Maakuntamatkailua Pohjois-Pohjanmaalla ja välillä kauempanakin

matkablogit, lähimatkailu, luonto, Pohjois-Pohjanmaa

Browsing Tag

meri

Keväistä Tauvoa ihailemassa

Ja taas lähdettiin Siikajoen Tauvoon! Nämä olivat samalla kolmivuotistreffit, sillä samoilla seuduilla tapasimme miehen kanssa aikoinaan.

Nyt meillä oli makkarat tykötarpeineen mukana, ja aluksi nuotioitiin. Nuotiomakkara on ihan parasta!

Sitten kävelimme näkötornille vievää polkua pitkin. Mukavasti pääsi jo kulkemaan.

Meri oli keväisessä asussa, mutta ranta oli jo ihan sulana dyyneineen. Esimakua kesän uintireissuista.

Kävelimmekin rantaa pitkin takaisin. Katselin vielä venevalkamaa ja kalasatamaa palatessa.

Kevättalvista ulkoilua Siikajoen Tauvossa ja Varessäikässä

Olette varmaan huomanneetkin, että blogin ulkoasu on uudistunut. Tämä on aiheuttanut tiettyjä haasteita; kirjoitin aiemmin ulkoilureissusta jutun, joka sitten hävisikin kokonaan. Myös kuvien kanssa on ollut hieman säädettävää. Nyt kuitenkin kaikki alkaa taas toimia ja yritänkin muistella kevättalvisia merenrantoja uudelleen!

Aurinkoisia kelejä on siis riittänyt ja hiihtämässäkin on tullut käytyä. Jokin aika sitten ajelimme ystäväni kanssa Siikajoella ja kävimme sekä Varessäikän että Tauvon rannoilla. Silloin oli loistavat ulkoilukelit mennä vielä merenjäällekin, mutta nyt sinne ei taida enää oikein olla asiaa. Mutta ihastellaan näitä kuvia ja tunnelmia!

Tauvo on jo nuoresta saakka ollut lempipaikkojani. Siellä on aina yhtä ihana käydä, nautin niin suuresti maisemista.

Tämä Varessäikän kota oli muuten mieheni ja minun ensimmäisen treffipäivämme kohde! Kohta vuosipäivänä siellä varmaan taas käydäänkin jälleen.

Kaupunkisoutuveneellä Raahen maisemissa

Miten ihmeessä minulla on jäänyt kertomatta souturetkestä Raahessa! Vaikka se oli todella odotettu tapahtuma, josta odotin pääseväni myös kertomaan blogissa.

Joka tapauksessa: tänä kesänä Raaheen tuli kaupunkilaisten iloksi kaupunkisoutuvene. Se on nimeltään Smitti Raahen saaristossa sijaitsevan saaren mukaan.

Smittiä voi varata kahdeksi tunniksi kerrallaan kaupunkilaisten olohuoneen eli Praatin kautta. Näin teimmekin ystäväni kanssa eräänä elokuisena iltana.

Alkoi siis olla viilenevä loppukesä, mutta se ei vauhtia haitannut. Tai haittasi se sitten vähän, koska oli aika tuulinen keli soutaa. Näin ollen emme kovin pitkälle meren edustalle menneet emmekä lähteneet saariin asti.

Lähdimme museon läheltä rannasta kauniilla veneellä liikkeelle. Tilaa oli soudella ja katsella rannan maisemia sekä kaupunkia vähän toisesta vinkkelistä käsin.

Suuntasimme rantoja pitkin kohti kanavaa, jota pitkin kävimme kurkkimassa saaristoa kohti. Tuuli tosiaan kuitenkin haittasi menoa, joten emme kovin isoa lenkkiä tehneet. Soutamisessa oli kaverillani urakkaa.

Palasimme takaisin ja pidimme vielä evästauon ennen kotiin lähtöä. Veneily oli todella mukavaa, ja ensi kesänä tulee varmasti käytyä uudempi reissu. Aivan mahtavaa, että tällainenkin palvelu on Raaheen saatu!

Loppukesää iki-ihanassa Siikajoen Tauvossa

Kesän ehkä viimeisinä lämpiminä päivinä oli ihana päästä vielä käymään Siikajoen Tauvossa parikin reissua. Kävimme mieheni kanssa meressä uimassa, mikä kyllä kannatti.

Maisemat Tauvon rannalla ovat upeat. Nyt olikin hienoa, kun Tauvoon on rakennettu näkötorni. Sinne vei kiva polku ja vaikka torni ei ollut korkea, niin sieltä oli mukavat näkymät. Tauvo jaksaa aina ihastuttaa!

Kesäkioski oli vielä auki ja poikkesimme mustikkapiirakkakahveilla. Lämmin piirakka maistui!

Kaverini kanssa kävimme myös näkötornilla ja näimme samalla pupunkin. Se vaikutti kesyltä ja toivon mukaan löysi kotiinsa.