Browsing Category

Intia

    Varanasi #2 – rajan yli Nepaliin

    sunnuntai, helmikuu 24, 2013

    Vatsatauti alkoi pikkuhiljaa hiipumaan, ja pääsin minäkin vähän kiertelemään kaupunkia. Lähdettiin Suryan opastuksella kävelemään Gagnesin vartta. Mukaan tuli joku hollantilainen vanhenpi mies. Surya kertoi meille rannalla olevista ghateista jotain yksityskohtia, joihin en kahden ensimmäisen ghatin jälkeen jaksanut enää keskittyä.

    Mielenkiintoista oli se, että se vei meidät äiti Teresan entiseen kotiin. Se oli tavalla tai toisella jonkinasteinen saattokoti, ja siellä asui huonommassa kunnossa olevia vanhuksia. Vaikuttivat ilahtuneilta, kun astuttiin sisään, mutta olihan se aika spooky kokemus. Varsinkin ”sairaalahuone” oli ahdistava. Siellä me aikamme pällisteltiin, kun toiset makasivat kuoleman kielissä sairasvuoteillaan. Puuuuh… Käänsin äkkiä kengänkärjet takasin päin ja aloin hiipimään ulko-ovea kohti.

    Illemmalla käytiin syömässä samalla hostellilla, missä Marko ja Laura olivat noin 8 vuotta sitten. Sen jälkeen eksyttiinkin Varanasin sokkeloisiin kujiin. Paniikkikohtauskin oli iskeä, kun jouduttiin kapeilla kaduilla keskelle väenpaljoutta, kaikkien huutaessa ja töniessä ympärillä. Illalla Marko sairastui vatsatautiin.

    Aloimme hoitamaan  vatsatautia heti antibiooteilla ja seuraavana päivänä oli jo parempi. Päivä, joka oli viimeinen Varanasissa, meni pitkälti asioita hoidellessa.

    Käytiin vielä myös pieni kaupunkikierros  Suryan kanssa. Se vei meidät omaan kotiinsa, mikä oli oikeestaan tosi mielenkiintonen kokemus. Pienessä huushollissa asui Surya, sen sisko, siskon mies ja niiden 3 lasta. Surya esitteli siskon miehensä meille ”guruna”, jolla on kädestälukutaito. Kallis paukkuhan siitä meille tuli ja mulla paloi hihat sillä istumalla. Olin muutenkin ollut vähän epäileväinen tän Surya suhteen, vaikka työtäänhän se vain tekee. Oli housuissa pitelemistä, kun ei viittinyt ihan raivostuakaan, ja tyynenä piti maksaa selkeesti ylihintaa. Jälkeenpäin ajateltuna, pieniä rahojahan ne meille on. Ja todella paljon, varsinkin Marko (koska mä makasin kipeänä suurimman osan ajasta), sai enemmän irti koko kaupungista oppaan kera. Ja loppujen lopuksi saatiin neuvoteltua ihan käypä hinta sen 3 päivän palveluksista.

    Varanasista, kuin koko Intiasta näin pikakatsauksella, jäi ristiriitainen fiilis. ”Siisti” kaupunkin ja kulttuuri kaikkine erikoisuuksineen, mutta näin sivistyksen keskeltä tulleelle aika moneen asiaan on melkoinen sulattelu. Ja pakko se on vaan sanoa, että se vallitseva saastaisuus yksinkertaisesti kuvottaa. Ei yksistään kaikki kadunvarret, mutta ennenkaikkea se joki, jossa ne muun muassa kylpee, pesee pyykkinsä ja tiskaa astiansa samalla kun ruumis lähetetään viimeiselle matkalleen on jotain, mitä ei kertakaikkiaan voi sulattaa, mieli eikä etenkään vatsa.

    Intian Varanasista junalla kohti Nepalin rajaa

    Varanasista selvinneenä saavuttiin tänään Nepalin rajalle. Jäätiin yhdeksi yöksi rajakaupunkiin, Bhairawaan lepäämään, sillä matka Varanasista rajalle oli enemmän tai vähemmän uuvuttava. Herätyskello soi jo 4.30 ja juna Gorakhpuriin lähti 5.45. Laituri oli yllättäen täynnä lepuuttavia intialaisia ja jännityksellä mietittiin, että kuinkahan se oikea vaunu sieltä löytyy. Muutaman ärräpään ja juoksuaskeleen jälkeen löydettiin vaunuun, ja viiden tunnin junamatka pääsi alkamaan.

    Maisemat oli, no, peltoa. Pellon keskellä aina tasaisin väliajoin kyykki joku epämääräinen hahmo. Ihmeteltiin hetken, että mitähän ne siellä oikeen päivystää, kunnes selvisi, että tarpeitaanhan ne siellä vääntää; suurin osa ilmeisesti ainakin. Osa varmaan myös katseli aamun ruskoa, tiedä noista.Vähän väliä ohitettiin myös kyliä, missä inkkarit asustelivat lehmän paskasta väännetyissä majoissa.

    Hurjaa ajatella, kuinka suuria eroja kehityksessä voi olla. Täällä köyhimmät elelee paskamajoissa ja vesi tulee muinaisten roomalaisten tapaan aqueductia pitkin. Köyhyys ei toki näytä vähentävän iloa ja elämänmyönteisyyttä. Hymyssäsuin näyttivät naiset paistavan naan-leipää juna-aseman rappusten alla roskista kyhätyllä nuotiolla: välillä käsi hiekassa ja välillä taikinassa. Ei ihme, että Jätkäsaaren asukeilla on pakki koetuksilla.

    Junan jälkeen saatiin jollain ilveellä raivattua tiemme paikallisen bussin luokse, jonka oli määrä kuljettaa meidät rajalle. Paikallinen bussi oli mitä kuvitella saattaa. Välillä ei oikeen voinut ollut varma, olikohan niissä renkaissa ilmaa vai ei, ja että olikohan kaikki osat tallella, sen verran hurjaa kyytiä oli.

    Kolme tuntia huonompia teitä, kuin Mäntyharjun mökkitie (mikä on asfalttia tähän verrattuna!), pistää takapuolen ja selän melkoselle koetukselle Mutta perillä ollaan. Oltiin ainoat länsimaalaiset bussissa, ja tuli se jännittävä ”miks kaikki töllää” olo 🙂 Ja huomasi kyllä, että oli intialaisille suunniteltu bussi, sillä MINÄKÄÄN 165 cm en meinannut saada pitkiä jalkojani mahtumaan mukavasti jalkatilaan.

    Kaikki hyvin siis. Huomenna jatketaan Chitwanin kansallispuistoon. Nyt takana matkan ENSIMMÄISET oluet!!!! Tanskalaista tietenkin 😀

  • Varanasi ja perinteinen vatsatauti

    Luulot pois heti alkutuimaan. Kirosin itselleni järkyttävän turistitaudin. Pää pöntössä koko eilisen illan ja 38 astetta kuumetta. Ja vasta muutamaa tuntia aiemmin olin ihmetellyt ääneen, miten pöpöt ovat pysyneet näinkin pitkään loitolla. Vaikkei mitään…

    torstai, helmikuu 21, 2013
  • Delhi

    Mitas tasta nyt sanoisi? Ihmisia, metelia, tavaraa ja kulkukoiria. Saavuttiin eilen noin kello 5.00 Delhin lentokentalle. Meita oli vastassa hotellista varattu kyyti. Oli ihan mieleton sumu ja nakyvyys nolla, mika ei nayttanyt kuskia hairitsevan.…

    tiistai, helmikuu 19, 2013