Maakuntamatkailua Pohjois-Pohjanmaalla ja välillä kauempanakin

matkablogit, lähimatkailu, luonto, Pohjois-Pohjanmaa

Pieni teeseremonia Pikku Pandan teehuoneella ja teekaupassa Oulussa

Oletko tutustunut Oulun kauppahallista Kirkkokadulle muuttaneeseen Pikku Pandan teehuoneeseen ja teekauppaan? Jos et, niin käypä kurkkaamassa!

Kaupallinen yhteistyö

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Itse olen armoton kahvinjuoja, ja vaikka pidän teestä, niin se on jäänyt vähemmälle. Nyt kuitenkaan ei ollut kahvista kyse, vaan pääsin ihastelemaan kiinalaisia teelaatuja. Ja arvaapas mitä, myös kahvinjuojille sopivaa teetä löytyy!

Sen verran olen tiennyt, että on olemassa vihreää ja mustaa teetä. Nyt kuulin, että myös valkoista ja keltaista teetä löytyy. Näiden ero on valmistustavassa, joka vaikuttaa teen voimakkuuteen ja sitä myöten myös muun muassa vatsaystävällisyyteen.

Liikkeessä oli monennäköisiä astioita, jotka kuuluvat teen tarjoiluun ja teeseremonioihin. Liikkeessä sattui olemaan tuttu mies töissä, ja hän esitteli minulle muutaman teeseremonian. Kiinassa teetä juodaan pitkin päivää, ja sitä voidaan valmistaa kerralla isompi annos, johon lisätään päivän kuluessa vettä. Teen aromikkuushan myös vaihtelee valmistustavasta riippuen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Oli viehättävä seurata, kuinka teetä kaadettiin astiasta toiseen. Myös kuppikoko vaihteli: minäkin sain juoda ensin ison kupillisen ja lounaan jälkeen pienemmän. Ensimmäiseen kupilliseen tuli teelehtien lisäksi marjoja ja krysanteemeja. Ne pystyi myös juomaan teen mukana. Ja teehuoneella pystyy siis lounastamaankin, ja listalla oli erilaisia kiinalaisia annoksia.

Ystäväni otti nautaa ja minä päädyin dumplingseihin, joita oli sekä liha- että kasvistäytteisiä soija-etikkapohjaisen kastikkeen kanssa. Näitähän valmistettiin kotonani kerran vietnamilaisten ystävieni kanssa. Viisi kappaletta riitti hyvin lounaaksi. Alkuun syötiin makuvivahteikas salaatti.

Tee antaa kahvia tasaisemman pirteyden ja toki myös rauhoittavia laatuja löytyy. Kiehtovia olivat myös teekiekot ja -tiilet, joissa tee on pakattu tiiviisti helposti kuljetettavaan muotoon. Teetä voidaan pakata myös mandariinien sisään. Historiallista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kylläpä heräsi kokeilunhalu eri teelaatuihin! Ja kun asioit teekaupassa, niin hyödynnä ihmeessä myyjän asiantuntemusta!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply