Suomen suurin matkablogiyhteisö

Maakuntamatkailua Pohjois-Pohjanmaalla ja välillä kauempanakin

matkablogit, lähimatkailu, luonto, Pohjois-Pohjanmaa

Raahessa rantakierroksella

Lähdimme yhtenä päivänä ystäväni kanssa kiertelemään Raahen rantoja. Olemme niillä aiemminkin käyneet, mutta ajattelin, että nyt voi ottaa uuden kierroksen Raaheen muutettuani.

Suuntasimme Piehinkiin päin ja kävimme ensin katsomassa Kultalan leirikeskuksen ympäristöä. Sieltä löytyi kiva laavu ja ranta. Jäimme pohtimaan, onkohan leirikeskuksella minkä verran käyttöä.

Tästä jatkoimme lähistöllä olevalle Lännennokalla ja Lännenrannalle. Toisesta suunnasta löytyi venesatama ja paljon kalamajoja. Paikka oli oikein idyllinen. Lännenrannan leirikeskus puolestaan oli oikein hyvässä kunnossa. Kävimme sielläkin merenrannalla, jonne vei viehättävä hiekkapolku.

Tästä palasimme kaupungin suuntaan. Pysähdyimme Järvelänjärvelle munkkikahveille. Kahvilan omistajan kanssa vaihdettiin kuulumiset.

Lopuksi poikkesimme vielä Siniluodossa, jossa on upeat näkymät merelle. Tässä on yksi paikka, jonne pitää tulla kesällä uimaan.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply