Monthly Archives

toukokuu 2019

Muumipappa ja meri ja kaupungit ja tie ja ….

Tein testin mikä muumi olet. Syytän sitä hiiteen velvollisuudet – kuvaa. Tähtäsin pikkumyyhyn muttei onnistunu. Pappa se sieltä tuli.

Eli 🗻 kun laskeutuu, tulee vastaan vesipuhveli ja sitten 🌵 ja meri. Eli siis seuraavaksi: harhaista filosofiaa, ”vaapukkamehua” ja meri.

Merta ja kallioita piti ihan erikseen mennä katsomaan. Olihan se merkattu Tuy Hoan ainoaksi nähtävyydeksi. No, ehkä siinä ohessa sitä meren kattomista voi ihailla myös heksalaavakiveä, joka muodosti osan rannasta.

Heksakiviriutta, nimeltään lautasriutta. Näyttävät ilmeisesti jättimäisen pinoamilta lautaspinoilta, siitä nimi.

Siellä oli myös kaktus!

Tuy Hoa on pieni kaupunki, jossa oli isoja leveitä katuja ja hyvin vähän liikennettä. Se näyttää paikalta, jonne on ollu tarkotus tulla paljon hotelleja ja iso rantalomakeskus, mutta sitä ei ole koskaan tapahtunut. Tiet on rakennettu, muuta ei. Siellä on pitkä ranta jossa on tyhjiä tontteja.

Sisääntuloväylä, jonka vieressä kylttejä New City (jota ei ilmeisesti koskaan rakennettu). Ranta vasemmalla olevan kaistaleen takana.

Teillä ei tosiaan sitä liikennettä ollu, mikä oli outoa, koska kaikkialla on liikennettä ja paljon. Merikin oli kylmempi kuin muut joissa olen uinut. Kylmä se ei ollu, mutta Siaminlahti oli +32 asteinen. Jep. 

Hiljaisuus ja paikalliselämä ei lainkaan haitannu, ilmeisesti ulkomaalaiset eksyy tällasiin paikkoihin vaan, koska ovat matkaamassa mopolla halki Vietnamin. Tapasin kolme kaupungissa, kaikki samalla lailla menossa skoottereilla joko pohjoseen tai etelään. I rest my case, ne oli myös ainoat länkkärit joita siellä näin.

Lisää kuvia merestä

Mutta eihän sitä nyt ilman turisteja ihminen pärjää! Siksi on hyvä jatkaa Hoi Aniin, jossa ne eivät kesken lopu! Turistimassat vellovat kuin meri konsanaan pitkin kaupungin katuja!

Vihreät lyhdyt valaisevat öistä maniaa.

Tätä hulluutta valaisevat kaiken väriset lyhdyt ja menon katkaisee vain taivaalta lankeava sade, joka ryöpyllään tyhjentää ja pesee kadut ihmisitä ja roskista.

Öinen Hoi An ja joenranta.

Kaunis kaupunki muuten.

Ravintolan nimeltään lintuhäkki, seinä.

Merta se on loppumatka ollukin. On uitu ja nautittu Heart of Darkness – olutta, Magpie stout oli ja paikallista vehnåolutta. Ja hyvää oli. Dalatin viiniäkin kokeilin. Vähän vaihtelua kahviin. Ettei nyt ihan jäisi alkoholi tältä reissun osuudelta, kun en sitä käärmeviinaakaan ryhtyny maistelemaan 🙂

Valitettavasti lasin logo ei oikein näy, olis pitäny pyytää pullo lavasteeksi. Olen kirjaston Apocalypse now jonossa sijalla 13. Aloitin sijalta 16. Voinee kestää hetken ennen kuin sen saa. On muuten redux-versio, että kestää se kattominenkin.  Ehkäpä ehdin lukea nauttimani oluen kanssa samannnimisen kirjan ensin, jonka juoni tuossa Vietnamleffassa on. Ja oluena saa Kurtzin hulluutta 🙂

Meri jatkuu kun menee pohjoiseen. Da Nang (oikealla) ja kalastusta (vasemmalla)

 

Da Nang tarkemmin. Miksi otin kuvan, ei mitään hajua 🙂 vasemmalla sormi.

Koskapa makeita makuja maailmalta jatkuu seuraavassa osassa, on vuorossa mereneläviä maaimalta.

Merenelävä jossakin gluteenigeelissä.

Ne kypsytetään käärittyinä banaaninlehtiin, kuten moni muukin asia, esimerkiksi sticky rice. Tuollainen vähän limasen näköinen nyytti. Hyvältä kyllä maistuu. Lisäksi täältä päin Vietnamia saa erinomaisia riisitaikinalettuja, joita paistetaan monella pikkupannulla yhtä aikaa sekä rafloissa että katukeittiöissä. Alla kuva.

Ilmeisesti pieni liekehtiminen on ihan okei. Valmiita tuotoksia tuossa kokin oikealla puolella. Banh xe on nimi. Syömisiin!

Loputtomasti kuvia vuorista ja männyistä

Kyllä, tämä postaus sisältää seuraavat asiat:

1 – vuoria

2 – mäntyjä

3 – lisää vuoria

4 – hevosia kadulla

5- jotain ihan muuta! Kahviloita ja sukat!

Siinähän se sitten onkin. Koska kun menee vuorille, saa kuvia vuorista ja sitten siitä millaista on sateella ja auringonpaisteessa vuorilla.

Polku

Koska on mukava harrastaa liikuntaa kun ei ole liian kuuma, kiipesin Lang Biang kukkulalle, tai siis lähes. Oli niin pilvistä etten menny ylös asti, koska siellä oli kylmää (+21 astetta) ja kosteaa.

Kylmiä ja kosteita huippuja

Tätä ennen olin istunut paikallisessa kipsassa maailman pienimmillä muovituoleilla katsellen kun sataa saavista kaatamalla ja paikalliset pelaa korttia ja juo kaljaa. Tästä johtuen kengissäni oli koko reissun kilo punasta mutaa. Sitä on niissä vieläkin ja ne on uitettu moneen kertaan jo. Goretex pitää varmaan kosteutta, ainakin sisäpuolellaan. Testattu sekä takin että kenkien osalta.

Kahvipensaita

Täältä sitä kahvia tulee, jota voi sitten juoda joka paikassa, huolella olenkin yrittänyt tuhota paikallista kahvisatoa parempiin suihin (omaani). Lisäksi vuorilla on mäntyjä.

Mäntyjä vuorilla

Kuten kunnon hobitin kuuluu, pidin toki myös evästaukoja, samalla ihaillen mäntyjä, pilviä ja huippuja. Eväät oli vähän köyhät, mutta maisemat korvas ja se, ettei joka paikassa ole mopoja 🙂

Alhaalla olin ovelasti välttänyt luonnonpuistomaksut lähtemällä portin vierestä menevälle tielle, jossa tämäkin polku kulki. Sisään menemällä olis päässy kävelemään asfalttitietä ja varomaan ohi painavia jeeppejä, joilla kunnon retkeilijät ™ meni huipulle. Sitä se on se retkeily.

Alhaalla paikallishevosia tyhjän liiketilan edessä, huomaa seepraraidat!

Koska vuorilta oli siis tultava alaskin, otin Dalatista  bussin merelle. Hieman kuumottaa tulla sellasella näitä teitä, jyrkänteet on tien vieressä ja jyrkkiä ja sitä alastuloa ja neulansilmää on ihan riittävästi.

Ylhäällä oli unenomainen tunnelma, kun pilvet verhoaa laaksot ja huiput ja uiskentelee siinä vieressä, ihan kuin bussi aina välillä sukeltais utuun ja ja tulis pois. Ei ihan todelliselta tunnu siellä. Mitä alemmas tulee, sitä todellisemmaksi maailma muuttuu, aurinko paistaa ja laaksot kylpee kaikissa vihreän sävyissä.

Alemmassa kuvassa oleva neonvihreä ei ole vääristelyä kuvaajan tai kameran taholta. Se on ihan oikeasti ihan käsittämättömän neon se maisema.

Matkan varrelta jonkinsortin nähtävyys, omituinen huippu tällä kukkulalla.

Matkalla voi nähdä muitakin paikalliseläimiä kuin hevosia, esimerkiksi kylpeviä vesipuheveleita tien vieressä!

Puhveli!! Yhden sellaisen voisin ottaa vaikka kotiin. Siellä se paljussa löllisi. 

Ja koska kaikki hyvä, kuten joet, kääpiöt ja kahvi tulevat vuorilta, ohessa kuvakavalkadi kahvista ja kahviloista.

Vietnamilainen kahvi, alla kondensoitu maito, seuraavana kahvi jossa jääpaloja ja päällä vaahtoa.

Se tehdään omalla vietnamilaisen kahvin suodattimella, joka tulee kupin päälle. Tässä kuuma versio tulossa, johon jäät tulee perästä

 

Kahvilat on nättejä täällä, lisäksi henkien kätkemä – sukat.

Cafe saigon on tän hetkinen suosikki, mut munakahvi on vielä kokeilematta. Siihen tulee kananmunaa, ihan vaan tiedoksenne. Ettei tule nyt epäselvyyksiä tästä asiasta. Vielä on aikaa kokeilla sitäkin.

 

 

 

Olen vetäytynyt vuorille

Lamppuja

Saigonin kuumasta ja kosteasta sykkeestä oli jo aika siirtyä viettämään rauhallista parantolaelämää Dalatin vuoristokaupunkiin, jonka olemassaolosta saamme kiittää ranskalaisia kolonialisteja ja orjatyövoimaa. Eliitin ja sotilaiden sanatorioksi perustetussa setlementissä on nyt vilkas kaupunki.

Dalat ja sen keskellä oleva järvi, taustalla vuoria.

Alppitunnelmaa tuovat ranskalaiset villat ja mäntymetsien kirjomat vuorenhuiput ja laaksot, joiden keskellä voin parannella keuhkosairauksia ja ihailla, kuinka vietnamilais- ja kiinalaisturistit menevät yli köysiradalla. Ja jottei alppitunnelmaa puuttuisi täältä 24 asteen lämmöstä, menee ohi paikallisia toppatakissa. Useita, ei vaan yhtä. Ja suomessa taitaa olla rantakelit nyt, kun mittari lähestyy sitä 24 astetta 🙂

Öinen art deco juna-asema

Vietnamilaiseen bussikulttuuriin on tullut tutustuttua varsin hyvin. Siihen kuuluu monenlainen hyörinä, välillä tankataan ja syödään, välillä bussiin hyppää tyyppi myymään hammasharjoja koko perheelle tai valtavia ranskanleipiä myyvä nainen. Välillä bussista hajoaa rengas kesken matkaa ja sitten se vaihdetaan, rikkinäinen ilmestyy keskelle bussia.

Kun on bussilla päässyt perille, voi esimerkiksi kokeilla tunneleihin sulloutumista. Ja koska todellinen travelleri menee tietysti paikallisbussilla sinne, minne eksyy vain ne kaksi pakollista saksalaista ja valtavasti paikallisia, vie reissu kolmen tunnin sijasta seitsemän. Mutta olenpahan nähnyt alkuperäistä tunneliverkostoa ja sen viereen perustettua huvialuetta, koska huvialueet sopii hyvin minne vaan.

Vuorilla ei sen sijaan ole tunneleita tarkastettu, vaan ihailtu omituista Alppitunnelmaa, täydennettynä Ranskan Alpeilta kopioiduilla rakennuksilla ja huviloilla. Lysee Yersenin pihalle ei enää pääse, mutta muita rakennuksiakin on pällisteltäväksi. Ja auringonlaskuja.

Vaaleanpunainen pantte.. eiku mariekirkko

Auringonlasku ja mäntymetsäistä vuoristoa

Siihen se aika sit on menny, sekä tietysti syömiseen, onhan se iso osa elämää ja elämä on ihmisen parasta aikaa. Vohvelini päällä on tietysti banaania, koska banaanipannukakkupolku. Oikeasti appelssiinihillo oli loppu.

Ylläolevaa kirjaa lukiessani totesin, että täytynee katsella uudelleen Apocalypse now. Parhaan koloniaalikäytännön mukaan myös Vietnamin vuoristoasemia (hill stations) perustettaessa on mukana ollut paikkojen kartoittamisessa iloisesti paikallisia hakkaava ja tappava sotilas, tosin Ba Na hill – asemaa kartoittamassa, joka siis oli toinen kohde Bien-Lanhgin ohella jonne piti saada Eurooppalaisille setlementti jossa ei ole malariaa ja on viileämpi ilmasto kun heikko eurooppalainen kuolee kuumuudessa. Ja koska näin on, tulee nauttia riittävästi virvokkeita.

Krapulakenguru vahtii artisokkateehetkeäni. Mukana minttusuklaa ja sininen teesetti.

Toinen sininen teesetti

Kahvi on hyvää, sitä on juonu nyt harvinaisen paljon, useamman kupin päivässä. Muuten olen juonu ehkä yhden kupin kahdessa viikossa tai jotain. Teetä sitäkin enemmän.

Kuvassa on suklaakakku. Se ei näy. Ja kahvia.

Takana on tulipesässä tuli, kiva nuotion tuoksu joka yhdistyy kahvin tuoksuun. Ei tarvi ilmastointia, koska yöllä on vaan 21 astetta lämmintä. Täällä voi pitää pitkiä housuja, eikä hiki valu säärtä alas. Uimaan en ole vielä päässyt, mutta kokeilen huomenna jos onnistuis. Täällä on nimittäin vesiputouksia pitkin poikin.

Prann vesiputous ja kolme neljästä tekstiilinelosesta, ihan saman näkösiä, sanat mekot ja hatut 🙂

Eiköhän se ollu tällä kertaa täältä tähän ja silleen.

 

 

 

 

Good morning Vietnam

 

Saigon travellerighetto, ahtaat kadut, joku koittaa ajaa päälle mopolla, länkkäreitä, kiinalaisia, korealaisia, Burger King, Englantilaisessa bubissa jalkapalloa telkussa ja keski-ikäinen tuopin kanssa, musa kaikkialla vitun kovalla, miehille baareja, naisille kauneushoitoloita vieri vieressä (kyllä, baareihin sisäänheitetään miehiä, spahan naisia), neonvaloja. Kaikkea mitä niiltä osaakin odottaa.

Cai ben kelluva tori.

Oltuani yön Cai Be nimisessä syrjäkylässä meno on heti eri. Siellä suurin melusaaste oli kännikaraoke, joka nauratti, niin hyvin hukassa oli sanat, nuotit ja muttei mikki! Ei se oli vakaasti suun edessä koko ajan!

Cafe Le Mekong Mekongjoen lauttaylitylsen vieressä, jossa herätin riippumatossa nukkuvan myyjän, jotta saatoin itse riippumatossa juoda mirinaa (makuna green cream 🙂 )

Olen nyt kiertänyt Mekongin suistoa ja haluaisin julistaa parhaaksi matkustustavaksi riippumatossa makaamisen veneessä. Sitä vois tehdä loputtomasti. Vene keinuu, riippumatto keinuu, maisema keinuu, kunnes nukahtaa. Sit herää ja keinuu vähän lisää. Lopuksi voi pyöräillä sivujoen rantaa ja katsella ihmisten koteihin sisään. Jonne siis on parkeerattu kaikki perheen menopelit autoista potkulautoihin. Koska miks ei autoa olohuoneessa? Kaduilla ei kuitenkaan ole tilaa.

Asuntoja Mekongin varrella, materiaalina aaltopelti

Ancient house (vuodelta 1931 sano teksti oven yllä), Cai be

Tänään olen tutustunut tulevaisuuteen. Itse asiassa istun siellä tälläkin hetkellä ja käytän Vincom meganet freetä. Epäilen että ajatuspoliisi saattaa ilmestyä hetkellä millä hyvänsä. Maailman tulevaisuus näyttää kyllä enemmän olevan Stepford wives kuin Neuromancer, ainakin ulkoisesti. Jaa millä tavoin? Minäpä kerron.

Istun Vinicom kauppakeskuksen kellarikerroksessa, jossa on neljä ketjusushipaikkaa, joiden ovilla työntekijät hokevat sumimasen tai ainakin jotakin sinnepäin. Myös muita satunnaisia japaninkielisiä tervehdyksiä ja kiitoksia kuuluu kuorossa. Ylläni on Vincom Landmark 81 pilvenpiirtäjä, jonka Vinpearl hotellin baarissa join teetä ja katselin ympärillä olevan Vincom cityn megataloja. Käveli. Ihailemassa mega-asuinkompleksien välissä kulkevia erittäin siistejä kävelykatuja, joissa vesielementtejä ja uima-altaita joka talon välissä. Uima-altailla on nolla uimaria ja vähintään kaksi työntekijää per allas, joita siis ei ole vähän. Talojen alakerrassa on tietysti yhtiön kauppoja. Tiet ovat suoria, kasvillisuus hoidettua ja ruoho muovia. Ajoväylillä on hidasteet ja suojateitä.

Rakennuksia Vin cityssä

Ei ole neonvaloja, vaan kalliita merkkiliikkeitä. Ei tööttäystä, se on varmaan kielletty. Vartijoita ja ovenavaajia joka ovella ja portilla. Katujen, joilla liikkuu ehkä kaksi autoa, ylle on tehty ylikulut.  Sanoisin, että corporaattimaailma on varsin yhdenmukaisen siisti.

Ölli ja 75-kerros

Hyvänä huomenena voi pitää sitä, että Ho Chi Minh cityssä on loistavat aamiaismahdollisuudet. Cappuccinon vaahto on tymäkkä ja kahvi hyvää. Ranskan entiset koloniat on vakiuttaneet kakku- ja kahviosaamisella. Alla kuva riisipaperitehtaan vierestä ostetusta jälkiruuasta, joka gelatiinipinnan alla oli mannapuuromainen makea sisus. Ei pahaa.

Sen sijaan eteläkorealainen koulusysteemi ei onnistunut vaikuttamaan, ainakaan aamuisen keskustelukumppanin osaaminen historiasta oli jotakuinkin, natsit. Ja siis natsitervehdys. Kaikella tavoin sitä voi aamunsa aloittaa. Muutkin Eurooppalaiset keskustelun osapuolet kokkvat halua siirtää kämmenpohjansa kohti naamaa, ainakin ilmeistä päätellen.

Mutta, seuraavaksi bussi pois Vincitystä, hintaa noin 30 senttiä per matka. Jos vaikka jatkaisi nähtävyyksillä, kun Indepence palace on nyt nähty. Komea pytinki.

Independence palace, toisen kerroksen aula. Suosikkini oli pressan makuuhuone, ehtaa seiskaria, upea ilmestys.

Muita asioita joita olen oppinut. Bussien numero ja reitti on valinnainen. Bussi, joka päiväaikaan viattomasti kulkee numerolla 3, onkin yöaikaan pimeän jälkeen villisti numero 19. Tai 3 tai molemmat samaan aikaan! Kaikki versiot on nähty. Perille pääseminen bussilla, jolla ajatteli, on yleensä hyvää tuuria. Koska hyvässä ruuhkassa mikään ei liiku paitsi kuskien käsi töötille. tuut tuut. Tuuuuuuut!

Lopuksi vielä kuva paikallisesta venekuskinaisesta, näillä pienemmillä veneillä ne on lähes aina naisia jostain syystä. Ja veneen käsittelyyn voidaan ottaa avuksi kaikki raajat jos on tarve 🙂