Suomen suurin matkablogiyhteisö

Maakuntamatkailua Pohjois-Pohjanmaalla ja välillä kauempanakin

matkablogit, lähimatkailu, luonto, Pohjois-Pohjanmaa

Browsing Tag

eläimet

Viehättävässä Tastulan lomakylässä Kaustisella

Matka Evijärveltä jatkui siis Tuuriin, josta palasimme Lappajärven toista puolta toiseen majapaikkaamme Tastulan lomakylään Kaustisella. Tastulassa olen kerran ennenkin käynyt ja muistot siltä reissulta ovat hyvät. Näinpä odotin innolla lomakylään pääsyä!

Kaupallinen yhteistyö

Pääsimme Kaustiseen ja kävimme ensin kiertämässä kylän. Kansanlääkintäkeskuksella olen aiemmin käynytkin, mutta nyt kävimme tutustumassa ulkopuolelta Kansantaiteenkeskukseen. Mukavan näköinen rakennus, jonka päälle pääsi kiipeämään portaita pitkin. Itse keskus ei ollut nyt avoinna.

Sitten siirryimme Tastulaan ja majoituimme aivan ihanaan sadan neliön loma-asuntoon. Totesimmekin reissun aikana, että tällaisessa talossa voisi vaikka asua. Olisimme siis viihtyneet pidempäänkin.

Sekä alakerta että yläkerta olivat viihtyisät, mutta itse mahduimme asustelemaan alakerrassa. Lomakylässä on yhdeksän mökkiä ja huoneistoa. Karavaanareita alueella oli myös jonkin verran. Huoneistossamme oli oma sauna, ranta ja vene.

Tastulan ilme on siisti ja viihtyisä. Kiertelimme illalla aluetta ja havaitsimme, että uudistuksia oli tehty. Muun muassa leiriytyjien huoltorakennus oli uuden näköinen. Itse pidän myös minigolfista, johon olisi ollut kiva rata. Ja sitten laitumelta löytyi vielä lammas karitsoineen! Lähistöltä lähti myös luontopolku, mutta tällä kertaa emme lähteneet kävelylle.

Sen sijaan illalla uitiin ja saunottiin sekä oleskeltiin rauhallisesti. Huoneisto olikin mukava paikka viihtyä ja rauhoittua. Ruoanlaitto oli helppoa ja puitteet olivat muutenkin kunnossa. Tänne olisi kiva palata uudelleenkin esimerkiksi Powerparkin reissulla!

Idyllinen kesäkahvila Muhoksen Päivärinteellä

Vielä viikon ajan ennätät käydä Muhoksen Päivärinteellä sijaitsevassa kesäkahvilassa. Kahvila on toiminut nuorten pitämänä jo vuodesta 2013, mutta minäkin hoksasin paikan vasta nyt.

Kaupallinen yhteistyö

Lähdinkin aurinkoisena päivänä tutustumaan tähän idylliseen paikkaan. Kahvila on vanhassa 1800-luvulta peräisin olevassa aittarakennuksessa. Myös ulkosalla pystyy istuskelemaan ja kiipeämään vaikka puumajaan.

Kahvila sijaitsee kauniilla paikalla Oulujokirannassa. Myös veneilijöitä piipahtaa päivittäin. Ja tapasin yhden vakiasiakkaan, joka kertoi käyvänsä joka päivä kahvilla.

Sari on talon emäntä ja perheen nuoret pitävät kahvilaa avoinna kahden viikon ajan kesäisin. Nyt käydessäni oli siis ensimmäinen viikko. Angela kertoi olevansa 15-vuotias ja pitävänsä tänä kesänä kahvilaa serkkujensa kanssa.

Ja mikä ihaninta etenkin lapsiperheitä ajatellen: pihapiirissä pääsee tutustumaan eläimiin. Kanat kulkevat vapaana talon alueella. Lampaan karitsat pitelivät hellettä laitumella. Myös neljä kissanpentua löytyi ja katselimme niiden touhuja ulkosalla. Lisäksi kahvilan ohessa on mahdollisuus vuokrata venettä tai sup-lautaa.

Istuskelin nauttimassa helteestä pihalla. Tuoreet munkit olivat maistuvia. Viehättävä huvimaja kutsuu myös luokseen. Oli mukava tavata nuoria ahkeria kesäyrittäjiä!

Maaseutuidyllissä B and B Rosenbergilla Siikalatvalla

Olen jo vuosia ollut kiinnostunut 4-tien varressa puolivälissä Rantsilaa ja Pulkkilaa olevasta aamiaismajoituksesta B&B Rosenbergista. Nyt sain tilaisuuden vierailla paikassa.

Kaupallinen yhteistyö

Saimme matkatoverini kanssa yöpymispaikaksi Vaarinmökin, joka oli tilava ja varusteltu siten, että kaikki tarpeellinen löytyi. Totesin kaverille, että jo ensivaikutelma maatilasta oli rennon kotoisa. Ja tämä tunnelma säilyi koko vierailun ajan.

Mummonmökkiin mahtuu kuusi ihmistä ja pienemmille porukoille löytyy erilaisia vaihtoehtoja, kuten aittamajoitusta. Kymmenen kilometrin päässä Kurranjärven rannalla sijaitsee myös erämökki, jota emme nyt käyneet katsomassa.

Tutustuin yrittäjä Marikan kanssa tilaan ja sen toimintaan. Päärakennuksessa on tarjolla tietysti aamiainen, mutta talo soveltuu hyvin myös erilaisiin kokouksiin ja juhliin. Paikkoja on neljällekymmenelle ja myös rakennuksen yläkerrasta löytyy majoitustilaa. Esillä salissa on Marikan maalauksia, sillä hän harrastaa taidetta.

Marika-agrologi miehineen pitää tällä hetkellä maatilalla peltoviljelyä. Lisäksi hänen miehellään on koneurakointia. Tilalla on joitakin eläimiä, kuten neljä lammasta, hevonen ja poni. Lapsille riittää siis ihasteltavaa ja etenkin lampaat olivat kovasti seurallisia. Osaavat kuulemma myös karata karsinasta!

Aittarakennukset olivat viehättäviä. Kodassa paistoimme illan mittaan makkaraa. Polttopuiden sijaan päätimme testata tulisijassa hiilillä grillauksen ja se onnistuikin mainiosti. Kävimme myös ajelulla Pulkkilassa ja löysimme hyvän näkymän Uljuan tekoaltaalle. Läheisellä luontopolullahan kävin viime kesänä.

Vaarinmökissä oli oma sauna, joten syönnin jälkeen saunan lämmitykseen. Tässä ilta menikin rattoisasti eikä muuta ohjelmaa tarvinnut.

Aamiaisen nautin päärakennuksen tunnelmallisessa miljöössä. Tämän jälkeen lähdin vielä peltotielle fatbike-ajelulle. Meno oli huomattavasti rauhallisempaa kuin ensimmäinen fatbike-ajeluni mäkisessä maastossa oli! Myös sup-lautoja on majoittujien käytettävissä, vaikka vesistöä ei tilan välittömässä läheisyydessä olekaan.

Marika on hyvin vieraiden käytettävissä ja kertoo mielellään tilan toiminnasta. Päärakennus, vanha pappila, on siirretty tilalle 17 vuotta sitten Piippolasta. Majoituspaikkoja tilalla on noin 25 henkilölle ja aamiaismajoitustoiminta on aloitettu jo vuonna 1999.

Rosenbergilla vierailee paljon työmatkailijoita sekä Etelä-Suomesta pohjoiseen matkaavia ihmisiä ympäri vuoden. Toki palatessakin pysähdyspaikka löytyy ja majoituksessa käykin paljon myös vakikävijöitä. Tilalle on erittäin helppo tulla, sillä se sijaitsee valtatien vieressä. Itseäni eivät liikenteen äänet haitanneet lainkaan. Ja lapsiperheille paikka on myös ihastuttava. Samoin kansainväliset vierailijat pääsevät näkemään maaseudun elämää.

Pidin tästä persoonallisesta majapaikasta. Mökki ja ympäristö olivat siistejä. Pihapiirissä oli kiva liikuskella ja ylipäätään rentoutua maaseutuympäristössä.

Ihania eläimiä Escurialissa Limingassa

Oletko etsimässä kivaa käyntikohdetta joko yksin, kaksin tai koko perheen kanssa? Siinä tapauksessa jokakesäinen suosikkini Kukka- ja eläinpuisto Escurial Limingassa on oiva valinta.

Kaupallinen yhteistyö

Itselleni on muodostunut jo perinteeksi käydä joka kevät eläinpuistossa. Sinne on aina mukava mennä ja viime kesänä kävin useammankin reissun vieraiden kanssa. Tällä kertaa minulla oli kemiläinen ystävä käymässä, ja eläinpuisto suunniteltiin heti viikonloppuohjelmaan.

Escurialissa oli rauhallista ja saimme hyväntuulisen vastaanoton. Tästä sitten kierrokselle, joka aluksi aloitettiin Lintulasta. Lintujahan puistossa on paljon ja ystäväni pääsi toisessa lintutalossa kuulemaan papukaijan sanovan: Kuka siellä?

Näimme seuraavaksi kanoja ja kaneja. Pörröiset kanat ovat erityisen söpöjä. Itseäni viehättävät puistossa erityisesti laamat ja alpakat sekä ylämaankarja. Kannattaa siis kiertää koko alue, tosin alue on myös mukavan kompakti. Ja kyllä sieltä porokin löytyy.

Ja voi mikä ihanuus: puistossa oli pikku kilejä, joista yksi laski liukumäkeä! Sitten tulivat aasit, minipossut, lampaat ja lisää lintuja. Poneja oli myös laitumella.

Alueellahan on myös mökkejä ja nuotiopaikkoja. Ja puutarhasta saa kukkiakin hankittua. Kaiken kaikkiaan Escurial on todella mukava päiväretkikohde ja varmasti tänäkin kesänä tulen käyneeksi toisenkin kerran.