Maakuntamatkailua Pohjois-Pohjanmaalla ja välillä kauempanakin

matkablogit, lähimatkailu, luonto, Pohjois-Pohjanmaa

Monthly Archives

Artesaanipizzoja Johnny’s Heistista Oulussa

Jokin aika sitten Ouluun tuli uusi pizzeria Johnny’s Heist. Sen suosio räjähti käsiin alusta saakka. Odottelinkin aikani, ennen kuin asioin pizzeriassa.

Johnny’s Heist on ottanut käyttöön nettitilausmahdollisuuden. Niinpä minäkin kerran paikan päällä asioituani tilasin pizzat edellisenä päivänä etukäteen. Tilauksen ohessa ilmoitettiin kellonaika, jolloin pizzat saa hakea.

Pizzat olivatkin minuutilleen valmiita. Kuulin samalla vähän yrityksen historiasta. Johnny’s Heist Pizza & BBQ on aloittanut toimintansa Kokkolasta. Pizzeria on nimetty Johanneksen ja hänen amerikkalaisen vaimonsa mukaan.

Oulun Tuirassa sijaitsevasta pizzeriasta saa ainoastaan pizzoja, mutta Kokkolasta myös BBQ-ruokia. Johnny’s Heistin artesaanipizzat ovat olleet kehuttuja eivätkä ne olleetkaan pettymys. Testasimme muun muassa Special-pizzan. Pizzojen salaisuutena on oma kastike ja myös Buffalo Mozzarella -juusto oli mainio tuttavuus.

Samoilemassa Sanginjoen riistapolulla Oulussa

Tunnetko jo Oulun Sanginjoen ulkoilumaastoja? Lähdimme yhtenä syyskesäisenä viikonloppuna tutustumaan metsänvartijatila Loppulan läheisyydestä alkavalle riistapolulle.

Löysimme parkkipaikan ja polun lähtöpaikan karttoineen. Myös taukopaikka oli parkkipaikan yhteydessä eli pöytä penkkeineen. Itse polku on noin kahden kilometrin pituinen eli sen kävelemiseen kului vajaa tunti.

Maasto oli vaihtelevaa ja osin mentiin pitkospuita. Polun puolivälissä oli laavu tulentekopaikkoineen, oikein mukava vaikkakin olimme ilman eväitä liikkeellä.

Riistapolku soveltui hyvin viikonloppupäivän lenkiksi. Kulkijoita ei juuri ollut eli metsässä sai samoilla rauhassa.

Espanjalaisia makuja El Saborissa Kempeleessä

Kävimme taannoin ystäväni kanssa Kempeleen Vihiluodossa sijaitsevassa espanjalaisessa ravintolassa El Saborissa. Tämäkin paikka on pitkään kutkuttanut uteliaisuuttani ja nyt sinne lopulta päästiin.

El Sabor sijaitsee hotellin yhteydessä ja hotellin takana kulkee kiva luontopolku. Mutta voi, olin uudesta työstä niin väsynyt, että vain ruoka kiinnosti!

Sinnepä siis hotellin yläkerrassa sijaitsevaan ravintolaan tutkimaan ruokalistaa. Meidät otettiin mukavasti vastaan ja pääsimme valitsemaan pöydän syönti- ja juttuhetkeä varten.

Päädyimme molemmat kana-annoksiin. Saimme alkupalaksi leipää ja sitten tulivat annokset, jotka olivat sopivan ruokaisat. Ravintola oli viihtyisä istuskella ja syödä hyvin. Taas saatiin kuulumiset päivitettyä ja suunniteltua seuraavia käyntikohteita!

Loistavaa ohjelmaa BF Meetissä Oulussa

Autotapahtumat ovat minulle mieleen, ja olikin ilo, kun elokuussa toteutui Oulussa BF Meet -tapahtuma. Barefoot Driversin meetit ovat tarkoitettuja koko perheelle ja tapahtumaan voi kuka tahansa viedä harrasteajoneuvonsa esille.

Lähdimme miesystävän kanssa katsomaan tapahtumaa Terminaalin piha-alueelle. Paikalla olikin mukavasti sekä autoja että yleisöä. Tämäkin tapahtuma on yksi sellainen, joka tullenee itselleni perinteeksi muodostumaan.

Tänä vuonna oli järjestetty myös oheisohjelmaa. Saavuimme paikalle juuri stunt shown alkaessa. Näytöksessä oli kolme moottoripyörää eikä vauhdin hurmaa puuttunut tempuista. Mahtavaa!