Maakuntamatkailua Pohjois-Pohjanmaalla ja välillä kauempanakin

matkablogit, lähimatkailu, luonto, Pohjois-Pohjanmaa

Browsing Tag

ravintolat

Ihana kesän aloitus Budapestissa

Pääsimme kauan odotetulle matkalle Budapestiin viime viikonloppuna. Matkasimme Oulusta Helsinkiin ja sieltä Budapestiin Finnairilla. Saimme jännittää käsimatkatavaroiden kanssa, sillä niitä punnittiin heti Oulun kentällä. Siksi päädyimmekin paluumatkalle ottamaan ruumaan menevän matkatavaran, mikä helpotti tuliaisten ostamista. Pikku käsilaukku nimittäin toi yllättävästi painoa tavaroihin!

Saavuimme perille puolen päivän maissa, ja menimme aluksi taksilla hotellille. Kunnon ukkoskuuro sattui päälle, mutta ei hätää, sillä sateenvarjo oli mukana. Satoi kuitenkin sen verran, että poikkesimme aluksi burgereille Rebel-ravintolaan. Siellä olikin todella maukkaat burgerit, mutta samalla saimme esimakua kaupungin keskustan hintatasosta.

Sitten olikin aika majoittua Carat Boutique -hotelliin, joka oli neljän tähden hotelli ja suosittu matkailijoiden keskuudessa. Oli ihana, kun huoneessa oli kunnon parveke. Huone oli hotellin ylimmässä kerroksessa, joten senkään puoleen ei ollut valittamista. Lisäksi sisustus oli tyylikäs.

Sateen loputtua pääsimme kävelylle kaupungille. Huomasimme, että olimme aivan ytimessä ja ostoskatu Váci Utcallekaan ei ollut pitkä matka. Lisäksi matkalla oli ihana puisto maailmanpyörineen, ja puistossa selvästi varustauduttiin illan festareihin.

Illalla lepäsimme hotellissa, ja kävin myös kylvyssä. Marketista olimme hakeneet pientä iltapalaa. Aamulla koitti buffet-aamiaisen vuoro. Olimmekin ensimmäiset asiakkaat ravintolassa, sillä Suomen rytmin mukaan heräsimme varhain.

Nyt oli aika lähteä tutkimaan kaupunkia tarkemmin. Aloitimme näköalakierroksesta Hop On – Hop Off -bussilla, joka olikin varsin kätevä nähdä kaupunkin laajemmin. Pidin erityisesti jokinäkymästä siltoineen. Linnoitukselle näytti jo aamusta olevan jonoa.

Hyppäsimme bussista parlamenttitalon kohdilla, ja ennen sinne kävelyä poikkesimme kahvilassa limsalla ja vohveleilla. Parlamentin kautta kiertelimme keskustaan ostoksille, ja löysinkin merkkivaatteita puoleen hintaan. Sitten vielä tuliaisia tyttären pojalle!

Ilma oli aivan ihana, ja hotellissa käytyämme palasimme vielä kiertelemään puistoon. Siellä oli kivat markkinat meneillään, ja tein löytöjä sieltäkin. Forintit oli nimittäin käytettävä, vaikka euroillakin olisi reissun pärjännyt!

Poikkesimme pikaisesti syömässä Gyrosia, jonka jälkeen palasimme hotellille. Totesimme, että päivän aikana tuli käveltyä varsin mukavasti. Jos reissu olisi ollut pidempi, niin olisi ollut sopiva käydä kylpylässä ja linnoituksella. Mutta olimme tyytyväisiä siihen, minkä verran kaupungista ehdimme nähdä.

Aamulla aamiaisen jälkeen kävimme vielä pienellä kävelyllä. Sitten koitti kotiinlähdön aika, ja paluu arkeen. Viikonloppuloma oli irroittava kokemus varsin hektiseen arkeen.

Hotelli Käenpesä ja museoalue Ylivieskassa

Kaupallinen yhteistyö Hotelli Käenpesän kanssa

Minulla oli ilo päästä testaamaan Ylivieskassa sijaitsevan Hotelli Käenpesän uudistettuja Superior-huoneita. Ja huone olikin huippu!

Olen nyt töissä Ylivieskassa, niinpä suuntasin töiden jälkeen liki keskustaa olevaan hotelliin. Ihastuin heti huoneen lämpimän maanläheiseen sisustukseen ja tekstiileihin. Ja puistonäkymä huoneesta oli myös kiva.

Ilokseni teetä ja muita virvokkeita oli tarjolla iso valikoima. Lisäksi huoneen varustukseen kuului pienen jääkaapin lisäksi myös mikroaaltouuni.

Kävin iltapäivällä Ylivieskan kotiseutumuseoalueella, Puuhkalassa. Siellä oli hurjasti vanhoja rakennuksia, joissa oli näkemistä pelkästään ulkopuoleltakin.

Olin syönyt päivällä vain voileivän, ja vaikka olenkin dieetillä, niin odottelin hotellin ravintolan, PikkuVELIn avautumista. Riensinkin hakemaan sieltä mahtavan burgerin Reinin Lihan rotukarjalihasta, jonka otin mukaan huoneeseen.

Tähtäimessä oli myös hotellin sauna, mutta ruokailu sattui juuri siihen aikaan, etten ennättänyt saunaa testaamaan.

Uuden työn aloituksen jälkeen olin levon tarpeessa, niinpä ilta menikin lukien kirjaa ja rentoutuessa. Nukuin pitkät yöunet, ja aamulla oli ihana päästä hotellin aamiaiselle. Sekään ei pettänyt!

Katselin vanhoja blogipostauksia Ylivieska-tagilla, ja niitä löytyykin useita. Kannattaa siis tutkia, jos muutkin nähtävyydet Ylivieskassa kiinnostavat.

Original Sokos Hotel Lakeudessa Seinäjoella

Kaupallinen yhteistyö Original Sokos Hotel Lakeuden kanssa

Olipa pitkästä aikaa viikonloppureissun aika! Ennätimme Seinäjoella monenlaista, kuten Ideapark, maakuntakierros, kaupunkikävely ja kyläilyä. Mutta ensin kerron iki-ihanasta majoituksesta ja päivällisestä Original Sokos Hotel Lakeudessa.

Saavuimme hotelliin iltapäivällä ja pääsimme majoittumaan tilavaan ja kauniiseen Superior-huoneeseen. Huone oli varustettu omalla saunalla. Pidin huoneen tekstiileistä sekä huonekalujen yksityiskohdista. Huoneesta oli näkymä sisäpihan puistoon, ja myös Lakeuden Risti näkyi lähellä.

Tällä kertaa en aloittanutkaan kahvin juonnilla, sillä olen lopettanut sen kokonaan. Kaakaota kuitenkin valmistin hieman myöhemmin. Lehtikin oli mukana luettavana, toki myös kirja löytyi matkalaukusta.

Iltapäivällä oli aika ruokailla hotellin ravintolassa, Lakeus Matadorissa. Sielläkin oli aivan ihana palvelu. Otimme alkuun juomat ja minä alkuruokapöydän. Alkuruoka oli siitä kiva, että sen sai koota itse noutopöydän valikoimasta. Salaattiaineksia oli niin montaa sorttia, että kaikkia en lautaselle mahduttanut!

Tarjoilijan suosituksesta mies päätyi pihviin ja minä otin ahventa. Täydelliset valinnat olivatkin, ja nautimme aterioinnista. Niin näissä annoksissa, kuin myös aamiaisella, oli paljon paikallisia ruokatuotteita. Mies sai Priimaa Lakeurelta ja minulla oli Parilootua puna-ahventa.

Reissulla kävimme mennen tullen kauppakeskus Ideaparkissa. Se on mukavan looginen rakenteeltaan. Kahvittelimme miehen ostosten lomassa. Minua hieman huvitti, että itse en tällä reissulla ostanut mitään!

Iltapäivällä aiemmin olimme käyneet Jalasjärvellä kaverin luona kyläilemässä. Lisäksi meillä oli aikaa Kalevan Navetassa sijaitsevalle Seinäjoen taidehallille. Olihan se upea paikka! Tämä 130-vuotias punatiilinen navettarakennus kokoaa korkean kattonsa alle mm. nykytaidenäyttelyitä, kerho- ja kurssitoimintaa, konsertteja sekä ruokaelämyksiä. 

Taide ja urheilu kohtasivat Derbyssä hallin toisessa kerroksessa. Kolmannesta kerroksesta löytyy kolme taiteilijaa yhteen tuova Trinitas. Näyttely yhdisteli veistoksia, valokuvaa ja videota. Lisäksi alakerran Taito-keskuksen tiloissa oli Käsityöaktivismi-näyttely.

Paljon muutakin nähtävää Seinäjoella toki on. Illalla ennen saunaa kävimme kävelyllä keskustassa. Ihastelimme Alvar Aallon rakennuksia, jotka sijaitsevat tiiviillä alueella. Aalto-keskus onkin maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen rakennustaiteellinen kokonaisuus. Se muodostuu kuudesta rakennuksesta sekä vuonna 1988 valmistuneesta Kansalaistorista.

Lisäksi meillä oli reissun aikana aikaa ajella pieni maakuntakierros Jalasjärvi-Kurikka-Ilmajoki. Kurikassa bongasimme hienon museoalueen sekä muistomerkkiveturi Riston. Veturi oli komea ilmestys! Tämä rautatieasemalla oleva kunnostettu raskas tavarajunaveturi, Höytyveturi VR Tr1 “Risto” nro 1037 on vuosimallia 1942.

Bistro Italica Tabernassa Oulussa lounaalla

Olimme pitkään ystäväni kanssa suunnitelleet lounasta Oulussa. Mietimme huolella paikkaa, ja nyt lounas toteutui! Ystäväni oli keksinyt oivan paikankin; Rotuaarilla sijaitsevan uuden bistron Italica Tabernan.

Olimme ovella heti ravintolan avautuessa. Vastaanotto oli italialaiseen tyyliin lämmin. Jäimme aluksi ihastelemaan pienen ravintolan viihtyisää sisustusta ja kekseliäitä yksityiskohtia, joita riitti bongattavaksi myös aterioinnin aikana.

Valitsimme listalta annokset; ystäväni päätyi lampaaseen ja minä otin pastaa. Nämä olivatkin mainiot valinnat ja suolainen lakritsi antoi kivan säväyksen pestopastaan.

Lounaan aikana oli mukava katsella ikkunasta kävelykadun elämää samalla kuulumisia vaihtaen. Lopuksi Vespasta kahvia ystävälleni. Yllätys, yllätys: minä olen lopettanut kahvinjuonnin vastikään!

Vielä emme lyöneet lukkoon seuraavaa lounastapaamista, mutta uskoisin sillekin löytyvän jonkin kiintoisan paikan.