All Posts By

maanmainio

Vuoria ja välimeri – summer -19 edition

Tänä vuonna kun jokakesäinen via baltican valloitus oli suoritettu, oli aika siirtyä katsomaan, onko meri vielä sininen ja ranta kuuma. On se, kun on aurinkoa. Jos ei arvannut, myös mopokamoissa on  kuuma, kun lämpötilat on jossain kolmen kympin kieppeillä 🙂

Sininen meri

Pikkuteitä helteessä pökötellessä eteenpäin matka eteni hitaasti, mutta verrattaen mukavammin kuin jatkuvassa sateessa, jossa läpäistiin Unkarin maissipellot, Itävallan maissipellot ja Slovenian maissipellot. Paitsi että Slovenian maissipeltoja oli vaikea nähdä koska oli sateen ja ukkosen lisäksi pimeää. Euroopassa on tosi paljon maissipeltoa. Saatan toistaa itseäni tässä. Teen sen vielä uudelleen. Odottakaa vaan seuraavaa postausta.

Välimeri illalla

Pulalainen seinämaalaus

Onnistuin myös ajamaan maailman liukkaimmalle katukiveykselle, vahingossa tietty. Sitten huomasin, että täähän on sellanen bon voyage – fiilis, joka tulee aina siinä hyppyrin nokalla, että tän on kokenut aiemminkin (lainaus lapsuuteni sankarilta). Koska olen ollut täällä aiemminkin. Samassa kaupungissa, muistan keskusaukion ja maalaukset taloissa. Se saatto olla se kaupunki, jossa oli muumioita. En ole ihan varma.

Maailman paras turistikuva pulan gladiaattoriareenasta ja männyistä, huomatkaa seinäteksti 😀

Pulassa oltiin tietysti. Koska mikäs sen parempaa kuin päästä pulasta. Sieltä pääsi esimerkiksi Italiaan.

Tällä kertaa ikuinen Toscanakokemuksen (jokaisen kolmikymppisen itseään etsivän pakkoharrastus, oikean toscanakokemuksen etsintä) löytyminen sijoittui Kroatiaan. Oliiviöljyä on nautittu.

Toscanakokemus – kuu kattojen yllä

Toscanakokemus 2 – kivimajatalo

Ja sitten siis Italiaan, eikun Itävaltaan. Slovenian kautta. Koska Italia tuli vasta Itävallan jälkeen. Jotain kuvia matkalta:

Ölli joella

Hepoissa on pilkkuja

Vuoria Sloveniassa

Itävallasta löysin raekuuron. Se on kiva löytää kun on jossain tiellä ja sitte vedellä jotain kurapukua päälle kun peukalonpään kokoiset rakeet hakkaa naamaa ja kolahtelee kypärään. Kyllä matkalla on mukavaa. Sen johdosta löyty kuitenkin mengele ja maailman pienin sateenkaari ja sen pää itavaltalaiselta maatilalta, jonne siirryin kun sateelta pystyin odottamaan pahimman kaaoksen loppumista. Sillan alla ei nimittäin ollut tilaa, siellä oli biljoona autoa, varmaan niitä rakeita piilossa kun motoristiraukka seisoo sillan takana sateessa 🙂

Mengele

Sateenkaari

Maanviljelijä koitti kovasti jutella, mutta meiltä puuttui yhteinen kieli, kun ei tuo saksa oikein taivu 😀

Mutta sateen jälkeen taas aurinkoa ja enemmän itävaltaa sitten seuraavassa.

 

 

 

 

Via baltica, on a road again

Nainen imuroi hotellin pihaa, vaaleanpunainen bajamaja, preussin punainen auringonlasku.

Uimaranta Latviassa

Taas on lähdetty siiS liikkeelle mopolla kohti Euroopan eteläkärkiä. Helle painaa päälle, maissipellot huojuvat ja Baltia on edelleen lättäänää ja maaseutua. Uiminen on päivän sana. Ensin tietysti klassikkorannalle, jota ilman balticaa ei lasketa ajetuksi. Tällä rannalla on kuvattu haaksirikkoutuneita harmaasusia ja monta huonoa lomakuvaa. Ehkä yksi hyväkin. Ei tämä mikä on tässä.

Rantahan löytyi, koska rekka halusi ajaa sillalla vastaan meidän kaistallamme väistäessään mopoa, jolloin nopeat väistöliikkeet tehtyämme todettiin kuskin tarvitsevan taukoa. Ekasta oikealle ja tänne päädyttiin. Samalla reissulla tuli myös tarkastettua useita pikkuteitä, kun ei tuo data liikunnut aikanaan niin halvalla kuin nykyään ja karttojen kanssa suunnistaminen oli välillä jännää.

Puolalainen tie

Puolalainen tie

Aurinko laski tosiaan kirkkaan pinkkinä paahteisen päivän kääntyessä iltaan. Todella hieno näky, jota ei tietenkään voinut pysähtyä kuvaamaan, koska tietysti voi ajaa melkein Puolaan yhtenä päivänä 😁. Samalla tosiaan taakse jäi myös babyvaalenpunainen bajamaja. Miksei suomessa ole näitä, kysyn vaan?!?

Kaunasilaisen hotellin siivooja huolehti aamulla pihan puhtaudesta. Katselin aamupalaa syödessäni siivoojan touhuja, kun yhtäkkiä ovesta työntyi ulos imurin suulake. Ja varsi. Siinä sitten imuroitiin oven edusta sujuvasti ja takaisin sisään. En kehdannut ottaa kuvaa 🙂 Sen sijaan kuvia Białowiezan metsästä.

Siellä oli vanha minirautatie!

Ja koska ei ole linnojen voittanutta, niissähän piti käydä urakalla. Alla kootut Oravan linnan parhaat ovenkahvat ja derppileijona. Matkan teemaksi tulee vielä osoittautumaan kootut omituisen näköiset leijonat.

Oravan linna

Ovenkahva, iloinen.

Ovenkahva, toinen

Ummetusleijona

Predjaman linnalle pääsi ajamaan sateessa, pimeässä ja ukkosessa, mikä tekee matkustamisesta moottoripyärällä eeeeerittäin mukavaa. Toisaalta majotuspaikka odotti ja siellä sai reissun kolmannen gulassin, mikä oli voitto. Aiemmat oli nautittu jo Sudenpesällä Puolassa ja kahvila Molossa ( se lausutaan mooloo, senkin höpönassut). Unkarissakin satoi. Unkarilainen pelto näyttää muuten aivan samanlaiselta kuin Puolalainen,Latvialainen tai Liettualainen pelto. Maissia kasvaa Euroopassa yllättävän paljon.

Kuvassa gulassia

Predjaman linnalla tuli taas seikkailtua. Viimeinen kuvasarja sieltä,ei derppileijonia tässä. Niitä lisää myöhemmin. Alla erittäin hienosti lisätyt kuvat, kummallinen on linnan luolaosan sisältä otettu,siinä näkyy muka maisemaa sieltä aukosta pilkistäen.

 

 

 

Hue(h) hellettä.

Hikoilu jatkuu taas, kun ei olla viileämmässä ilmanalassa, Hoi Anin jälkeen nyt Hue.

Reissupäivät alkaa käydä vähiin, joten on aika siis nauttia viimeiset makumatkat makeisiin keittiöihin (ostin teemaan sopivan paidankin! Kuvia tulossa! Ehkä! Sen voi myös nähdä mun päällä!). Osa n+1, jäätelö.

draculajäätelö

 

Kyllähän se ihan nimensä veroinen on kun valuu tuota puikkoa pitkin. Maku 2/5, ei jatkoon.

Olen saapunut matkan päätepisteeseen Hue – kaupunkiin, viimeiseen Vietnamin kuninkaiden pääkaupunkiin ennen vietnamin sotaa ja uutta maailmanjärjestystä.

Kalajäätelö! Maku kuin jäätelöauton jäätelöveneissä! Lapsuus palasi, 7/5, parasta ikinä!

Kalajäätelöä olisi saanut myös macha vihreä tee punapaputahnakombona. En kokeillu. Punapaputahna on edelleen suurinta pahuutta.

Oikeita kaloja kuninkaallisen palatsin alueella, ihan parhaita, otin videotakin.

Matkalla oli tietysti tutustuttava Top Geat tiehen eli Hoi Vanh passiin. Siellä oli rannoilla kalastajaperheitä veneissään, tien laidalla historiaa ja bunkkeita ja paljon mutkia.

Neulansilmämutka tiellä. Kuvan värisävyt osottavat erinomaisuuteni kuvaajana, ehkä ei kannattais pitää säätöjä hämäräasetuksella.

Näyttävä tie ja mukava päivä, ei voi valittaa. Elefanttilähteille kun pääsi vettä tuli taas ja ukkosti, mutta sainpahan lähteet itselleni, ei kiinnostanu muita sateessa uiminen.

Kylä meren rannalla (samasta kohtaa kun top gear, kyllä, siihen pysähdyttiin).

Ei ihan yhtä päätähuimaavia pudotuksia kuin Dalatista palatessa. Mielenkiintosempi vielä kuin tämä kuuluisa pätkä oli sen jälkeen ajettu roinen lyhyempi pätkä, joka oli alkanu kasvaa jo umpeen. Tänne on tehty useita tunneleita mutta vanhat tiet on vielä olemassa.

Kalastajaperheiden asuntoveneitä

 

Kalastajaperheiden asuntoveneitä.

Tien varrella ja Huesta on löytyny siis paljon kaikenlaista. Omituinen länkkäri on tietysti kävelly kaikkialle, mitä tosiaan muut ei tee. Mutta se on kätevämpää täällä, kun ei ihan koko ajan tarviii pelätä jonkun ajavan päälle.

Hoi Van passin päällä oleva vanha rajapyykki, portit muinaisia, bunkkerit viime vuosisadan lisä.

Auringonpaiste ja kuumuus väsyttää, samoin matkustaminen, meinasin nukahtaa mopossa kuskin taakse 🙂 kun tuota Hoi An – Hue väliä ajeltiin. Kaipa sitä ihminen tottuu liiankin hyvin kuskattavana olemiseen.

Seuraavaksi epäloogisessa järjestyksessä kaikenlaista matkan varrelta.

Kuvassa keskellä pienen pieni vesipuhveli ja paikallinen viljelijä veneessä.

 

Ummetusta poteva tiikeri Marble mountain temppelivuorella.

 

Värikäs temppeliportti

 

Erittäin sujuvasti pysäköity törmäysauto. Joskus niidenkin pitää päästä näkemään maailmaa ja pois aitausestaan!

Huessa etsittiin hostellia, etsintä päätty tän näköiseen kadunkulmaukseen, kun vihdoin löyty sivukadulta oikea hostelli.

Vastapäätä löytyy kahvila, jonne paperitehdas oksensi kaikki paperilamppunsa, plörgs vaan. Ja kolmannesssa kulmassa on rafla, joka soittaa Vitasta 😀

Nää on hauskan näkösiä nää kaupungit. Ja maaseutu. Yöllä junassa heräsin katselemaan valkosia kallioita pimeydessä. Saatoin myös herätä siihen että junan patja oli jotakin sementin ja valuraudan sekotusta ja neljän hengen hytissä neljä aikuista ja kaksi lasta. Toisaalta suurimman osan ajasta istuin toisessa vaunussa jossa toimi ilmastointi. Kun tuli ilta, menin omalle osastolle, joka ei ollu yöllä jäätävän kylmä, kuten ne, joissa ilmastointi toimi. 

Juotu munakahvi

Onneksi on munakahvi, joka on parasta poisjuotuna 🙂 Siinä on kananmunaa ja sokeria marenkimaiseksi vispattuna kahvin pinnalla, paitsi että marengissa ei ole keltuaista kuten tässä. Eli kahvin päällä on kakunalkua!

Assamteetä ja banaanikinuskikakkua prameammassa cafe aparmentissa.

Sitä on hyvä nauttia erilaisten kakkujen kanssa. Saigonissa oli uskomattomia kahviloita, siellä on asuintalo täynnä putiikkeja ja kahviloita keskellä parasta liikealuetta. Se ei kuitenkaan ollu suosikkini, vaan vähän syrjässä oleva 14 Thon That Dam, joka ei ollu sellanen turistinähtävyys kuin tuo paremmalla paikalla oleva.

Yrttitee siellä Thamissa

Thö amaizin doge pari kerrosta ylempää

Siellä oli vielä rustiikkisempi tunnelma ja jouduin itse tiskaamaan teepannuni ja kuppini! Hueh hueh! Löysin siis vapaaehtoismaksuihin perustuvan Zen – teehuoneen 🙂

Sooda

Kaksi kerrosta zen yläpuolella nautin Galaxy-soodaa Mockingbirdissä. Tunnelma oli kuin Berliinissä konsanaan kun istuin vähän rapistuvan baarikahvilan parvekkeella. 

Portaikko ei minnekään

Ja koska on parempi lopettaa kuten aloittikin, pikachu – höyrypullia! Ja monsterikoko kahvista, litra! Kyllä pärisee!

Muumipappa ja meri ja kaupungit ja tie ja ….

Tein testin mikä muumi olet. Syytän sitä hiiteen velvollisuudet – kuvaa. Tähtäsin pikkumyyhyn muttei onnistunu. Pappa se sieltä tuli.

Eli 🗻 kun laskeutuu, tulee vastaan vesipuhveli ja sitten 🌵 ja meri. Eli siis seuraavaksi: harhaista filosofiaa, ”vaapukkamehua” ja meri.

Merta ja kallioita piti ihan erikseen mennä katsomaan. Olihan se merkattu Tuy Hoan ainoaksi nähtävyydeksi. No, ehkä siinä ohessa sitä meren kattomista voi ihailla myös heksalaavakiveä, joka muodosti osan rannasta.

Heksakiviriutta, nimeltään lautasriutta. Näyttävät ilmeisesti jättimäisen pinoamilta lautaspinoilta, siitä nimi.

Siellä oli myös kaktus!

Tuy Hoa on pieni kaupunki, jossa oli isoja leveitä katuja ja hyvin vähän liikennettä. Se näyttää paikalta, jonne on ollu tarkotus tulla paljon hotelleja ja iso rantalomakeskus, mutta sitä ei ole koskaan tapahtunut. Tiet on rakennettu, muuta ei. Siellä on pitkä ranta jossa on tyhjiä tontteja.

Sisääntuloväylä, jonka vieressä kylttejä New City (jota ei ilmeisesti koskaan rakennettu). Ranta vasemmalla olevan kaistaleen takana.

Teillä ei tosiaan sitä liikennettä ollu, mikä oli outoa, koska kaikkialla on liikennettä ja paljon. Merikin oli kylmempi kuin muut joissa olen uinut. Kylmä se ei ollu, mutta Siaminlahti oli +32 asteinen. Jep. 

Hiljaisuus ja paikalliselämä ei lainkaan haitannu, ilmeisesti ulkomaalaiset eksyy tällasiin paikkoihin vaan, koska ovat matkaamassa mopolla halki Vietnamin. Tapasin kolme kaupungissa, kaikki samalla lailla menossa skoottereilla joko pohjoseen tai etelään. I rest my case, ne oli myös ainoat länkkärit joita siellä näin.

Lisää kuvia merestä

Mutta eihän sitä nyt ilman turisteja ihminen pärjää! Siksi on hyvä jatkaa Hoi Aniin, jossa ne eivät kesken lopu! Turistimassat vellovat kuin meri konsanaan pitkin kaupungin katuja!

Vihreät lyhdyt valaisevat öistä maniaa.

Tätä hulluutta valaisevat kaiken väriset lyhdyt ja menon katkaisee vain taivaalta lankeava sade, joka ryöpyllään tyhjentää ja pesee kadut ihmisitä ja roskista.

Öinen Hoi An ja joenranta.

Kaunis kaupunki muuten.

Ravintolan nimeltään lintuhäkki, seinä.

Merta se on loppumatka ollukin. On uitu ja nautittu Heart of Darkness – olutta, Magpie stout oli ja paikallista vehnåolutta. Ja hyvää oli. Dalatin viiniäkin kokeilin. Vähän vaihtelua kahviin. Ettei nyt ihan jäisi alkoholi tältä reissun osuudelta, kun en sitä käärmeviinaakaan ryhtyny maistelemaan 🙂

Valitettavasti lasin logo ei oikein näy, olis pitäny pyytää pullo lavasteeksi. Olen kirjaston Apocalypse now jonossa sijalla 13. Aloitin sijalta 16. Voinee kestää hetken ennen kuin sen saa. On muuten redux-versio, että kestää se kattominenkin.  Ehkäpä ehdin lukea nauttimani oluen kanssa samannnimisen kirjan ensin, jonka juoni tuossa Vietnamleffassa on. Ja oluena saa Kurtzin hulluutta 🙂

Meri jatkuu kun menee pohjoiseen. Da Nang (oikealla) ja kalastusta (vasemmalla)

 

Da Nang tarkemmin. Miksi otin kuvan, ei mitään hajua 🙂 vasemmalla sormi.

Koskapa makeita makuja maailmalta jatkuu seuraavassa osassa, on vuorossa mereneläviä maaimalta.

Merenelävä jossakin gluteenigeelissä.

Ne kypsytetään käärittyinä banaaninlehtiin, kuten moni muukin asia, esimerkiksi sticky rice. Tuollainen vähän limasen näköinen nyytti. Hyvältä kyllä maistuu. Lisäksi täältä päin Vietnamia saa erinomaisia riisitaikinalettuja, joita paistetaan monella pikkupannulla yhtä aikaa sekä rafloissa että katukeittiöissä. Alla kuva.

Ilmeisesti pieni liekehtiminen on ihan okei. Valmiita tuotoksia tuossa kokin oikealla puolella. Banh xe on nimi. Syömisiin!