Ilokseni Oulussakin halutaan nostaa merellisyyttä mukavalla tavalla esille. Ystäväni ehdotti, että kävisimme Koti merellä -tapahtumaviikonloppuna tutustumassa Merimiehen kotiin Hietasaaressa.
Pikisaaressahan sijaitsee Merimiehenkotimuseo, mutta koska se on avoinna jatkuvasti, niin päätimme jättää sen myöhemmälle. Sen sijaan suuntasimme Hietasaareen ja Merieläkeläisten ylläpitämään Merimiehen kotiin.
Hietasaarihan on jo miljöönä kiehtova ja tunnelman aisti jo talon pihapiirissä. Mukava yllätys oli sekin, että meidät otettiin lämpimästi vastaan ja saimme talosta kattavan esittelyn. Vanha kaverini sattui vielä olemaan tuottamassa tapahtumaviikonloppua, niin oli mukava törmätä häneenkin.
Merimiehen koti oli sisustettu alkuperäiseen tyyliin. Posliinikoirat olivat ikkunalla, tosin ne eivät tällä kertaa paljastaneet merimiehen kotona oloa. Matkamuistoja maailman meriltä, merimiesasuja, laivojen radiolaitteita ynnä muuta oli esillä. Kodissa oli varsin paljon yksityiskohtia ja Merieläkeläisten edustaja kertoi historiaa laajemminkin.
Tässä yhteydessä ilmeni, että kyseisenä tapahtumaviikonloppuna pääsee tutustumaan myös Toppilansalmessa olevaan perinteiseen satamahinaaja m/s Alpoon. Ystäväni oli käynyt siellä aiemmin, joten jatkoin matkaa yksikseni kohti jokivartta.
Hinaajalla olikin jo täyttä, ja ihmiset olivat hyvin löytäneet sinne. Myös tapahtuman ideoinut kaverini oli jo ennättänyt kierrokselle sinne. Laivalla oli tarjolla täytekakkukahvit, joten jutustelimme siinä ohessa.
Laivasta pääsi näkemään oikeastaan kaikki tilat, niin yläkannelta, hyteistä kuin alakerran konehuoneesta. Tottahan minun piti sandaaleista ja hameesta huolimatta kivuta jyrkkiä metallitikkaita pitkin konehuoneeseen, kun siitä kerran esittely luvattiin!
Laivan moottori on kuulemma erikoinen, sillä kone kuljettaa laivaa ainoastaan yhteen suuntaan eli peruuttaminen ei olekaan niin yksinkertaista. Samalla tutustuessa ilmeni, että hinaajaperinteelle haluttaisiin jatkoa ja laivaan etsitään miehistöä. Jos kiinnostuit, niin otapa yhteyttä Merikaupunni ry:hyn!
Minä kyllä innostuin Oulun merellisyydestä ja kesän käyntikohdelistalla tulee olemaan myös museo Pikisaaressa!
No Comments