Suomen suurin matkablogiyhteisö

Maakuntamatkailua Pohjois-Pohjanmaalla ja välillä kauempanakin

matkablogit, lähimatkailu, luonto, Pohjois-Pohjanmaa

Browsing Tag

etninen ruoka

Rose Sushia testaamassa Raahessa

Olemme ystäväni kanssa innolla odottaneet Raaheen Huruakan tiloihin tulleen Rose Sushin testaamista. Taannoin olinkin viikonlopun Raahessa ja pääsimme käymään viime vuoden loppupuolella avautuneessa ravintolassa.

Rose Sushissa oli paljon väkeä, mutta tällä kertaa olimme hakemassa ruokaa eskarilaisen kanssa kotipakettiin. Saimme rasiat ja lähdimme tutkimaan buffetia.

Susheja oli tarjolla melkoinen valikoima, toinen toistaan herkullisemman näköisiä. Keräsin toisen rasian sushibuffetista ja sitten siirryin toiselle puolelle buffetpöytää.

Täällä kiinnostivat erityisesti erilaiset friteeratut herkut, joita taisi olla kahdeksaa sorttia. Niinpä siis rasia niitä täyteen ja kotiin nauttimaan!

Päätimme, että tulemme joskus myös paikan päälle syömään.

Synttäriaterialla ihastuttavassa Fuchkassa Oulussa

Ystäväni halusi viedä minut syntymäpäiväni kunniaksi syömään. Mietiskelin paikkaa, ja päädyin ehdottamaan hänelle bangladeshilaista ravintola Fuchkaa. Olen kerran aiemmin käynyt siellä ja paikka jäi mieleen, joten nyt oli oiva hetki palata sinne sunnuntailounaalle.

Olin paikalla hyvissä ajoin ja ennätimme omistajan kanssa rupatella. Ravintolassa oli vielä rauhallista ja mieluinen pöytä löytyi.

Ruoan valinta ei ollut vaikeaa edellisen kerran perusteella. Päädyin ottamaan combo-aterian, johon sai valita kuusi fuchkaa ja keiton. Ystäväni otti samanlaisen annoksen.

Alkuun otimme paratha-leipää valkosipulilla ja olihan se hyvää!

Mitä ne fuchkat sitten ovat? Ne ovat tunnettua bangladeshilaista pikaruokaa, sormin syötäviä annoksia. Tyypillisesti niitä ostetaan kadulta, ja onhan fuchkia saanut kesäisin Oulun toriltakin. Annoksen mukana tulee kastikkeita, joita sitten laitetaan nyytin sisälle. Meillä oli erilaisia lihaisia fuchkia sekä kasvista annoksissamme. Lisäksi makoisaa ja ruokaisaa keittoa.

Syönnin lomassa vaihdettiin kuulumiset ja vatsat täyttyivät. Olimme jo valmiita lähtemään, kun ravintolan omistaja toi meille yllätyksen: saimme raikkaat mangolassit jälkiruoaksi! Kylläpä jäi hyvä mieli syntymäpäivän huomioimisesta!

 

Lomalounasta Indian Cuisinessa Oulussa

Näin lomalla ollessa oli mukava käydä lounastamassa ystävän kanssa. Päädyimme testaamaan intialaista ravintolaa Indian Cuisinea Oulussa. Itse en ollut siellä aiemmin käynyt.

Ravintolan sisustus oli tummasävyinen ja viihtyisä. Meidät otettiin lämpimästi vastaan. Pöydän valittuamme otimme ruoat buffetista.

Ruoka oli sopivan mausteista ja kokeilinkin useita ruokalajeja. Jälkiruoaksi maistui hedelmäsalaatti.

Taas tuli kuulumiset päivitettyä, ja ensi viikolla alkaa itsellä uusi työ, joten lounaat saattavat jäädä vähän vähemmälle. Indian Cuisine oli kuitenkin maistuva kokemus!

Uusi thairavintola Siang Khaen Raahessa

Vastikään Raaheen avautui uusi thairavintola Siang Khaen. Ravintola on ihan keskustan ytimessä ja löysimme sinne helposti ystäväni kanssa.

Tarjolla oli lounasbuffet, josta löytyi erilaisia makuja. Ruoat eivät olleet liian tulisia, vaan mukavasti miedon mausteisia. Jälkiruokaa oli myös tarjolla.

Ravintolan tilat eivät ole kovin suuret, mutta sinne mahtuu kuitenkin parikymmentä asiakasta. Sisustus oli myös valoisa ja viihtyisä. Ja palvelu ystävällistä!