Nyt käytiin välillä kauempana! Vietimme neljän päivän syysloman Barcelonassa Espanjassa. Tästä pari kokonaista päivää ennätimme olla perillä ja tutkia kaupunkia.
Majapaikkamme oli todella hyvä ja mukavan pieni hotelli Las Ramblasin varrella: Exe Ramblas Boqueria. Hotellin palvelu oli erinomaista ja huoneessa oli hyvin tilaa. Kylpyhuone oli varustettu ammeella, jossa kävinkin kylvyssä kahtena iltana. Huoneen parvekkeilta pääsi ihastelemaan niin yö- kuin päiväelämää vilkkaalla puistokadulla. Ja kuten hotellin nimestä voi arvata, niin hotelli sijaitsi ihan kauppahalli Mercat de La Boquerian vieressä. Terassilta oli näköala tähän suosittuun kauppahalliin.
Hotellin sijainti oli muutenkin hyvä ja liikuimmekin kaikkiin neljään ilmansuuntaan hotellilta. Kuljimme molempina päivinä ympäriinsä ja kävimme välillä lepäämässä ja välipalalla. Aamiainen nautittiin hotellin viehkeässä ravintolassa ja kaikkea löytyi. Lähtöpäivänä saimme aamiaispussit huoneeseen, tämäkin kannatti kysyä.
Aamusta liikkeelle lähtiessä Las Ramblasillakaan ei ollut vielä tungosta, etenkin kun oli sunnuntaiaamu. Suuntasimme ensin merenrantaan Kristoffer Kolumbuksen muistomerkin ohi ja menimme Rambla del Marin kelluvan laiturin kautta kauppakeskus Maremagnumiin. Minulla oli mielessä tuliaisostoksia ja ainahan sitä pitää itsellekin jotain uutta löytää. Tällä kertaa päädyin tekemään löytöjä Lefties’ -liikkeestä. Matkamuistoja tarttui sitten katukojuista mukaan.
Kiertelimme ympäriinsä ja liikkuminen kaupungissa oli helppoa. Katseltavaa riitti, joten ei haitannut lainkaan kävellä myös edestakaisin Mirón mosaiikin kautta. Iltapäivällä kävimme syömässä paellaa Placa de Reial -aukiolla. Oli mukava ravintolahetki ja muutoinkin tuntui, että reissulta ei romantiikkaa puuttunut! Jatketaanpa seuraavassa postauksessa tätä tarinaa ja muistahan ottaa myös Instagram ja Facebook seurantaan!