Suomen suurin matkablogiyhteisö

Maakuntamatkailua Pohjois-Pohjanmaalla ja välillä kauempanakin

matkablogit, lähimatkailu, luonto, Pohjois-Pohjanmaa

Jääveistoksia ihailemassa Tapion Tuvalla Kalajoella

Bongasin jokin aika sitten, että Kalajoella Tapion Tuvalla oli tehty jääveistoksia. Tämä olikin kiva yllätys, kun veistosten perässä on aiemmin tullut ajeltua Kuusamoa myöten!

Nyt tarjoutui sitten tilaisuus viikonloppuna Raahessa ollessani käydä Kalajoella. Lähdin heti aamutuimaan liikkeelle, ja päivästä oli tulossa kaunis ulkoilupäivä. Sen huomasi Kalajoellakin, kun kävin myös merenrantaa katsomassa. Paha kyllä olin itse flunssassa, joten ulkoilua ei voinut liiemmälti harkita.

Tapion Tuvalla olikin piha täynnä hienoja jääveistoksia. Ne todella ilahduttivat mieltä! Tapion Tupa on itsellä ollut vakiolounaspaikkakohde monella Kalajoen reissulla. Taidettakin siellä pääsee monesti ihastelemaan. Ja nyt sitten vielä uutena vetonaulana jääveistokset, jotka olivat ainakin toistaiseksi hyvin säilyneet.

Aamuauringon säteet kajastelivat kauniisti ja veistokset oli helppo kiertää. Aamu oli rauhallinen. Vaikka matkassa oli tällä kertaa ajamista, niin kannatti käydä!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin maanantai, 2 toukokuun, 2022 at 01:32

    Jääveistokset ovat parhaimmillaan kyllä todella upeita. Niitä on tullut monesti ihailtua, varsinkin ulkomailla. Hyvä vinkki, että niitä löytyy myös Kalajoelta Tapion Tuvalta.

    • Reply terhikki76 torstai, 5 toukokuun, 2022 at 07:57

      Kyllä, tämä oli itsellekin kiva yllätys! Oulun Nallikarissahan on aina jäänveistokisat. Kuusamossa kävin myös pari vuotta sitten ihailemassa, oli laitettu ihan keskustaan.

    Vastaa käyttäjälle Mikko / Matkalla Missä Milloinkin Cancel Reply