Luksustarzanin paluu

Retriitti katkaisi yhteyteni ulkomaailmaan, mutta olen palannut!

Retki waterworld-elokuvan maisemiin ja paluu viidakkoon oli oikein onnistunut kokemus. Oli mukava jatkaa Kambodžaan, mutta siitä myöhemmin. Ensin keskityn viidakkovaltakuntaan ja uusiin eläinystäviini.

Tässä on ystäväni joogakissa. Päädyin retken jälkeen toiseksi yöksi puutarhamajaan, joka oli lähin näistä jungle houseista paikan respaa ja raflaa. Kaupoaan kuului mainio pihabanaanipuu isolla kukalla ja banaanitertulla sekä kotikissa.

Yksi paikan respakissoista tuli illalla raaputtamaan ovea selkeästi ilmoittaen, että haluaa sisään. Päästin sitten toisen kun oli kovin pehmoisen näköinen. Kissa tarkasti tilukset ja asettui mukavasti kuistille nukkumaan. Aamulla kun joogasin, se halusi takaisin sisään kattomaan mitä teen. Joogasin sitten kissan kanssa. Paljon parempi kuin vilkkaiden koiranpentujen, 7/7 kokemus. En harmikseni muista kissan nimeä, cocktail asui baarissa mut tää oli respa-asukas tää kissa. Muita eläinystäviä oli valtava sammakko ja raflan lisko (ei kuvissa) sekä kahviaddikti apina, josta kuva pää kahvikupissa.

Pahoittelemme kuvien huonoa laatua. Parempaakaan ei tuu, että tällä mennään 🙂

Viidakkoseikkailu olikin siis oikeasti waterworld-kokemus bambumajoineen. Liikkumisvälineenä oli traditionaalinen hirveältä haiseva ja valtavaa meteliä pitävä vene, jota ajoi paikallinen pappa. Samanlaisilla muutkin kulki, paitsi että osa näytti olevan selkeästi 20+ travellerihenkisille suunnattu, yhdessä jengi makaili kuskin riippumatossa ja kuski näytti hieman elähtäneeltä rokkitähdeltä, mut toisaalta jotenkin se leipä on hankittava kun rokkiura ei enää kanna.

Kuskina voi myös vetää röökiä ihan rauhassa. Moottorit oli varsin vaikuttavia, mutta tuppas karkottamaan eläimet. Yksi elefantti säikytettiin kesken mutakylvyn, mikä oli sääli, eikai kukaan halua tulla häirityksi kesken kylvyn. Muut otti kuvia fantista, mä kuvasin moottoria. Prioriteettinsa kullakin. Aamun eläintenkatselun toteutin laiskana veneen pohjalla maaten .

Thaimaalainen energiayhtiö tekas padon viidakkoon ja hukutti siinä samalla kaheksan kylää ja melkosen määrän luontoa ja nyt thaimaalaisilla on oma halong bay kalkkikivikallioineen ja Khao sokin kansallispuisto. Kuvissa olevat kalliot ovat siis entinen koralliriutta joka on jäänyt kuiville. Upean näköisiä läheltä nähtynä.

Osa puista jäi veden alle pystyyn ja tököttää nyt rankoina. Syvyyttä vedellä on joku sata metriä 🙂 maisemat oli kuitenkin oikein mahtavia kun jakso vähän kiivetä.

Näistä näkymistä matka jatkui sitten tosiaan Kambodžaan yöjunalla ja paikallisbusseilla. Matkalla piti poiketa starbucksissa kahvilla ja kakulla, mikä makso varmaan saman kuin suurin osa majoituksistani. Sain kaksi kahvia, koska oli sakurakahvisesonki ja kaksi tuli yhden hinnalla, halusi tai ei 🙂

Muita ruokanautintoja matkalla oli jokin hyvin ällömakea jälkiruoka, jonka olisi voinut luulla olevan porkkanaraastetta ja jotain keväjutsua, mut ei, en tiedä mitä oli, mutta really sweet oli kyllä hyvä kuvaus tästä.

Muita kokeilematta jättämisen arvoisia matkaeineksiä tällä makealla makumatkalla ovat melonisoijamaito ja sakurapockyt.

Ei, soijamaito ja meloniesanssi eivät sovi yhteen millään tavoin. En suosittele. Sakura maistui hubbabuballe, mikä ei sinällänsä ollu mitenkään paha. Myöhemmin maistoin myös hedelmää, josta hubbabuban maku tulee, siis purkkahedelmää. Ensi kerralla sitten ruokakuvia, after eating. Ei, ei sillä tavalla kun ajattelette.

 

 

Previous Post

No Comments

Leave a Reply