Suomen suurin matkablogiyhteisö

Maakuntamatkailua Pohjois-Pohjanmaalla ja välillä kauempanakin

matkablogit, lähimatkailu, luonto, Pohjois-Pohjanmaa

Browsing Tag

nähtävyydet

Kellot helisevät Vaskikellossa Pyhäjärvellä

Oletko sinä jo käynyt Vaskikellossa Pyhäjärvellä? Tai tutummin siis ehkä Pyhäsalmella, sillä niinhän siellä tienviitoissa lukee, kun Pyhäjärven kaupunkiin päästään! Mutta siellä nelostien varressahan kuulu Vaskikello siis on puolimatkassa Jyväskylästä Ouluun tai toisin päin.

Minulle Vaskikello on jo nuoresta saakka ollut yksi lempitaukopaikoistani. Jo mummoni kanssa siellä aikoinaan kävimme, ja itse jatkoin perinnettä oman tyttäreni kanssa. Ei sitä silloin olisi arvannut, että vielä joskus Pyhäjärvellä asun.

Vaskikelloon on siis nyt helppo poiketa. Veinkin sinne kahville ensimmäiset Pyhäjärven vieraani ja maistoimme suosittuja munkkeja. Talosta saa myös hyviä ruoka-annoksia.

Vaskikellossa on tilaa istua, ja tietysti erilaisten kellojen äärellä. Kelloja pääsee tutkimaan myös pihapiirissä ja soittaakin niitä voi, jos uskaltaa! Mutta varovasti, sillä kellot ovat vanhoja. Vaskikellon kotisivuilla kerrotaankin:

”Vaski on ikivanha suomalainen sana ja tarkoittaa pronssia ja messinkiä. Kirkon vasket kumajavat. Vaski on tarkoittanut myös yleensä metallia tai malmia, järvimalmia. Läheinen lampi nimeltään Vaskilampi.”

Tämän jutun kuvat otti Susanna Ahorinne.

Viehättävä Wanha apteekki Raahessa

Tätini jo aikoinaan farmaseuttina työskennellessään puhui Raahen Wanhasta apteekista, että minunkin kannattaisi käydä siellä. Idea jäi itämään, mutta toteutuminen meni pitkälle. Viime kesänä kuitenkin lopulta pääsin apteekkimuseoon sen ollessa avoinna Meripäivien aikaan. Muutoinhan Wanhaan apteekkiin pääsee myös sovittaessa vierailulle.

Apteekkimuseo sijaitsee vanhassa Raahessa. Yllätyin sisään mennessäni, kun apteekissa olikin paljon huoneita nähtävänä. Apteekin tiskin takaa kun löytyivät laboratorio ja rohdoskammari.

Erilaiset lasiset lääkepullot ja puiset rohdoslaatikot viehättivät. Lisäksi huomiota kiinnittivät erilaiset lääkkeiden valmistusvälineet ja vanhat myyntipakkaukset. Ja kokoelma on todella runsas! Se onkin yksi arvokkaimpia farmasia-alan kokonaisuuksia Suomessa.

Mukavaa oli myös, kun Wanhassa apteekissa oli palvelualtis opas. Häneltä olisi saanut paljonkin lisätietoa. Kannatti täälläkin käydä, ja tästä poiketa sitten rantaan Meripäiville merimieslauluja kuulemaan.

Kaupunkiloma Barcelonassa jatkui

Toisena päivänä Barcelonassa odotimme innolla kauppahalli Mercat de La Boquerian avautumista. Myyjät häärivät innoissaan laittelemassa kaikkea mahdollista myytävää paikoilleen. Suunnittelimme jo, mitä päivällä ostamme!

Lähdimme taas aamusta liikkeelle, ja tällä kertaa kohti Park de la Ciutadella -puistoa. Puisto olikin näkemisen arvoinen ja kävelymatkalla näki lisää kaupunkia. Poikkesimme matkan varrella kahvilassa.

Puisto oli laaja ja hyvin hoidettu. Rakennukset olivat komeita ja eläintarhakin houkutti, mutta jätimme sen nyt väliin. Parasta oli Cascada-suihkulähde lintulampineen. Tämä oli todella näyttävä.

Palasimme taas välillä hotellille ja haimme mennessä raikasta mehua kauppahallista. Myöhemmin lähdimme taas kävelylle bongaten muun muassa sateenvarjot Bruno Quadras -rakennuksesta.

Kävimme myös toistamiseen katsomassa katedraalia ja ihastelemassa sen julkisivua.

Suuntasimme myös El Ravalin puistokadulle. Kävimme matkalla leipomossa hakemassa makeat lehtitaikinaleivonnaiset mukaan. Ja vielä matkamuistoja sekä miehelle autolehtiä kojusta!

Tällekin päivälle tuli siis kierreltyä kaupungilla moneen suuntaan. Ihastelimmekin, kuinka helppo siellä oli liikkua. Yleensä matkoillani hyödynnän metroa, mutta nyt kun oli pari kokonaista päivää aikaa, niin kävellen ennätti nähdä aivan tarpeeksi. Barcelonan rakennuksissa ja tunnelmassa riittää kuitenkin ihasteltavaa.

 

Syyslomailemassa Barcelonassa

Nyt käytiin välillä kauempana! Vietimme neljän päivän syysloman Barcelonassa Espanjassa. Tästä pari kokonaista päivää ennätimme olla perillä ja tutkia kaupunkia.

Majapaikkamme oli todella hyvä ja mukavan pieni hotelli Las Ramblasin varrella: Exe Ramblas Boqueria. Hotellin palvelu oli erinomaista ja huoneessa oli hyvin tilaa. Kylpyhuone oli varustettu ammeella, jossa kävinkin kylvyssä kahtena iltana. Huoneen parvekkeilta pääsi ihastelemaan niin yö- kuin päiväelämää vilkkaalla puistokadulla. Ja kuten hotellin nimestä voi arvata, niin hotelli sijaitsi ihan kauppahalli Mercat de La Boquerian vieressä. Terassilta oli näköala tähän suosittuun kauppahalliin.

Hotellin sijainti oli muutenkin hyvä ja liikuimmekin kaikkiin neljään ilmansuuntaan hotellilta. Kuljimme molempina päivinä ympäriinsä ja kävimme välillä lepäämässä ja välipalalla. Aamiainen nautittiin hotellin viehkeässä ravintolassa ja kaikkea löytyi. Lähtöpäivänä saimme aamiaispussit huoneeseen, tämäkin kannatti kysyä.

Aamusta liikkeelle lähtiessä Las Ramblasillakaan ei ollut vielä tungosta, etenkin kun oli sunnuntaiaamu. Suuntasimme ensin merenrantaan Kristoffer Kolumbuksen muistomerkin ohi ja menimme Rambla del Marin kelluvan laiturin kautta kauppakeskus Maremagnumiin. Minulla oli mielessä tuliaisostoksia ja ainahan sitä pitää itsellekin jotain uutta löytää. Tällä kertaa päädyin tekemään löytöjä Lefties’ -liikkeestä. Matkamuistoja tarttui sitten katukojuista mukaan.

Kiertelimme ympäriinsä ja liikkuminen kaupungissa oli helppoa. Katseltavaa riitti, joten ei haitannut lainkaan kävellä myös edestakaisin Mirón mosaiikin kautta. Iltapäivällä kävimme syömässä paellaa Placa de Reial -aukiolla. Oli mukava ravintolahetki ja muutoinkin tuntui, että reissulta ei romantiikkaa puuttunut! Jatketaanpa seuraavassa postauksessa tätä tarinaa ja muistahan ottaa myös Instagram ja Facebook seurantaan!