Suomen suurin matkablogiyhteisö

Maakuntamatkailua Pohjois-Pohjanmaalla ja välillä kauempanakin

matkablogit, lähimatkailu, luonto, Pohjois-Pohjanmaa

Lomaviikon lounaspaikkalöytö Pikkelssi Oulussa

Pitkästä aikaa olin liikkeellä Oulun suunnilla, kun oli pari päivää talvilomaa. Kävin ystävälläni Tyrnävällä ja ideoimme, mihin paikkaan menisin syömään. Vaikea oli keksiä sellaista, jossa en ole vielä käynyt.

Päätin kuitenkin lähteä tutkimaan, löytäisinkö Iskosta Pikkelssin, joka vaikutti sopivalta lounasravintolalta. No sehän löytyikin vallan helposti ja ovet olivat juuri avautumassa.

Palvelu oli sydämellistä ja ravintolassa hieman yllätyttiinkin, kun kerroin tekeväni blogia. Siitä vain kuvaamaan, ennen kuin ravintola alkoi täyttyä.

Pikkelssi oli yleisilmeeltään tilava ja viihtyisä. Noutopöydässä oli useita vaihtoehtoja, mutta päädyin miedosti tulisiin jauheliha-enchiladoihin.

Maksupuolikin yllätti, sillä ruoka myytiin annoskoon mukaan kilohinnalla. Eipä minun annokseni paljoa tehnyt, ja ravintolassa ei kuulemma tule turhaa ruokahävikkiä. Loistojuttu!

Enchiladat olivat hurjan hyviä. Syönnin jälkeen oli kiva jatkaa matkaa taas toisaalle.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin torstai, 10 maaliskuun, 2022 at 23:17

    Juuri Meksikosta tulleena täytyy kiinnittää huomiota noihin Enchiladoihin. Varsin erilaisilta näyttää kuin Meksikon variantit. Ihan maukkaalta tuokin annos kyllä tosin näyttää! 🙂

  • Reply terhikki76 tiistai, 29 maaliskuun, 2022 at 06:28

    Hih, uskon, että ovat vallan erilaisia! 🙂 Pitääpä käydä lukemassa postauksenne!

  • Vastaa käyttäjälle terhikki76 Cancel Reply