Maakuntamatkailua Pohjois-Pohjanmaalla ja välillä kauempanakin

matkablogit, lähimatkailu, luonto, Pohjois-Pohjanmaa

Browsing Tag

leirintäalueet

Mökkeilemässä Montta Active Campingissa Muhoksella

Kaupallinen yhteistyö Montta Active Campingin kanssa

Kesän alku koitti, ja pääsimme taas Muhokselle Montta Active Campingiin mökkeilemään. Montta-mökki oli jo tuttu, ja odotimme sinne pääsyä innolla.

Montan maisemat ovat kerta kaikkiaan lempimaisemiani, ja heti perille päästyä tunsi, kuinka alkoi rauhoittua. Mökin ikkunasta sekä terassilta ja parvekkeelta on suora jokinäkymä Oulujoelle. Lisäksi Montan väki on todella mukavaa, ja tälläkin kertaa vastaanotto oli lämmin.

Mökki oli kuudelle hengelle, joten tilaa oli hyvin. Päätimme nukkua alakerran vuodesohvalla, ja haimme parvelta vain petivaatteet. Lisäksi näkymien ihailua parvekkeelta!

Mökin sijainti oli rauhallinen, ja nuotiopaikka oli lähellä. Kiertelimme ensin leirintäaluetta ja kävimme laiturilla sekä rannassa katselemassa. Paljukin olisi houkuttanut, ja mietimme sitä seuraavalle vuodelle.

Kohta olikin aika ystävieni tulla kylään. Molemmat olivat vähän flunssaisia, joten päätimme, ettemme lähde Lemmenpolulle patikoimaan. Sen sijaan paistoimme makkaraa ja söimme salaattia ynnä muuta siinä sivussa. Vietimme iltaa mökillä, ja ystävien lähdettyä kävimme vielä saunassa.

Minuakin nukutti yllättävän pitkään aamulla. Oli ihana herätä lintujen liverrykseen, avata kaihtimet ja nähdä tyyni joki aamuvarhaisella.

Meillä oli mukavasti aikaa aamulla, joten lähdimme Lemmenpolulle patikoimaan. Mies ei ollutkaan ennen nähnyt reittiä näin pitkälle ja yllättyi sen vaativuudesta. Kävimme liki Pyhäkosken voimalalla saakka, ja palasimmekin sitten tietä pitkin takaisin. Sujuihan se näinkin! Polun näkymät ovat huikeat.

Nuotioimme vielä toistamiseen makkaroiden merkeissä, jonka jälkeen koitti lähdön aika. Suuntasimmekin Ouluun Erämessuille, joilla myös Montan leirintäalue oli esillä. Väkeä oli hurjasti, sillä aurinko helli päivää.

Mökkeilemässä Montta Active Campingissa Muhoksella

Kaupallinen yhteistyö Montta Active Campingin kanssa

Voi miten hyvältä tuntui päästä jo perinteiselle joka keväiselle reissulle Muhoksen Monttaan! Meillä oli Montan leirintäalueella mökki odottamassa, ja sattui vielä kunnon lämmin kevätpäivä kohdalle. Tuntuu, että kesä ei tule ilman Montassa käymistä.

Lähdimme ensi töiksemme majoittumaan. Laittelin heti mökin yläkertaan vuoteet valmiiksi ja tietysti keittelin kahvia. Lepäilimme hetken aikaa, kunnes oli aika ystäväni tulla kylään. Hänellä oli ohjelmassa fatbike-reissu mieheni kanssa. Ja siihen hommaanhan saa parempaa paikkaa hakeakaan, kuin Montan kautta kulkeva Tervareitistö.

Pidemmittä puheitta lähetin heidät pyöräretkelle. Itse lähdin kiertelemään leirintäaluetta, jossa jo riittikin elämää kuitenkin rauhallisessa tunnelmassa. Jutustelimme omistajan kanssa kauden kuulumiset. Kalastajiakin oli joen rannalla. Rantasauna paljuineen on kovasti suosittu esimerkiksi virkistyspäivien yhteydessä.

Montta Active Campingissa voi harrastaa monenlaista luontoliikuntaa. Kiipeilyrata löytyy, samoin välineet esimerkiksi sup-lautailuun ja melontaan. Monenlaista uutta aktiviteettia on koko ajan suunnitteilla, ja näihin yrittäjät panostavatkin. Luontomatkailu on ehdottomasti heidän juttunsa.

Sitten saatiin yllätys, sillä toinenkin ystäväni oli samoilla suunnilla liikkeellä ja tuli kylään! Hänen kanssaan kahviteltiin pyöräilijöitä odotellessa. Ja sieltähän toinen kaverini saapuikin pyöräreissulta kengät märkinä, oli ollut vielä sen verran märkä kohta reitillä. Hevosiakin olivat päässeet ihastelemaan matkalla.

Kun porukka oli koolla, niin virittelimme grillikatokseen tulet. Makkaranpaisto oli mukavaa ja kaverini teki vielä salaattia lisukkeeksi. Kävimme yhdessä vielä kierroksen leirintäaluetta ja maisemia katselemassa.

Ei parane unohtaa Montasta lähtevää Lemmenpolkua, jossa on huikeat jokimaisemat. Nyt kävi niin, etten lähtenyt polulle, kun ajatus oli seuraavana aamuna käydä kolmannen ystäväni ja hänen kaksospoikiensa kanssa polulla.

Palasimmekin mökille ja vieraiden lähdettyä lämmitimme saunan. Hyvät löylyt oli ja ihastelimme myös mökkiin tehtyjä uudistuksia. Ilta sujui rauhallisesti ja kömmimme sitten yläkertaan unille. Yläkerran parvekkeelta on muuten myös huikaiseva jokimaisema, jota jään aina kaipaamaan.

Aamulla heräsin varhain ja suunnittelin tulevan viikon ohjelmaa. Olen menossa taas Kajaanin suuntaankin. Kävin herättämässä miehen ja aamiaisen jälkeen sitten ilmeni, ettei kaverini pääsekään tulemaan poikien kanssa. Harmitus, mutta ensi kerralla sitten!

Liian pian olikin jo kotiinlähdön aika. Mietin aamulla, että mökin ikkunasta saa katsoa maisemaa kuin taulua. Se on kokemus, joka jää mieleen. Onneksi uskon, että kesällä ennätämme ajella Montassa taas uudelleenkin!

Luonnon keskellä Aneen Lomassa Posiolla

Kaupallinen yhteistyön Aneen Loman kanssa

Suuntasimme Lapin kierroksella ensimmäiseksi Posiolle, jossa majoituimme tutussa Aneen Lomassa. Aneen porukka Simo, Irma ja Mikko ottivatkin meidät lämpimästi vastaan.

Tällä kertaa majoitus oli leirintäalueen yksiössä. Huoneisto oli täysin varusteltu. Sauna ja kylpyhuone löytyivät samasta rakennuksesta. Meillä olikin illalla oma saunavuoro.

Yksiö oli kivasti ja kotoisasti sisustettu. Näköala oli Anetjärvelle ja saimme katsella sitä tuulisena päivänä. Aamulla sitten tyyntyi ja mies kävikin aamu-uinnilla.

Meillä oli tällä reissulla suunnitelmissa tutustua Posion nähtävyyksiin, jotka ovat varsin laajalla alueella. Talvellahan kävimme Pentikillä. Nyt suuntasimme aluksi Akanlahden tukinsiirtolaitokselle, joka oli sopivan matkan päässä majapaikasta.

Tukinsiirtolaitos oli vaikuttava ja jostain syystä minua miellyttävät erityisesti uittorännit! Näihin palataankin seuraavassa postauksessa.

Akanlahden jälkeen ajelimme vielä Sirniön seppäkylään, joka on tunnettu maisemastaan ja rakennuksistaan. Yritimme bongata varsinaisia sepänpajoja ja kyllä kai niitä siellä varmasti oli.

Paluumatkalla Anetjärvelle huomasimme vielä sievän pienen kunnostetun myllyn. Sekin oli hieno!

Illalla saunoimme ja oleilimme Aneen Lomassa. Alueella oli rauhallista, vaikka asukkaita olikin. Aneen Lomalle on muuten juuri hankittu uusi palju, jota voi vaikka mökin yhteydessä vuokrata. Ja toki esimerkiksi veneitä löytyy, joten järvellekin pääsee.

Yksiössä oli helppo kokkailla ruokaa. Tällä kertaa meillä jäivät Aneen maatilan omat makkarat grillaamatta, koska olimme illalla menossa.

Livojärvi pitää vielä mainita, sillä sielläkin poikkesimme sekä tullessa että lähtiessä. Mennessä oli melkoinen tuuli, mutta seuraavana aamuna järvi oli aivan erinäköinen. Nämä hiekkarannat ovat ainutlaatuisia eikä Livojärvi ole kaukana Aneen Lomasta.

Aamulla jatkoimme matkaa ukkosmyräkän saattelemana. Uskaltauduimme vielä Korouomalle kävelemään vajaan kolme kilometriä. Sade oli juuri tauolla, mutta autolle palatessa kastuimme. Kannattaa muistaa, että Korouomalla on menomatkalla helppo laskeutua, mutta paluumatka ottaa kunnon päälle!

Tästä matka jatkuu seuraavassa postauksessa, jossa käymme ensimmäiseksi yhdessä lempikohteessani. Osaatko arvata, mikä se voisi olla?

Pyhäjoen Kielosaaren vehreässä miljöössä

Olemme muutamia kertoja ajelleet Pyhäjoella ja käyneet Kielosaaren kioskilla jäätelöillä. Tällä kertaa lähdimme tutustumaan alueeseen kunnolla. Meidät toivotettiinkin tervetulleiksi vapaasti liikkumaan alueella.

Saapuessa alueelle löytyy tosiaan kioski, jossa oli nyt myös leirintäalueen vastaanotto. Sen läheisyydessä ovat myös ympärivuotisesti asuttavat mökit.

Kuljimme sillan yli, josta avautuivat kauniit näkymät Pyhäjoelle. Ensimmäisenä poikkesimme uimarannalla, josta jatkoimme leirintäalueen kiertämistä. Rauhalliselta vaikutti ja karavaanareilla oli rauhalliset paikat vehreän ympäristön keskellä.

Päädyimme taas jokinäkymän äärelle makkaranpaistopaikalle. Tämä oli kyllä aivan mahtava! Läheisyydessä on myös luontopolku, jonka olemme kiertäneet aiemmin.

Päätimme käydä myös vanhan sillan toisella puolella jokirannassa, sillä olimme aiemmin nähneet siellä kivan näköisen laavun nuotiopaikkoineen. Lähellä on myös iso lasten leikkikenttä ja muita liikuntamahdollisuuksia, joten Kielosaaressa yöpyessä voi käydä harrastamassakin.

Kyllä Pyhäjoki ja Kielosaari ovat kauniita!