Suomen suurin matkablogiyhteisö

Maakuntamatkailua Pohjois-Pohjanmaalla ja välillä kauempanakin

matkablogit, lähimatkailu, luonto, Pohjois-Pohjanmaa

Lounastamassa Ballou Grillissä Oulussa

Pitkästä aikaa pääsin käymään Oulussa lounaalla. Olimme ystäväni kanssa sopineet treffit Pekurin patiolle, jonne suuntasin hyvissä ajoin.

Lounaspaikkavaihtoehtoja olisi ollut useita, joten myöhemmällekin jää vielä käyntikohteita. Nyt houkuttelevalta näytti Ballou Grill, josta olin kaveriltani kuullut hyvää.

Palvelu ravintolassa oli todella mukavaa ja ravintolan yleisilme oikein viihtyisä. Ballouhun tekee mieli mennä joskus myös lounasajan ulkopuolella.

Valittavana oli erilaisia päivän annoksia. Päädyimme molemmat kala-annokseen lohkoperunoilla. Turska oli päivän kalana ja kahvit sitten aterian päälle. Annos oli juuri sopivan kokoinen itselle.

Aterian lomassa vaihdettiin kuulumiset ja suunniteltiin seuraavaa tapaamista.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin tiistai, 28 kesäkuun, 2022 at 00:31

    Viihtyisältä, mutta kovin tyhjäktä näyttää. Oliko paikassa ketään muita asiakkaita?

    • Reply terhikki76 sunnuntai, 24 heinäkuun, 2022 at 18:11

      Taktiikkaani kuuluu, että yritän aina saada kuvattua tyhjää ravintolaa! Eli menen juuri lounasajan alkaessa. Ravintola täyttyi kyllä sitten hyvää vauhtia!

    Leave a Reply