Suomen suurin matkablogiyhteisö

Maakuntamatkailua Pohjois-Pohjanmaalla ja välillä kauempanakin

matkablogit, lähimatkailu, luonto, Pohjois-Pohjanmaa

Nepalilaista ruokaa kotiin kuljetettuna Saurahasta Oulussa

Itse en ole Oulussa sijaitsevan nepalilaisen ravintola Saurahan kotiinkuljetuspalvelua kokeillut, koska asun Limingassa. Oululainen ystäväni kuitenkin kehui tätä mahdollisuutta.

Kävin Saurahassa ystäväni kanssa lounaalla ennen kuin koronarajoitukset tulivat. Ennätinkin silloin kuvata tämän jutun kuvat. Näitä voi fiilistellä siihen saakka kunnes ravintolaan taas paikan päälle pääsee. Minulla oli jo kauan ollut tavoitteena testata Saurahaa, sillä sitä on todella paljon kehuttu.

Ravintola oli jännässä paikassa ja tunnelmallisesti sisustettu. Lounaskin tuotiin pöytiin tarjoiltuna ja käydessämme palvelu oli nopeaa. Erittäin maistuvia ruokia naan-leipineen. Saimme rauhassa vaihtaa kuulumiset ruokailun lomassa.

Ravintola Sauraha jäi houkuttamaan käydä muulloinkin kuin lounasaikana. Ravintolan sivuilla kerrotaan, että kokeilla on yli 20 vuoden kokemus perinteisestä nepalilaisesta keittiöstä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Hmph keskiviikko, huhtikuu 22, 2020 at 10:43

    Jäin kaipaamaan jutussa katsausta työntekijöiden olpihin, jotka ovat useimmiten Suomen nepalilaisisssa ravintoloissa heikot. Osa puhuu jopa ihmiskaupasta. Ehkä ihminen kokkaa parempaa ruokaa riistettynä?

    • Reply terhimustakangas sunnuntai, toukokuu 17, 2020 at 08:24

      Kiitokset kommentista! Tällä kertaa en haastatellut henkilökuntaa, mikä voisi joskus olla hyvä idea.

  • Reply Ouluensis lauantai, huhtikuu 25, 2020 at 14:20

    Sauharan sisustus on säilynyt muuttumattomana yli 40 vuoden ajan. Tiloissa oli -78 lähtien pizzeria Vesuvio, joka oli Oulun ensimmäisiä känkkylöitä. Entisaikaan pizzat olivat laadultaan aivan eri tasolla kuin nykyisin.

    • Reply terhimustakangas sunnuntai, toukokuu 17, 2020 at 08:24

      Mielenkiintoista historiatietoa!

    Leave a Reply