Maakuntamatkailua Pohjois-Pohjanmaalla ja välillä kauempanakin

matkablogit, lähimatkailu, luonto, Pohjois-Pohjanmaa

Browsing Tag

kulttuuri

Joutsenlaulu-musikaali ja taidetta Ylivieskassa

Kylläpä oli mahtava ilta Ylivieskan Kulttuurikeskus Akustiikassa! Kävimme katsomassa Joutsenlaulu-musikaalin Ollista, Jussista ja heidän legendaarisesta yhtyeestään.

Esitys kesti väliaikoineen kokonaiset kolme tuntia. Kelloon ei tarvinnut katsoa illan aikana, sillä esitys vei niin mennessään. Vielä kun muidenkin suomalaisartistien musiikkia esitettiin musikaalin aikana.

Tutustupa musikaaliin täällä:

Joutsenlaulu – Suomen Musiikkiteatteri

Väliajalla oli aikaa tarjoiluiden lisäksi nauttia näyttelysalin tunnelmasta. Esillä oli Taru Kilpisen teoksia, jotka olivat moniulotteisia. Taru kertookin kotisivuillaan: ”Materiaali vaikuttaa teoksen sanomaan suuresti. Monesti käytän myös kierrätysmateriaalia; vanha puu tai kangas kertoo jos sinänsä omaa tarinaansa, tuo taideteokseen monikerroksellisuutta.”

Kulttuuria Oulussa ja viihtymistä Scandic Oulu Cityssä

Sain olla viikonlopun täysihoidossa Scandic Oulu City -hotellissa. Viikonloppukurssilla Oulussa oli kulttuuripitoinen ohjelma, ja mikäpä tähän olisi paremmat puitteet tarjonnutkaan, kuin majoitus aivan ydinkeskustassa elokuvateatterin vieressä.

Hotellihuone oli tilava ja kivasti sisustettu. Valoihin oli kiinnitetty huomiota. Kylpyammekin löytyi ja vedenkeittimen tilasin. Oli mukava katsella Oulun menoa, kun huoneesta oli katunäkymä.

Scandicissa oli upeat buffet-ruokailut. Tarjoilut vain paranivat viikonlopun edetessä. Etenkin päivällispöytää taivasteltiin! Aamiaisella sai muun muassa maalaispekonia sekä tyrni-porkkana-shottia.

Lauantaina aamupäivän ohjelmassa oli Merimiehenkotimuseossa käynti. Museo sijaitsee läheisessä Pikisaaressa. Meillä oli oppaana intendentti Patrik Franzén, joka osasi kertoa todella mielenkiintoisesti ja selkeästi museosta sekä  muustakin historiasta.

Päivällä oli aikaa kulttuurikävelylle. Itse käytin tilaisuuden hyödykseni ja kiertelin rauhassa Oulun keskustaa. Kävin Kauppakeskus Valkeassa ja kävelin kierroksen kaupungilla ihastellen vanhoja rakennuksia ja puistoja.

Tämän jälkeen ohjelmassa oli improvisaatiota. Meillä oli aiheeseen viemässä Oulun kaupunginteatterin näyttelijä. Oli kyllä hauska tuokio etukäteisjännityksestä huolimatta!

Viikonloppu oli todella rentouttava ja palauttava. Mukaan tarttui myös uusia ystäviä.

Kirja-arvostelu – Pentti Korpela: Lounais-Lapin retkiopas

Pentti Korpela on tuottanut laajan ja laadukkaan retkioppaan. Matkat ulottuvat Pohjois-Pohjanmaan Hailuodosta, Oulusta ja Iistä Rovaniemen sekä Pellon akselille. Korpela kuvaa sujuvalla kerronnalla luontokohteita antaen samalla tarkan faktatiedon mukaan lukien koordinaatit kohteiden löytämiseen.

Itselleni tuttuja paikkoja löytyi Pohjois-Pohjanmaan lisäksi muun muassa Pellosta. Myös kirjan kuvitus on ansiokas ja kuvat antavat elävyyttä retkipaikkojen esittelyyn. Näkee, että Pentti Korpela liikkuu paljon luonnossa ja tietojen kokoaminen on vienyt aikaa.

Kirja soveltuu kaikille ulkoilusta, retkeilystä, patikoinnista ja luonnosta sekä paikallisesta historiasta ja kulttuurista kiinnostuneille. Kirja antaa lukemattomia vinkkejä mihin mennä ja kaikkien kohteiden kiertämisestä riittäisi ohjelmaa pitkäksi aikaa. Korpelan kohteita eivät kaikki tiedä ja kirja valottaa myös paikallisille asukkaille uusia paikkoja.

Pentti Korpela: Lounais-Lapin retkiopas: Parhaat luontoretkikohteet, patikkapolut ja näköalapaikat, Kivalo-kirjat 2020

Pölökkypäitä Martinniemessä Kurtinhaudan luonto- ja kulttuuripolulla

Aina sitä löytyy uusia käyntikohteita! Vaikka olen käynyt Oulussa Haukiputaan Martinniemessä, niin en ole tiennyt luonto- ja kulttuuripolun olemassa oloa. Nyt sain siitä vinkin Facebookin kautta ja ei muuta kuin tutustumaan.

Auton jätin Kurtinhaudan kalasatamaan ja siitä kävelin rantaa pitkin polun alkuun Ukkolanrannalle. Täältä niitä polulla asuvia pölökkypäitä sitten alkoi löytymään! Puiden veistäjänä on toiminut Jyrki Mäki. Opaskylteissä on lisäksi otteita kirjailija Joni Skiftesvikin teoksista ja lauluntekijä-muusikko Jukka Takalon kappaleista.

Ukkolanrannassa on myös laavu, ja nytkin paikalla oli tulistelijoita. Hyvin olisi kuitenkin mukaan vielä mahtunut!

Kurtinhaudan luonto- ja kulttuuripolku on noin 2,5 kilometrin mittainen eli varsin sopiva päiväkävelyksi.

Ja täällähän järjestetään myös kuulu Maakinen Martinniemi -tapahtuma. Josko sinne ensi vuonna jo pääsisi mukaan!