Maakuntamatkailua Pohjois-Pohjanmaalla ja välillä kauempanakin

matkablogit, lähimatkailu, luonto, Pohjois-Pohjanmaa

Browsing Tag

Muhos

Mökkeilemässä Montta Active Campingissa Muhoksella

Kaupallinen yhteistyö Montta Active Campingin kanssa

Kesän alku koitti, ja pääsimme taas Muhokselle Montta Active Campingiin mökkeilemään. Montta-mökki oli jo tuttu, ja odotimme sinne pääsyä innolla.

Montan maisemat ovat kerta kaikkiaan lempimaisemiani, ja heti perille päästyä tunsi, kuinka alkoi rauhoittua. Mökin ikkunasta sekä terassilta ja parvekkeelta on suora jokinäkymä Oulujoelle. Lisäksi Montan väki on todella mukavaa, ja tälläkin kertaa vastaanotto oli lämmin.

Mökki oli kuudelle hengelle, joten tilaa oli hyvin. Päätimme nukkua alakerran vuodesohvalla, ja haimme parvelta vain petivaatteet. Lisäksi näkymien ihailua parvekkeelta!

Mökin sijainti oli rauhallinen, ja nuotiopaikka oli lähellä. Kiertelimme ensin leirintäaluetta ja kävimme laiturilla sekä rannassa katselemassa. Paljukin olisi houkuttanut, ja mietimme sitä seuraavalle vuodelle.

Kohta olikin aika ystävieni tulla kylään. Molemmat olivat vähän flunssaisia, joten päätimme, ettemme lähde Lemmenpolulle patikoimaan. Sen sijaan paistoimme makkaraa ja söimme salaattia ynnä muuta siinä sivussa. Vietimme iltaa mökillä, ja ystävien lähdettyä kävimme vielä saunassa.

Minuakin nukutti yllättävän pitkään aamulla. Oli ihana herätä lintujen liverrykseen, avata kaihtimet ja nähdä tyyni joki aamuvarhaisella.

Meillä oli mukavasti aikaa aamulla, joten lähdimme Lemmenpolulle patikoimaan. Mies ei ollutkaan ennen nähnyt reittiä näin pitkälle ja yllättyi sen vaativuudesta. Kävimme liki Pyhäkosken voimalalla saakka, ja palasimmekin sitten tietä pitkin takaisin. Sujuihan se näinkin! Polun näkymät ovat huikeat.

Nuotioimme vielä toistamiseen makkaroiden merkeissä, jonka jälkeen koitti lähdön aika. Suuntasimmekin Ouluun Erämessuille, joilla myös Montan leirintäalue oli esillä. Väkeä oli hurjasti, sillä aurinko helli päivää.

Alkutalven retkellä Muhoksen Liimanninkoskella

Nyt kaikkien muuttohässäköiden ja huonekalujen kasauskiireiden jälkeen on aika panostaa blogiretkeilyyn! Olen asettunut Liminkaan ja aion taas kiertää lähialueita.

Marraskuinen kierros alkoi Muhokselta ja kohteeksi valikoitui Liimanninkoski. Se sijaitsee joitakin kilometrejä keskustasta, mutta hyvä tie vie luontopolun lähtöpaikalle.

Oli jännä käydä hieman lumipeitteisessä maastossa, sillä en ole ennen tähän vuodenaikaan polulla käynyt. Polkua oli kuitenkin kuljettu ja meidän lisäksemme kosken taukopaikalla oli yksi luontokuvaaja.

Kelpasikin kuvata, sillä koski oli tosi jännän näköinen osittain jäätyneenä, osittain sulana. Värit muodostivat kivan kontrastin.

Luontopolkua oli helppo kulkea eikä matka lammaslaitumen kautta koskelle ole pitkä. Taukopaikalla on hyvät puitteet nuotiointiin ja eväiden syöntiin.

Ja jos kesäisiä tunnelmia halua muistella, niin niitähän löytyy tästä Muhoksen Isterinkosken jutusta:

https://www.rantapallo.fi/maakuntamatkailuapohjoispohjanmaalla/tag/isterinkoski/

Mökkeilemässä Montta Active Campingissa Muhoksella

Kaupallinen yhteistyö Montta Active Campingin kanssa

Voi miten hyvältä tuntui päästä jo perinteiselle joka keväiselle reissulle Muhoksen Monttaan! Meillä oli Montan leirintäalueella mökki odottamassa, ja sattui vielä kunnon lämmin kevätpäivä kohdalle. Tuntuu, että kesä ei tule ilman Montassa käymistä.

Lähdimme ensi töiksemme majoittumaan. Laittelin heti mökin yläkertaan vuoteet valmiiksi ja tietysti keittelin kahvia. Lepäilimme hetken aikaa, kunnes oli aika ystäväni tulla kylään. Hänellä oli ohjelmassa fatbike-reissu mieheni kanssa. Ja siihen hommaanhan saa parempaa paikkaa hakeakaan, kuin Montan kautta kulkeva Tervareitistö.

Pidemmittä puheitta lähetin heidät pyöräretkelle. Itse lähdin kiertelemään leirintäaluetta, jossa jo riittikin elämää kuitenkin rauhallisessa tunnelmassa. Jutustelimme omistajan kanssa kauden kuulumiset. Kalastajiakin oli joen rannalla. Rantasauna paljuineen on kovasti suosittu esimerkiksi virkistyspäivien yhteydessä.

Montta Active Campingissa voi harrastaa monenlaista luontoliikuntaa. Kiipeilyrata löytyy, samoin välineet esimerkiksi sup-lautailuun ja melontaan. Monenlaista uutta aktiviteettia on koko ajan suunnitteilla, ja näihin yrittäjät panostavatkin. Luontomatkailu on ehdottomasti heidän juttunsa.

Sitten saatiin yllätys, sillä toinenkin ystäväni oli samoilla suunnilla liikkeellä ja tuli kylään! Hänen kanssaan kahviteltiin pyöräilijöitä odotellessa. Ja sieltähän toinen kaverini saapuikin pyöräreissulta kengät märkinä, oli ollut vielä sen verran märkä kohta reitillä. Hevosiakin olivat päässeet ihastelemaan matkalla.

Kun porukka oli koolla, niin virittelimme grillikatokseen tulet. Makkaranpaisto oli mukavaa ja kaverini teki vielä salaattia lisukkeeksi. Kävimme yhdessä vielä kierroksen leirintäaluetta ja maisemia katselemassa.

Ei parane unohtaa Montasta lähtevää Lemmenpolkua, jossa on huikeat jokimaisemat. Nyt kävi niin, etten lähtenyt polulle, kun ajatus oli seuraavana aamuna käydä kolmannen ystäväni ja hänen kaksospoikiensa kanssa polulla.

Palasimmekin mökille ja vieraiden lähdettyä lämmitimme saunan. Hyvät löylyt oli ja ihastelimme myös mökkiin tehtyjä uudistuksia. Ilta sujui rauhallisesti ja kömmimme sitten yläkertaan unille. Yläkerran parvekkeelta on muuten myös huikaiseva jokimaisema, jota jään aina kaipaamaan.

Aamulla heräsin varhain ja suunnittelin tulevan viikon ohjelmaa. Olen menossa taas Kajaanin suuntaankin. Kävin herättämässä miehen ja aamiaisen jälkeen sitten ilmeni, ettei kaverini pääsekään tulemaan poikien kanssa. Harmitus, mutta ensi kerralla sitten!

Liian pian olikin jo kotiinlähdön aika. Mietin aamulla, että mökin ikkunasta saa katsoa maisemaa kuin taulua. Se on kokemus, joka jää mieleen. Onneksi uskon, että kesällä ennätämme ajella Montassa taas uudelleenkin!

Touhukas loma Muhoksen Montassa

Kaupallinen yhteistyö Montta Active Campingin kanssa

Montan leirintäalue Muhoksella on ollut jo useita vuosia vakiokohteeni kesän alkaessa. Nyt pääsimme mieheni kanssa yhdessä käymään siellä yön yli lomalla. Uudesta asuinpaikastakaan Raahesta ei ollut Monttaan pitkä matka.

Vastaanotto leirintäalueella oli lämmin ja pääsimme isoon kuuden hengen mökkiin majoittumaan. Mökki oli rauhallisella paikalla ja tilaa sisällä oli hyvin. Auringonpaisteinen terassi näytti kutsuvalta. Parvella oli mukavasti nukkumistilaa, mutta päätimme nukkua alakerran vuodesohvalla. Yläkerran parvekkeelta oli myös hienot näkymät.

Aloitimme loman paistamalla makkaraa viereisessä grillikatoksessa. Makkaranpaiston lomassa ihailimme näkymiä rannasta Oulujoelle. Tämän parempaa maisemaa ei hevillä kyllä löydä! Aivan ainutlaatuista.

Sitten olikin ohjelman aika. Mies odotti innolla fatbike-pyöräilyä ja lähdimmekin hakemaan hänelle vastaanotosta pyörän. Ystäväni saapui myös juuri sopivasti paikalle. Fatbikelle saatiin opastus ja mies lähetettiin matkaan Tervareitistölle.

Ystäväni kanssa kiertelimme leirintäalueella ja kävimme patikointireitti Lemmenpolun alussa. Kävimme viime kesänä kävelemässä tämän neljän kilometrin matkan Oulujokivartta pitkin. Tällä kertaa kuitenkin päädyimme mökin terassille istuskelemaan.

Mies palasi kymmenen kilometrin pyörälenkiltä. Maasto oli ollut paikoin vetistä, mutta kuljettavaa. Reittivaihtoehtoja olisi ollut useita. Toppeliuksen muistokivellä olimmekin piipahtaneet Monttaan tullessa.

Iltaohjelmaan kuului saunominen mökin saunassa. Leirintäalueella olisi ollut myös perinnesauna, mutta sen kokeileminen jää toiseen kertaan. Samoin veneilyt, suppailut, kiipeilyt ynnä muut mitä Montassa voi harrastaa! Kaikkea ei ennätä yhdellä kerralla.

Kävimme kuitenkin vielä pienellä ilta-ajelulla Pyhäkosken voimalaitosalueella. Sieltä on hulppeat näkymät! Lisäksi Lemmenpolku lähtee sen välittömästä läheisyydestä.

Aamusella ihailimme taas mökistä avautuvia maisemia. Aurinko paistoi eli lomailmat olivat kohdillaan. Kävimme vielä kierroksen leirintäalueella ennen kotiin lähtöä.

Kiitos taas Montta Active Camping, teillä viihtyy aina!