Maakuntamatkailua Pohjois-Pohjanmaalla ja välillä kauempanakin

matkablogit, lähimatkailu, luonto, Pohjois-Pohjanmaa

Vihiluodon Kalaravintolassa nautiskelemassa

Pidätkö kalaruoista? Jos kyllä, niin ehdoton suosikkikohde on Vihiluodon Kalaravintola Tupoksessa Limingassa. Olen käynyt siellä useita kertoja ja ikinä ei ole joutunut pettymään.

Ravintola on tilava ja valoisa sekä luonnonläheisesti sisustettu, niin kuin Liminkaan sopiikin. Ravintolassa voi nauttia myös taiteesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lohikeitto on kuulu suosikki ja keittoa saa santsata niin paljon kuin haluaa. Lounas- ja brunssipöytä on todella kattava. Ennemmin saa toppuutella laittamaan vähän pienempää annosta.

Nytkään minulla ei ollut kovin nälkä, joten päädyin savulohileipään. Arvasin kyllä, että siinä on syödä asti, sillä tiedän, että ravintolan salaattiannoksetkin ovat todella täyttäviä. Kalaa on annoksissa reilusti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Seuralaiseni puolestaan kokeili lohitortillaa, joka myös oli onnistunut valinta. Annosten lisäksi nautimme ravintolan omasta saaristolaisleivästä sekä vielä jälkkäriksi mangorahkaa.

Mukaan tarttui vielä kalatiskiltä savusiikaa viemisiksi sukulaisille. Hieman valinnan vaikeutta oli tässäkin valikoimassa!

Jatkoimme tästä vielä tutustumaan vanhaan Liminkaan, kannattaa poiketa samalla reissulla!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply