Suomen suurin matkablogiyhteisö

Maakuntamatkailua Pohjois-Pohjanmaalla ja välillä kauempanakin

matkablogit, lähimatkailu, luonto, Pohjois-Pohjanmaa

Monthly Archives

Jäätietä Hailuotoon lounastamaan

Oletko koskaan käynyt jäätiellä? Minulla on jokavuotinen perinne vierailla Hailuodossa jäätien auki ollessa. Lähdin nyt matkaan ystäväni kanssa, jota hieman jännitti jäätiellä, sillä hän ei ollut ennen siellä käynyt.

Jäätien kuvat: Susanna Ahorinne.

Valitettavasti nyt tätä kirjoitettaessa jäätie on jouduttu sulkemaan lauhojen kelien vuoksi, mutta voit ihailla kuvia tässä postauksessa ja mennä myöhemmin käymään Luodossa.

Muista varata aurinkolasit mukaan! Vaikka reissullamme aurinko ei paistanut, niin valtava aava ja lumen kirkkaus häikäisivät silmiä. Tunnelma kymmenen kilometrin merimatkalla on ainutlaatuinen. Ystäväni kiinnitti erityisesti huomiota taivaan sinisiin sävyihin.

Ajelimme saaren läpi noin kolmekymmentä kilometriä katsomaan löytäisimmekö lounaspaikan. Hotelli ja luontokeskus eivät ole nyt talviaikaan auki. Kävimme rannassa mutkan katsomassa kalamajoja.

Kalasavustamo, Kahvila Hornantuutti sekä Ravintola Luoto olivatkin kaikki avoinna. Päädyimme Luotoon, jossa olen kerran aiemminkin käynyt lounaalla. Ilmeni, että ravintola oli ensimmäistä päivää auki tälle vuodelle ja olimme ensimmäiset asiakkaat.

Olimme jo tosi nälkäisiä ja kävimme aluksi salaattipöydän kimppuun. Maistelimme sekä valkosipulista että tervaista salaatinkastiketta Kujalan tilalta.

Sitten saimme pöytään tarjoiltuna annokset valkosipulikanaa. Molemmista tuntui, ettemme ole niin hyvää kanaa syöneet aiemmin. Lopuksi vielä kahvit päälle ja loppujutustelut yrittäjän kanssa.

Elikkäs ravintola ei ole vielä säännöllisesti auki, vaan aukiolo riippuu jäätien kunnosta. Varmimmin kannattaa silloinkin yrittää viikonloppuna ja aukiolosta tiedotetaan myös fb-sivuilla. Jäätien kunto kannattaa tarkistaa etukäteen myös.

Meillä kävi nyt hyvä onni! Matkan maisemat ovat myös ihailun arvoiset, etenkin nyt, kun lunta oli todella reilusti.

Upouusi Cafe Lakeus Limingassa

Kyllä tätä on odotettukin! Nimittäin kahvilan saamista kotipaikkakunnalleni Liminkaan. Mutta nyt odotus palkittiin, ja keskellä kylää sijaitsevassa uudenuutukaisessa Lakeustalossa on nyt Cafe Lakeus.

Minulla oli aurinkoisena pakkaspäivänä tilaisuus käydä tutustumassa kahvilaan. Kahvila avautuikin heti valoisan näköisenä ja kauniin luonnonläheisissä väreissä. Pöydät houkuttivat istumaan. Voin kuvitella kauniina kesäpäivänäkin kahvilan tunnelman.

Lounastakin olisi ollut tarjolla, mutta päädyin herkkuvalikoimasta ottamaan laskiaispullakahvit. Hetken piristys, joka sattui vielä sopivasti nimipäivälleni!

Tosi kiva nyt, kun on paikka, jonne viedä Limingassa vierailevia ystäviäkin! Varmaan minusta tulee vakiasiakas.

Talven keskellä Pakkasukossa Kemissä

Tammikuun piristyksenä päätin lähteä Kemiin 14th Pakkasukko Blues n’ Jazz -tapahtumaan. Nämä festivaalit kestivät useamman päivän monipuolisine ohjelmineen. Itse olin liikkeellä perjantaina ja majoituin tapahtuman pääpaikkaan hotelli Merihoviin. Tämä klassikkohotelli on muuten liki 70-vuotias.

Saavuin Kemiin iltapäivällä, ja minulla oli hyvää aikaa tutustua hotelliin, käydä kävelyllä ja lukea poliitikon muistelmia. Entinen elämäni on nimittäin myös politiikassa!

Illan ohjelma alkoi Dj Boogie Chillerillä, ja hän soitti illan teemaan juuri sopivaa musiikkia. Dj jaksoi olla hyväntuulisena, vaikka kuulemma kärsi flunssasta. Tässä ohessa maistelin Ankkuri-baarin bataattiranskalaiset ja kahvia. Hyvää!

Illan varsinaisen live-ohjelman aloittivat konservatorion oppilaat The Soulbreakers -yhtyeellä. Opiskelijoita oli koko joukko, lava täynnä, mutta ohjelma soitettiin erilaisilla kokoonpanoilla. Upeaa nuorta osaamista!

Seuraavaksi oli vuorossa toisen kerroksen ravintolassa Tribute to Tapio Rautavaara, joka aloitettiin kuuntelemalla Korttipakka. En ole itse ollut Rautavaaran varsinainen fani, mutta mukava oli huomata, että biisit olivat kuitenkin tuttuja klassikoita. Hyvin vedetty ja ihmiset innostuivat myös tanssimaan!

Tästä taas alakertaan, jossa esiintyi The Jarnos. Todella vetävää musiikkia, ja tässä vaiheessa ravintola alkoi täyttyä. Ihana fiilis!

Itse odotin illan ohjelmanumerona erityisesti Afterglow’ta, joka tänä iltana esitti Genesiksen Foxtrot-albumin kokonaisuudessaan. Yleisö keskittyi kuuntelemaan nautittavaa esitystä. Itse pidän erityisesti Time Table ja Supper’s Ready -kappaleista, joista jälkimmäinen kestää jopa 23 minuuttia!

Foxtrot oli ensi soitossa kesällä Suvirock-festareilla. Bändin jäsen Matti kertoikin sen sopivan erityisen hyvin festareilla esitettäväksi. Toivotaan, että Foxtrot kuullaan vielä! Matti kertoi Afterglow’n olevan ensimmäistä kertaa Pakkasukossa. Esiintyminen olikin ollut mukavaa, ja bändin keskittyminen vaativaan teokseen välittyikin yleisölle.

Tästä jatkoin vielä alakertaan, jossa soitti Peter Sandorff Band. Nyt piti jo itselläkin suunnata tanssilattialle. Mielettömän hyväntuulista musiikkia!

Minulla oli aikainen aamuherätys tulossa, koska olin suuntaamassa Ouluun. Tämän vuoksi lähdin tässä vaiheessa nauttimaan hotellihuoneen rauhasta. Musiikki kyllä kuului hyvin huoneeseenkin, ja illan viimeinen esiintyjä Money & Gravy kuulosti myös varsin tasokkaalta.

Aamulla rauhallisessa tunnelmassa vielä aamiainen. Voin todeta, että minulle hotelliaamiaisella monesti munakokkeli on se kriittinen tekijä. Mutta Merihovissa se maistui!

Kemi näytti minulle taas parastaan tällä reissulla. Edellinen postaukseni on elokuun Venetsialaisista ja voit lukea sen täältä:

http://terhimustakangas.pallontallaajat.net/2018/08/26/kesan-paattajaisissa-kemin-venetsialaisissa/