Suomen suurin matkablogiyhteisö

Maakuntamatkailua Pohjois-Pohjanmaalla ja välillä kauempanakin

matkablogit, lähimatkailu, luonto, Pohjois-Pohjanmaa

Browsing Tag

ateljeet

Taiteiden talo Toivo avattiin Kalajoella

Kiinnostukseni heräsi, kun sain pari viikkoa sitten kutsun Taiteiden talon avajaisiin Kalajoella. Vanhasta Etelänkylän koulusta on tehty taiteilijoiden tukikohta.

Lähdinkin innolla avajaisiin, sillä en ollut käynyt ennen koululla. Idylliset keltaiset talot löytyivätkin ja uteliaisuus tiivistyi.

Kävin kurkkaamassa opiskelijoiden kahviota, liikuntasalista tehtyä taidegalleriaa sekä koulun vanhoja luokkia. Ihan tulivat omat kouluajatkin mieleen.

Tämän jälkeen pääsimme keraamikon työhuoneeseen koulun päätyyn. Siellä saatiin kuulla taiteilijan käytännön työstä.

Sitten olikin avajaispuheen ja seremonioiden aika. Pienessä pakkasessa kuultiin tervetulosanat ja esittelyt. Tämän jälkeen oli vuorossa nauhan leikkaus ja saatiinpa talo kastettuakin muutaman yrityksen jälkeen! Ja talostahan tuli Toivo nimeltään.

Lopulta päästiin tutustumaan tiloihin. Vanhan puolen rakennuksesta löytyy asuntokäytössä oleva huoneisto sekä muita taiteilijoiden työhuoneita. Tiloja oli kahdessa kerroksessa. Mukava oli kierrellä ja ihastella.

Ai että on hieno keksintö koota taiteilijat tuotoksineen saman katon alle!

Minnan taidekodissa odotetaan joulua

Haluaisitko kurkistaa kuvataiteilija Minna L. Immosen kotiin ja työtiloihin? Nyt se onnistuu, sillä pääsin vierailemaan Minnan luona tutustumassa joulunalustunnelmiin.

Minna onkin minulle tuttu vuosien takaa, sillä olen kerran haastatellut häntä radioon. Nyt jutustelimme vähän erityyppisesti Minnan työstä.

Minna Immonen on siis oulunsalolainen, tätä nykyä oululainen, kuvataiteilija, kuvittaja ja suunnittelija. Hänen korttinsa ovat laajasti tunnettuja ja monenikäisten suosiossa. Minnan kädenjälkeä on myös muun muasssa Arabian, Havin ja Unicefin tuotteissa. Kirjapajan kanssa Minna on tehnyt jo pitkään yhteistyötä, ja kirjastoalalla olleena tiedän, että Minnan kuvittamat runokirjat ovat aivan upeita. Nyt onkin ilmestynyt uusi kirja, josta myös kuva tässä.

Kyselin tietysti, mitä taiteilijalla nyt on työn alla. Tällä hetkellä on työstetty tulevana kesänä ilmestyviä kukka-aiheisia postimerkkejä. Ensi vuoden alussa ilmestyy myös kukkakalenteri, joka on ikikalenteri syntymäpäiville. Minulla on itsellänikin ollut Minnan kalentereita useita vuosia, sillä kuvitukset ovat todella viehättäviä.

Luonnollisesti joulusesonki näkyy nyt, joten joulukortit ovat työn alla. Minna on tehnyt yhteistyötä myös Puttipajan kanssa (oletteko nähneet Puttipajan ihastuttavia kynttilöitä!) ja tontut ovat nyt valloittamassa maailmaa! Minnan kädenjälkeä voi nähdä myös esim. Paletin lahjapapereissa, kasseissa, magneeteissa jne. Myös Suomi100-teemaa on hyödynnetty.

Halusin tietää, mikä Minnan työssä on hauskinta: se on vesiväreillä maalaaminen, sillä siinä on taikaa ja tunnelmaa.

Minna-Kortti on pitkään toiminut perheyritys. Minnan mies Lauri Laukkanen hoitaa täysin yrityksen pyörittämisen ja osa lapsista on myös töissä perheyrityksessä. Tällä hetkellä panostetaan voimakkaasti verkkokauppaan, sillä Minnan tuotteita ei markettien hyllyiltä löydy.

Minnan työpaja on laajentunut pikku hiljaa. Minna tykkää tehdä työtään kotona, mutta työtiloja löytyy myös piharakennuksista. Pääsin itse kurkistamaan verkkokaupan toimitilaan ja varastoon.

Pyysin Minnalta terveisiä blogini lukijoille. Minna halusi kertoa, että pitää pohjoisen luontoa ihmeellisenä ja ainutlaatuisena. Esimerkiksi revontulet ja metsä ovat hänen työnsä innoittajia.

Tällaisella saatteella Puttipajan tontut kulkevat: ”Jokaisen nutun alla on pieni sydän, jonka tehtävänä on saada sinut uskomaan ripaukseen suloisinta joulusatua.”

Olin erittäin viehättynyt Minnan työstä, tuotteista ja kodista. Kauneus ja pienet yksityiskohdat olivat näkyvillä koko kodin sisustuksessa. Uskon, että tämä ympäristö todella inspiroi Minnaa työssään ja myös perheen tuki on tärkeä.

Yhteistyöpostaus