Suomen suurin matkablogiyhteisö

Maakuntamatkailua Pohjois-Pohjanmaalla ja välillä kauempanakin

matkablogit, lähimatkailu, luonto, Pohjois-Pohjanmaa

Browsing Category

Yleinen

Rento aktiivilomanen Rokualla

Kaupallinen yhteistyö Rokua Health & Span kanssa

Miten rentouttavan viikonlopun Rokua taas tarjosikaan! Ajelimme rannikon kotiseutujeni kautta Raahesta käsin Rokualle ja totesimme, että ympärivuotinen suosikkikohde löytyy helpon matkan päästä. Rokuan kansallispuistoalue sijaitsee vain noin tunnin matkan päässä Oulusta. Rokuaa lähestyessämme saimme nauttia kauniista auringon säteistä.

Aluksi majoituimme Rokua Health & Spa -hotelliin, joka myöskin on tuttu paikka. Hotelli on hyvä tukikohta niin päivä- kuin yön yli -reissuillekin.

Hotellissa oli rauhallista ja huoneessa mukavan tilavaa. Asetuimme taloksi ja kävimme sitten aulakahvila Kaarnassa kahvilla.

Tämän jälkeen oli odotetun lumikenkäilyn vuoro! Haimme kengät ja lähdimme läheisen järven rantaan. Pienen tutustumisen jälkeen tukevat lumikengät saatiin jalkaan ja ei kun menoksi.

Järven jäällä oli helppo edetä, joten otimme haastetta metsäisestä hangesta. Lunta oli juuri sopivasti ja kengillä pääsi hyvin menemään. Samalla vielä iltapäivän valossa ennätti ihailla mäntymetsän maisemia.

Reippaan ulkoilun jälkeen levähtelimme tovin huoneessa. Sitten lähdimme hotellin ravintola Rouskuun päivälliselle. Buffet-pöytä oli tuttuun tapaan erittäin monipuolinen ja maittava.

Ruokaa sulateltuamme oli iltaohjelmassa vielä kylpylässä käynti. Ja ah, saimme pulikoida ihan rauhassa ja väljästi altailla. Ihan tunsi, miten rentous valtasi kehon ja mielen.

Seuraavana päivänä päästiin nauttimaan ensin aamiaisesta. Kaikkea löytyi hyväksi startiksi päivään. Kävin tutkimassa myös lasten leikkihuoneen. Siellä olikin tilaa temmeltää!

Aamupäivän ohjelmassa oli ulkoilua. Mies lähti hiihtoreitille ja minä kävelylle.

Hiihtomaastot ja -reitit ovat Rokualla loistavat. Oli mukava kierrellä lähiympäristössä kävellen. Hiihtolatu näytti kuitenkin todella houkuttavalta. Järvelle olivat myös pilkkijät löytäneet.

Mies kävi noin 13 kilometrin lenkin ja keli oli ollut mainio. Reiteillä oli myös opasteiden ansiosta helppo liikkua.

Sitten koettikin jo kotiinlähdön aika. Totesimme, että säät suosivat ulkoilupitoista reissua. Olo oli virkistynyt ja rentoutunut. Rokua valloittaa ja rauhoittaa aina!

Ihana Café Nata Iisalmessa

Olimme jo ehtineet suunnitella reissua Pyhäjärveltä Iisalmelle, ja nyt oli sen aika. Ajelimme Iisalmen keskustaan katsomaan, mitä sieltä löytyy.

Jätimme auton keskustaan ja suuntasimme ensin Vaahteramäen kirppikselle. Sieltä löytyikin tosi kivoja puseroita ja neuleita.

Tästä jatkoimme kierrosta ja pähkäilimme, mitä syödä. Sitten sopivasti tuli vastaan Café Nata ja päädyimme katsomaan, mitä sieltä löytyy.

Ja löytyihän sieltä viehättävä ja tilava kahvila runsaine valikoimineen. Mies päätyi suolaiseen piirakkaan ja minä sitruuna-mansikkatäytekakkuun. Kakkupala oli jättimäinen ja siitä jäi jaettavaksikin.

Kiertelimme vielä torilla ja kauppahallissa. Totesimme, että Iisalmeen pitää tulla uudelleenkin jo talven aikana. Ja vanhaa peruahan tiedämme, miten ihana kesäkaupunki se on! Kiva nyt, kun tunnin matkan päästä löytyy.

Kahvila Karnevaalissa Pyhäjärvellä

Olipa kiva, kun vihdoin pääsin käymään kotini lähistöllä olevassa Kahvila Karnevaalissa Pyhäjärvellä. Kahvila oli kiehtonut alusta alkaen ja nyt sitten ohikulkumatkalla poikkesin.

Kahvila olikin viehättävän persoonallinen sisältä. Tilaa oli kivasti ja monenmoista yllättävää sisustuksessa.

Kahvilan yhteydessä on myös pieni putiikki. Siihen pitääkin vielä perehtyä tarkemmin.

Lisäksi Karnevaalista löytyy pienille kokousporukoille sopiva kabinetti.

Tällä kertaa päätin ostaa leivonnaisia mukaan, sillä olin juuri menossa kotiin syömään. Siispä iltapalaksi suolaista piirakkaa ja vierasvaraksi rahkapiirakkaa! Palvelu kahvilassa oli miellyttävää ja ystävällistä. Palaan varmasti vielä monesti!

Varessäikän talvitunnelmia Siikajoella

Oli taas aika käydä katselemassa Siikajoen Varessäikässä talvisia näkymiä. Sattui kaunis aurinkoinen pakkaspäivä, kun lähdimme retkellemme.

Tällä kertaa emme paistaneet kodassa makkaraa, mutta viimeistään keväällä tänne taas tullaan, sillä olihan Varessäikkä ensitreffipaikkamme!

Venelaituri oli tyhjä ja lumi vallannut paikan. Kioskirakennus odottelee ensi kesää, samoin meri uimareita.

Kuinka kauniisti aurinko paistoi rantaan ja lumi oli tehnyt kuvioita. Pakkanen oli kirpakka tuulen kanssa, joten kovin pitkään ei pystynyt kuvaamaan paljain käsin.

Harvinainen nautinto näin talven pimeimpään aikaan päästä meren rannalle päivänvalossa. Muitakin ulkoilijoita oli liikkeellä.

Palatessa poikkesimme vielä Tauvon kautta ja kaunista oli sielläkin.