Jatkoimme matkantekoa Nurmijärven Klaukkalaan, jonne siskoni on muuttanut. Paikkakunta vaikuttikin varsin mukavalta heti ensinäkemältä. Asetuimme taloksi rivitaloon ja illalla oli aika käydä nähtävyyskierroksella.
Ajelimme ensin Kiljavan opistolle, jossa poikkesimme sisällä jäätelöillä. Laskeuduimme alas Sääksjärven rantaan ihailemaan maisemia ja nauttimaan hellepäivästä. Opiston rannalta oli näkymä uimarannalle, joka näytti olevan melkoisen suosittu!
Suuntasimme seuraavaksi Myllykoskelle. Koski oli näyttävän näköinen siltoineen, vaikka kesän edetessä vettä olikin joessa vähemmän. Alueella olisi ollut kiva kulkea myös polkuja pitkin, mutta ne jäivät toiseen kertaan. Kalastajia oli paikalla useampia ja paikka olikin varsin idyllinen.
Seuraavana aamuna lähdimme eteenpäin, mutta koukkasimme Aleksis Kiven syntymäkodin kautta. Se olikin viehättävän näköinen rakennus pihapiireineen.
Lähistöllä oli myös Taaborin vuori, jolta olin ystävältänikin kuullut. Siellä oli paljon erilaisia vanhoja rakennuksia sekä kesäteatteri. Todella houkutteleva miljöö teatterille!
Kiva, että Nurmijärvellä pääsee jatkossakin käymään!