Suomen suurin matkablogiyhteisö

Maakuntamatkailua Pohjois-Pohjanmaalla ja välillä kauempanakin

matkablogit, lähimatkailu, luonto, Pohjois-Pohjanmaa

Browsing Tag

kylpylät

Leppoisaa lomailua Luostolla

Korouomalta jatkoimme siis matkaa kohti Luostoa. Matkalla poikettiin yhteen lempipaikoistani eli Auttikönkäälle. Kyllä se oli upea! Kävimme kurkkaamassa myös uittopirttiä ja museota. Parasta oli kuitenkin näkymä sillalta uittokourulle ja putoukselle. Poikkesimme myös Pirttikahvilassa kahvilla ja mansikkaleivoksella.

Luostolle suuntasimme Pyhä-Luoston tunturitien maisemien kautta. Majoituimme Lapland Hotel Luostotunturiin, jossa sijaitsee myös Ametistikylpylä. Sielläkin olen joskus käynyt ja tykkäsin kovasti, niinpä odotin pääsyä kylpylään.

Hotellihuone oli tilava ja mukavasti sisustettu. Parvekekin löytyi ja siellä oli käytetty hienoa kelopuuta. Kylpylään riensimme melkein heti ja siellä olikin mukava pulikoida.

Kävimme iltasella vielä pienellä kävelyllä katsomassa Luoston retkeilyreittien aloituspistettä. Poikkesimme myös hotellin ravintolassa.

Aamiaisen jälkeen oli sitten aika miehen lähteä fatbike-ajelulle. Hän kävi Ukko-Luoston kierroksen, joka oli vähän reilu 17 kilometriä. Ja yllättävänkin äkkiä eli puolessatoista tunnissa!

Tästä taas jatkettiin matkaa kohti Rovaniemeä, josta seuraavassa postauksessa.

Seuraa blogia myös Facebookissa: Maakuntamatkailua Pohjois-Pohjanmaalla ja Instagramissa hashtagilla maakuntamatkailuapohjoispohjanmaalla.

Kevättalvisella reissulla Ylläksellä

Saavuimme viikonloppuna Ylläkselle, jossa en ole ennen majoittunutkaan. Meillä oli näppärä mökkihuoneisto miehen työpaikan puolesta. Mökistä löytyi kaikki tarpeellinen ja siellä viihtyikin hyvin. Iltaisin oli tietysti mukava lämmittää sauna.

Saunaan pääsi myös Saaga-kylpylässä. Se oli kohokohtia reissulla, sillä pidän kovasti kylpylöistä ja olen niitä paljon kiertänytkin. Satuimme vielä olemaan ainoat asiakkaat sillä hetkellä kylpylässä, joten todellakin allasosasto ja saunat olivat meidän!

Lisäksi tutustuimme luontokeskus Kellokkaaseen. Luontokeskukset ovat myös mieluisia paikkoja minulle. Kellokkaassa oli oikein hienot ja isot näyttelytilat. Sekä alueeseen sopivaa aineistoa että taidenäyttelyitä. Paljon oli nähtävää ja yksityiskohtia. Lisäksi ulkoa löytyi vielä Savottamuseo, johon myös pääsi.

Reissulla ennätettiin paljon, joten seuraavassa postauksessa pääsette näkemään vähän maisemiakin!

Kylpylöimässä Kiannon kuohuissa Suomussalmella

Kiinnostaisiko korpihotelli lähellä luontoa, mutta kaikkien palveluiden lähellä? Siinä tapauksessa Suomussalmella sijaitseva Kiannon kuohut -kylpylähotelli on oiva valinta!

Kaupallinen yhteistyö

Olen pari kertaa aiemminkin käynyt Kiannon kuohuissa, joista toisella kerralla majoituin hotellissa koiran kanssa. Silloin tulivat tutuiksi myös hotellin kokoustilat. Ja Suomussalmen kylän kyllä muistaa, kun on käynyt siellä myös 30 asteen pakkasella toritapahtumassa!

Nyt oli mukava talvinen viikonloppu ja hotelliin saavuttuamme huomasimme heti, että muun muassa moottorikelkkailijat olivat löytäneet paikan. Eikä ihme, sillä niin kelkkareitti kuin hiihtoladut lähtevät hotellin välittömästä läheisyydestä.

Kiannon kuohut sijaitsee aivan kylän pinnassa, ja kylältä löytyy hyvä valikoima palveluita. Kylpylän puoli on remontoitu, ja siellä olikin todella viihtyisää. Ja kuten aiemminkin olen todennut, niin pidän sesongin ulkopuolella matkailusta. Tällöin löytää usein rauhallisia kohteita. Nytkin kun kannoin kotihuolia mukanani, niin irrottautuminen ja rauhoittuminen teki hyvää.

Hotellissa oli mukava vastaanotto, ja aluksi majoituimme tilavaan parvekkeelliseen huoneeseen. Hotellin vierestä löytyy myös teatteri ja elokuvateatteri.

Iltaohjelmaksi riitti läheisessä Jalonniemessä käynti. Rakennus oli hieno, ja siellä oli muun muassa kahvila ja historiallinen näyttely.

Tämän jälkeen sitten kylpylään pulikoimaan. Kylpylä oli toimiva kokonaisuus ja sain nauttia kaikessa rauhassa monitoimialtaasta. Saunassa sai kunnon löylyt, ja myös yrttihöyrysauna löytyi.

Aamulla sitten hyvän aamiaisen jälkeen kiertelin hotellia tarkemmin sekä kävin kävelyllä kylällä. Hotellista löytyy kokoustilojen lisäksi muun muassa saunatilat ja pubi.

Suomussalmella tekisi mieli käydä kesäaikaankin, sillä nähtävää olisi paljon. Esimerkiksi Raatteentie. Talvisotamuseo ja Hiljainen kansa -näyttely jäävät vielä odottamaan. Ja Kianta-laivalla pääsisi risteilemään Ilmari Kiannon maisemiin Turjanlinnaan. Hossan kansallispuistoa unohtamatta!

Rentouttava reissu Jyväskylän Laajavuoreen

Olen viime kesästä saakka kaavaillut pientä reissua Jyväskylään, ja nyt joululomalla se toteutuikin. Päätimme ystäväni kanssa mennä kylpylöimään Scandic Laajavuoreen, jossa olen käynyt kerran aiemminkin ja tykästynyt paikkaan.

Ajelimme päivänvalossa Jyväskylään ja menimme suoraan kylpylähotelliin. Minulla oli virkistävä tapaaminen entisen työkaverini ja ystäväni kanssa hotellin kahvilassa. Tämän jälkeen sitten pulikoimaan tasokkaaseen kylpylään. Väkeä oli sopivasti ja erilaisiin poreisiin pääsi hyvin. Kivoja olivat myös kristalli- ja ruususaunat.

Levähtelimme illan ja menimme aikaisin nukkumaan. Hotellihuone oli Superior-huone, joten varustukseen kuului muun muassa vedenkeitin eli saimme iltakaakaot. Aamulla sitten olimme jo varhain nauttimassa monipuolisesta aamiaisesta. Ja ennätimme valoisan aikaan myös kotimatkan.

Jyväskylään jäi paljon nähtävää, sillä tällä kertaa ideana oli rentoutua kylpylässä. Todennäköisesti ensi kesänä tulee tehtyä seuraava reissu kaupunkiin, jolloin myös nähtävyydet kutsuvat.