Maakuntamatkailua Pohjois-Pohjanmaalla ja välillä kauempanakin

matkablogit, lähimatkailu, luonto, Pohjois-Pohjanmaa

Browsing Tag

merenrannat

Keväistä Tauvoa ihailemassa

Ja taas lähdettiin Siikajoen Tauvoon! Nämä olivat samalla kolmivuotistreffit, sillä samoilla seuduilla tapasimme miehen kanssa aikoinaan.

Nyt meillä oli makkarat tykötarpeineen mukana, ja aluksi nuotioitiin. Nuotiomakkara on ihan parasta!

Sitten kävelimme näkötornille vievää polkua pitkin. Mukavasti pääsi jo kulkemaan.

Meri oli keväisessä asussa, mutta ranta oli jo ihan sulana dyyneineen. Esimakua kesän uintireissuista.

Kävelimmekin rantaa pitkin takaisin. Katselin vielä venevalkamaa ja kalasatamaa palatessa.

Kevättalvista ulkoilua Siikajoen Tauvossa ja Varessäikässä

Olette varmaan huomanneetkin, että blogin ulkoasu on uudistunut. Tämä on aiheuttanut tiettyjä haasteita; kirjoitin aiemmin ulkoilureissusta jutun, joka sitten hävisikin kokonaan. Myös kuvien kanssa on ollut hieman säädettävää. Nyt kuitenkin kaikki alkaa taas toimia ja yritänkin muistella kevättalvisia merenrantoja uudelleen!

Aurinkoisia kelejä on siis riittänyt ja hiihtämässäkin on tullut käytyä. Jokin aika sitten ajelimme ystäväni kanssa Siikajoella ja kävimme sekä Varessäikän että Tauvon rannoilla. Silloin oli loistavat ulkoilukelit mennä vielä merenjäällekin, mutta nyt sinne ei taida enää oikein olla asiaa. Mutta ihastellaan näitä kuvia ja tunnelmia!

Tauvo on jo nuoresta saakka ollut lempipaikkojani. Siellä on aina yhtä ihana käydä, nautin niin suuresti maisemista.

Tämä Varessäikän kota oli muuten mieheni ja minun ensimmäisen treffipäivämme kohde! Kohta vuosipäivänä siellä varmaan taas käydäänkin jälleen.

Málagassa riitti aurinkoa ja lämpöä

Olimme tarkoituksella suunnitelleet Málagan reissun siten, että vaihdoimme matkan aikana majapaikkaa. Huoneistohotellista siirryimme viimeiseksi yöksi Sallés Hotel Málaga Centroon.

Hotelli miellytti kovasti ja siellä oli ripaus ylellisyyden tuntua. Saimme kauniisti sisustetun ja tilavan huoneen, jossa myös viilennys toimi hyvin. Kylpyhuoneessa oli myös kylpyamme, jossa oli ihana rentoutua päivän kävelyn jälkeen.

Suunnittelimme ensin romanttista menua hotellin ravintolassa, mutta se olisi jäänyt turhan myöhään iltaan. Niinpä kävimme lounaalla hotellin kattotasanteella sijaitsevassa baarissa.

Lounasannokset tulivat nopeasti; mies otti salaatin ja minä pastaa. Kattoterassilta oli upeat näkymät joka suuntaan kaupunkia. Tasanteella sijaitsi myös uima-allas aurinkotuoleineen.

Kaupunkikierros jatkui vielä. Päivän käyntikohteena oli Alcazaba-linnoitus, joka sijaitsi Roomalaisen teatterin vieressä sekä lähellä toista linnoitusta.

Alcazabassa oli paljon kierreltävää ja myös sisätiloihin pääsi. Sisältä löytyi erilaisia näyttelyitä.

Linnoitukselta suuntasimme läheiselle uimarannalle. Siellä oli vielä hyvin tilaa ja aurinko helli. Kävimme molemmat kastautumassa turkoosin värisessä merivedessä, joka oli viileähköä.

Sitten paluumatkalla leivoskahvittelua ja lisää ostosmahdollisuuksia.

Kaiken kaikkiaan Málagan matka tarjosi ihanaa lämpöä ja aurinkoa sekä monipuolista nähtävää!

Loppukesää iki-ihanassa Siikajoen Tauvossa

Kesän ehkä viimeisinä lämpiminä päivinä oli ihana päästä vielä käymään Siikajoen Tauvossa parikin reissua. Kävimme mieheni kanssa meressä uimassa, mikä kyllä kannatti.

Maisemat Tauvon rannalla ovat upeat. Nyt olikin hienoa, kun Tauvoon on rakennettu näkötorni. Sinne vei kiva polku ja vaikka torni ei ollut korkea, niin sieltä oli mukavat näkymät. Tauvo jaksaa aina ihastuttaa!

Kesäkioski oli vielä auki ja poikkesimme mustikkapiirakkakahveilla. Lämmin piirakka maistui!

Kaverini kanssa kävimme myös näkötornilla ja näimme samalla pupunkin. Se vaikutti kesyltä ja toivon mukaan löysi kotiinsa.