Maakuntamatkailua Pohjois-Pohjanmaalla ja välillä kauempanakin

matkablogit, lähimatkailu, luonto, Pohjois-Pohjanmaa

Browsing Tag

luonto

Lasia ja panssaria sekä Hämeenlinnan Aulanko

Olipa meillä monipuolinen kesälomareissu! Lähdimme Raahesta liikkeelle kohti Hämeenlinnaa, ja matkalla kävimme mutkan Tampereella.

Matkan varrella oli sopivasti Iittalan kylä, joka kiinnosti eritoten minua. Perille päästyämme satoi rankasti, ja Iittalan Outlet-myymälä sekä sen yhteydessä oleva kahvila-ravintola olivat aivan täynnä ihmisiä.

Kiersimme aluksi myymälän, jossa ihastelin muun muassa vintage-astioita. Sitten kävimme kahvilassa toscakakulla ja juomisilla.

Tämän jälkeen oli Designmuseon vuoro. Museo olikin vallan ihastuttava kaikkine aarteineen ja historioineen. Oli kiva bongailla tuttuja lasiesineitä ja astioita.

Monta muutakin kiintoisaa putiikkia alueella olisi ollut, mutta meidän oli aika jatkaa matkaa Parolan Panssarimuseoon. Se oli miehen suunnittelema käyntikohde, joka myös oli matkan varrella Hämeenlinnaan.

Panssarimuseon alue oli todella laaja ja monipuolinen. Vettäkin taas satoi, mutta näyttelyt olivat katon ja katoksien alla. Ymmärsin, että etenkin Kuningastiikeri oli nähtävä!

Tästä jatkoimme matkaa majapaikkaamme Scandic Aulankoon Hämeenlinnaan. Vesisateesta huolimatta heti näki, miten ainutlaatuisen kaunis Aulangon alue on.

Hotelli oli perinteikkään tyylinen ja se näkyi myös huoneissa. Meillä oli Superior-huone, ja olin tilannut sinne pieniä tarjoilujakin eli suklaata, vaahtokarkkeja ja kuohuviiniä.

Huone oli varsin tilava kulmahuone, jossa oli myös parveke. Joten kyllä kelpasi!

Ja tietysti se, että pitkästä aikaa taas päästiin kylpylään. Kylpylässä oli paljon väkeä, mutta saimme nauttia muun muassa poreista ja saunoista. Kylpylä oli kooltaan aika mukavan kokoinen eri altaineen. Hotellin asukkaille oli omat pukuhuoneet.

Ilta meni äkkiä ja olin tosi väsynytkin matkan ja pitkän päivän jäljiltä. Mutta aamulla taas pirtsakkana, kun pääsimme makoisan aamiaisen kimppuun.

Aamupalan jälkeen kävimme ulkoilemassa hotellin lähimaastossa. Siellä oli monenlaista aktiviteettia ja nähtävää. Etenkin vanha linnoitus kiehtoi.

Kohta oli aika jatkaa matkaa Helsinkiin, mutta ennen sitä kävimme vielä Aulangon näkötornilla. Sinne vei viehättävä tie, ja perillä oli näkötornin lisäksi näköalatasanne.

Mies kiipesi torniin, mutta minä jätin porrasjumpat myöhemmälle. Aivan ainutlaatuiset maisemat ja ympäristö!

Aulangolta lähdimme sitten kohti Helsinkiä, josta voit lukea seuraavasta postauksesta.

Ulkoilemassa Virpiniemessä Oulussa

Onpa kulunut pitkä aika, kun viimeksi olemme käyneet Virpiniemessä Oulussa! Nyt olimme kuitenkin liikkeellä Haukiputaalla ja lähdimmekin päiväkävelylle Virpiniemeen.

Virpiniemen virkistysalueella oli mukavasti elämää; golfin pelaajia oli hurjasti, lisäksi oli padelin pelaajia, frisbeegolfaajia sekä muita ulkoilijoita. Ja ilmeisesti päivän kuluessa porukkaa ilmaantui lisääkin.

Kiertelimme aluetta, koska emme tosiaan olleet siellä aikoihin käyneet. Muistelinkin työpaikan virkistyspäiviä alueella. Kerran pääsin laskemaan vaijerilla mäkihyppytornista alas, wau! Lisäksi ratsastusretket Virpiniemessä ovat ikimuistoisia.

Tunnelma oli leppoisa ja kesäpäivä kaunis. Kävimme vielä Virpiniemen Sykkeen kahvilassa nauttimassa juomista ja juuri paistetuista munkeista.

Harjumaisemissa oli ihana kävellä ja haistella mäntymetsän tuoksua. Taukopaikkoja alueella on myös runsaasti, niitäkin bongailimme. Virpiniemi ihastuttaa monipuolisuudellaan ja kauneudellaan!

Monipuolisessa Hotel Sveitsissä yöpymässä Hyvinkäällä

Matkamme seuraava odotettu pysähdyspaikka oli Hyvinkään kuulu Hotel Sveitsi. Saavuimme Hyvinkäälle hyvissä ajoin ja kiertelimme ensin keskustassa. Pääsimme mukavasti majoittumaan Sveitsiin.

Oli ihana hellepäivä ja etenkin mies oli odottanut Sveitsin uimalaan pääsyä. Lähdimmekin heti ensimmäisenä virkistäytymään allasalueelle. Aurinko paistoi upeasti ja kirkas vesi houkutti vilvoittelemaan.

Uinnin jälkeen lepäilimme ja sitten kävimme kävelyllä tutkimassa lähimaastoja. Seikkailupuisto näytti upealta kiipeilymahdollisuuksineen. Maasto oli mukavaa mäntymetsää, joka tuoksui helteessä mukavalta. Käveleskelimme pienen lenkin ja taas löytyi miehelle kuntoportaat kivuttaviksi!

Palatessamme hotelliin poikkesimme sisäpihan terassille istuskelemaan. Juhlistimme reissua kuohuviinilasillisilla.

Piakkoin tämän jälkeen oli aika suunnata päivälliselle hotellin TILA-ravintolaan. Nautimme päivällisbuffetista metsäisen maiseman äärellä ikkunapöydässä kaikessa rauhassa.

Illalla kävimme vielä pienellä kävelylenkillä nauttimassa hellepäivän lämmöstä. Hotellissa olisi ollut elokuvateatterikin, mutta sinne emme nyt jaksaneet lähteä.

Hyvien yöunien jälkeen oli aamiaisen aika, jonka jälkeen matkamme jatkui. Seuraavassa postauksessa päästäänkin jo Kurikkaan!

Nurmijärvellä nähtävyyksiin tutustumassa

Jatkoimme matkantekoa Nurmijärven Klaukkalaan, jonne siskoni on muuttanut. Paikkakunta vaikuttikin varsin mukavalta heti ensinäkemältä. Asetuimme taloksi rivitaloon ja illalla oli aika käydä nähtävyyskierroksella.

Ajelimme ensin Kiljavan opistolle, jossa poikkesimme sisällä jäätelöillä. Laskeuduimme alas Sääksjärven rantaan ihailemaan maisemia ja nauttimaan hellepäivästä. Opiston rannalta oli näkymä uimarannalle, joka näytti olevan melkoisen suosittu!

Suuntasimme seuraavaksi Myllykoskelle. Koski oli näyttävän näköinen siltoineen, vaikka kesän edetessä vettä olikin joessa vähemmän. Alueella olisi ollut kiva kulkea myös polkuja pitkin, mutta ne jäivät toiseen kertaan. Kalastajia oli paikalla useampia ja paikka olikin varsin idyllinen.

Seuraavana aamuna lähdimme eteenpäin, mutta koukkasimme Aleksis Kiven syntymäkodin kautta. Se olikin viehättävän näköinen rakennus pihapiireineen.

Lähistöllä oli myös Taaborin vuori, jolta olin ystävältänikin kuullut. Siellä oli paljon erilaisia vanhoja rakennuksia sekä kesäteatteri. Todella houkutteleva miljöö teatterille!

Kiva, että Nurmijärvellä pääsee jatkossakin käymään!