaa jopa 10 metrisiksi. Oli aikalailla pelottavaa kävellä siellä tiikerinjälkien keskellä, kun näkyvyys eteenpäin on nolla. Eikä aikaakaan, kun opas bongasi meille toisen sarvikuonon.

Matka jatkui pitkin joenvartta, jossa nähtiin ensimmäinen krokotiili. Pelottavia otuksia. Evästauko katkaisi matkanteon. Loppupäivänä ei eläimiä juuri enää näkynytkään. Alkoi jo jaloissa painaa, vesivarat  vähenemään ja aurinko porotti täydeltä terältä.

Nepal Chitwan vaellus

nepal chitwanJoka paikkaan kolotti eikä eläimiä mailla halmeilla. Kyllä me karhun karjaisut kuultiin ja riikinkukko nähtiin, mutta siinäpä se. Aivan lopuksi, koettiin vielä viimeinen adrenaliinihuippu. Käveltiin suoraa hiekkatietä, kun yhtäkkiä opas pysähtyy. Meidän edessämme noin 20 metrin päässä seisoi iso sarvikuono tuijottaen suoraan meitä kohden. Skannasin taas heti lähimmät puut – joita ei ollut – ja kävin mielessä, kuinka sarvikuonoa juostaan karkuun: siksakkia ja tavaroita taakse heitellen.  Ei kuitenkaan tarvinnut karkuun lähteä, ja jokainen jatkoi matkaa omilla tahoillaan.

Päivä oli kutakuinkin pulkassa ja 21 kilometriä kävelyä takanapäin.

sauraha sarvikuono

aamu joella sauraha

matka kathmanduhun

bambi sauraha

Viidakkoreisua seuraavana päivänä pidettin lepopäivä, jonka jälkeen päätettiin lähteä Kathmandua kohden. Bussimatkasta tuli pitkä ja hikinen. Maisemat olivat henkeäsalpaavia tosin nähtiin niistä vaan murto-osa, koska istuttiin väärällä puolella bussia. Säästyttiin samalla myös monilta sydämenpysähdyksiltä, sen verran korkealla mentiin

Kathmandusta etsittiin käsiimme Matin ja Oton suosittelema Nirvana Peace Home, ja sinne jäätiin. Kiitos suosituksista! Erittäin miellyttävä paikka ja palvelu pelaa.

Kathmandu kaupunkina vaikuttaa mielettömän kivalta. Ihmiset ovat ystävällisiä ja näkemistä ja tekemistä riittää. Ilma on tosin niin saastunutta, että vuoret kaupungin laitamilla näkyy vaan harmaan verhon takaa. Paikallisetkin täällä käyttävät suusuojuksia liikkuessaan kaupungilla. Liikennettä on pelottavan paljon ja liikkuminen välillä tukalaa.

Ruoka on hyvää ja elämä maistuu!! Peace!

nirvana peacekathmandu

kathmadu sähköjohdot

nepal

 

 

 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply