Onko Kalajoki jo valloittanut sinutkin? Minulle sieltä löytyy aina nähtävää. Tänä kesänä sainkin käydä Kalajoella useamman kerran, joista yhden reissun yön yli. Kokosin tähän jotakin nähtävää Kalajoen Hiekkasärkiltä.
Kävimme taannoin sunnuntai-ajelulla Kalajoella, jolloin ihastelimme loma-asuntoja. Dyynien päältä lähteviltä pitkospuilta kävimme meren rannassa kävelyllä. Meri on kaunis elementti, sillä se on joka päivä eri näköinen. Tällä kertaa ei tullut kuitenkaan uimassa käytyä.
Kiertelimme Hiekkasärkillä ja löysimme leirintäalueen läheisyydestä Seikkailupuisto Pakan. Vaijerilasku oli mielenkiintoisen näköistä hommaa, huomasin toisella reissullani. Satama on myös viehättävä.
Toinen reissuni suuntautui siis yön yli, ja silloin ennätin käydä monessa paikassa. Majoituin kaverini asunnossa ja sain tehtyä siellä myös työ- ja opiskeluhommia. Niiden jälkeen olikin mukava lähteä nauttimaan kylpylä SaniFanista. Tämä käynti olikin erinomainen, sillä turvaväleistä oli kylpylässä pidetty hyvää huolta ja väkeä ei ollut liikaa.
Kylpylän jälkeen suuntasin viereiseen Meriluontokeskukseen. Sielläkin sai katsella aivan rauhassa, ja kävin keskuksessa nyt toistamiseen.
Poikkesin myös Ostoskylä Raitissa katselemassa. Sielläkään ei ollut tungosta, en kuitenkaan nyt jäänyt kahvittelemaan, vaan suuntasin eteenpäin.
Olin aiemmalla käynnillä bongannut Cafe & Bar BeachRosén, joka näytti oikein houkuttelevalta. Sinne siis testaamaan herkullisia leivoskahveja! Kahvilamiljöö olikin oikein viehättävä ja otin tyrni-valkosuklaakakkua.
Tästä kävin vielä kurkistelemassa rantaan. Palatessa poikkesin vielä Siikarysään ostamaan mukaan hiillostettua siikaa. Sen kera otin vielä perunarieskaa. Nämäkin olivat oikein maistuvia.
Lisäksi aiemmalla reissullamme kävimme Keramiikkapaja Iso-Pahkalassa. Ai että siellä oli kauniita esineitä, monenmoista olisi tehnyt mieli! Nautimme kahvit Kahvila Seilissä ja jatkoimme siitä särkille.
Paljon jäi vielä nähtävää seuraavalle reissullekin!
2 Comments
Kalajoki on kyllä monipuolinen kohde. Voisin suositella myös melontaa Rahjan saaristossa, mikäli vesille lähteminen innostaa. Maakalla on myös ehdottomasti yksi suositeltava käyntikohde, minne pääsee esimerkiksi puisella perinnealuksella, Kaljaasi Ansiolla.
Hienoa, kiitokset vinkeistä! Ehdottomasti vesille lähtö kiinnostaa.